torstai 25. huhtikuuta 2013

Ensimmäinen eklipsi 2013

Tämän vuoden ensimmäinen eklipsi on tarkka myöhään tänä iltana. Se on osittainen kuunpimennys, joka osuu skorpionin merkkiin. Kaikilla skorpioneilla ja noususkorpioneilla voi olla edessä merkittäviä muutoksia. Joskus muutokset ilmoittavat itsestään jo muutamaa viikkoa ennen varsinaisia eklipsejä. Sen jälkeen aikajana on vielä pidempi, viikoista jopa kuukausiin. Useimmiten jokin konkreettinen merkki ilmestyy pari viikkoa ennen eklipsiä tai sen jälkeen, jollei varsinaisena päivänä tapahdu mitään merkittävää.

Eklipsejä on kahdenlaisia. Toiset tapahtuvat täydenkuun aikaan, ja toiset uudenkuun aikaan. Molemmat liittyvät muutoksiin, mutta niissä on eroja. Tämä eklipsi liittyy täysikuuhun ja se tavallaan
leikkaa nykyhetken hetkeksi irti menneisyydestä. Menneisyys usein pidättelee ihmisiä. Eikä sitä itse huomaa. Vanhat pelot ja pettymykset estävät näkemästä kaikkia mahdollisuuksia nykyhetkessä. Täydenkuun aikaan tapahtuvat eklipsit liittyvät siksi usein loppuihin. Jokin aikakausi loppuu, jotta uusi voisi alkaa. Käytännössä loput ja alut limittyvät monimutkaisemmin, mutta tämä on teoreettinen pohja.

Uudenkuun aikaan tapahtuvat auringonpimennykset taas liittyvät uusiin alkuihin. Sellainen seuraa kahden viikon kuluttua. Eklipsit vuorottelevat, ja tarjoavat perätysten irtautumista vanhasta ja uusia mahdollisuuksia.


Tämäniltainen eklipsi liittyy siis menneisyydestä irtautumiseen. Se helpottaa huomattavasti siirtymistä eteenpäin, erityisesti jos elämä on jumittunut jonkin kriisin jälkeen.

Eri merkeillä eklipsi vaikuttaa eri elämänalueilla:

Skorpioneille se tarjoaa kaikkein konkreettisimman mahdollisuuden karsia pois tunteita tai toimintatapoja, jotka eivät enää palvele sinua tai kuvasta todellista nykyistä luonnettasi. Voit esimerkiksi olla turhaan epävarma omista kyvyistäsi joissakin tilanteissa, ja tämä eklipsi tarjoaa tilaisuuden nähdä ongelma ja kehittää uusi hedelmällisempi toimintamalli.

Jousimiehillä se vaikuttaa sen sijaan alitajunnan alueella. Sieltä löytyy aina jotakin putsattavaa. Tärkeää on myös tehdä rauha menneisyyden kanssa purkamatta sitä aina atomeihin, ja yksinkertaisesti hyväksyä se. Sitten on vapaa katsomaan eteenpäin.

Kauriilla eklipsi vaikuttaa omiin sidosryhmiin. Kaipaat ehkä uudenlaista asemaa tai roolia, ja olet nyt valmis luopumaan vastaavasti vanhasta. Tiedät miten se vaikuttaa muihin ja mietit siksi tarkkaan. Sinusta on kuitenkin muille enemmän hyötyä uudessa roolissa.

Vesimiehillä eklipsi iskee suoraan uraan ja tavoitteisiin. Jotkin päämäärät eivät tunnu enää omilta. Ajatus voi tulla yllättäen, mutta huomaat sen tehneen tuloa jo pidempään. Kun selvität itsellesi mitä et enää halua, teet samalla tilaa jollekin paremmalle.

Kaloilla eklipsi vaikuttaa arvoihin ja ideologioihin. Näet maailman ja oman paikkasi siinä hieman eri tavalla kuin ennen. Elämänkatsomuksessasi voi olla aineksia, jotka eivät palvele sinua enää, vaikka olivatkin aikanaan arvokkaita.

Oinailla eklipsi muokkaa syvimpiä ihmissuhteita ja niihin aina liittyvää luottamusta tai sen puutetta. Kannattaa olla tarkkana, sillä voit yhtä hyvin löytää todisteita ihmisten luotettavuudesta kuin petollisuudestakin. Mutta voit myös luopua jostakin vanhasta pettymyksestä ihmissuhteessa.

Härillä eklipsi vaikuttaa suoraan läheisimpiin ihmissuhteisiin. Voit irrottautua toimimattomista ihmissuhteista helpommin kuin muulloin. Usein sitä paitsi riittää, että tiedostaa mikä jossakin suhteessa toimii ja mikä ei, jolloin on mahdollista luopua suhteen toimimattomista puolista.

Kaksosilla eklipsi liittyy terveyteen, työrutiineihin ja ylipäänsä arjenhallintaan. Arkisessa elämässäsi voi olla joitain velvollisuuksia, jotka eivät ole enää ajantasalla. Olet kasvanut ulos niistä. Aikasi on arvokasta, ja nyt saat jonkin merkin siitä käytätkö sitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Ravuilla eklipsi osuu luovalle ja leikkisälle osalle karttaa. Ilo voi olla elämästäsi väliaikaisesti hukassa, koska etsit sitä vääristä paikoista, jostakin mistä se löytyi ennen muttei enää... Elämäsi voi näyttää nyt vakavalta, mutta suhtaudu avoimesti uusiin mahdollisuuksiin, joita varmasti tulee.

Leijonilla eklipsi liittyy kaikista eniten menneisyyteen ja juuriin. Kaikkia siteitä ei tarvitse katkaista, mutta jokin pitää sinut näkymättömästi kiinni väärissä asioissa menneisyyden suhteen. Esimerkiksi perheesi voi tuntua liian tarvitsevalta. Nyt on hyvä tilaisuus löytää parempi tasapaino henkiseen elämääsi.

Neitsyillä eklipsi vaikuttaa kaikenlaisiin sosiaalisiin suhteisiin ja ajatteluun. Olet ehkä kyllästynyt joihinkin asioihin lähiympäristössäsi ja kaipaat niihin muutosta. Myös kommunikointisi kypsyy vauhdilla. Pystyt ilmaisemaan itseäsi yhä selkeämmin.

Vaaoilla eklipsi vaikuttaa suoraan tuloihin. Näyttää siltä, että jokin vanha tulonlähde ehtyy, ja pakottaa sinut siirtymään pois mukavuusalueeltasi uuden perässä. Toisaalta olitkin ehkä jo kyllästynyt siihen, vaikka se toi elämääsi turvallisuutta. Epämukavuus on vain väliaikaista. 


sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kevään eklipsit

Katsotaanpa tarkemmin tämän kevään eklipsejä, joita on tulossa peräkkäin kolme kappaletta. Ensimmäinen tapahtuu ensi viikon torstaina, ja seuraavat siitä kahden viikon välein. Ensin kuitenkin muutama tärkeä asia....

Eklipsit kuvaavat aina muutosta. Muutos ei sinänsä ole hyvä tai paha, vaikka yleensä vastustamme sitä vaistomaisesti, erityisesti jos se tapahtuu odottamatta tai muuten hallitsemattomasti. Muutos on vain muutos. Astrologiaa tutkiessa olen huomannut, että muutosta on jatkuvasti. Siihen kannattaa vain tottua. Välillä on tietenkin tasaisempaa, mutta ihmiset kyllästyvät siihenkin äkkiä. Usein eklipsit sitä paitsi tuovat rohkeutta muuttaa jokin pitkään epämiellyttävänä pysynyt tilanne, tai tarjoavat jonkin yllättävän mahdollisuuden.

Toiseksi eklipsit eivät vaikuta kaikkiin ihmisiin aina yhtä voimakkaasti. Osa niistä menee ohitsesi ihan huomaamattasi... Ne vaikuttavat sitä voimakkaammin mitä lähemmäs oman karttasi kulmia, planeettoja tai muita kriittisiä kohtia ne osuvat. Jopa osa omaan aurinkomerkkiisi osuvista eklipseistä tapahtuu niin kaukana auringostasi, etteivät ne juuri hetkauta sinua.

Ensimmäinen tulevista eklipseistä tapahtuu torstaina 25.4.13, ja se osuu kohtaan 6 astetta skorpionia. Se vaikuttaa voimakkaimmin kaikkiin, joilla on tärkeitä kohtia tai planeettoja kartalla 2-10 astetta skorpionia, härkää, vesimiestä tai leijonaa. Pimennys osuu lähelle saturnusta, mikä tuo sille vakavuutta. Muutokset saattavat olla pitkäkestoisia. Se saa kuitenkin myös tukea muilta planeetoilta. Kyseessä on kuitenkin vain osittainen kuunpimennys, mikä sekin vaikuttaa lopputulokseen, joten se ei vaikuta yhtä voimakkaasti kuin seuraava eklipsi.

Keskimmäinen eklipsi on täydellinen auringonpimennys, ja siksi voimakkain. Se tapahtuu perjantaina 10.5.13 19 asteessa härkää. Se vaikuttaa voimakkaimmin samoihin merkkeihin kuin edellinen eklipsi, eli skorppareihin, härkiin, leijoniin ja vesimiehiin, mutta tällä kertaa asteisiin 15-23. Eklipsi saa tukea plutolta, ja siinä on aineksia syvällisiin ja intensiivisiin muutoksiin. Siitä huolimatta muutos näyttää lempeältä...

Viimeinen eklipsi on taas osittainen kuunpimennys, ja siksi keskimmäistä miedompi. Se tapahtuu lauantaina 25.5.13. Eklipsi osuu 4 asteeseen jousimiestä, ja vaikuttaa intensiivisimmin kartalla 0-8 asteeseen jousimiestä, kaksosta, neitsyttä ja kaloja. Onneksi tämä on osittaisena pimennyksenä täydellistä helpompi, sillä se osuu hankalaan kulmaan neptunuksen kanssa. Se voi aiheuttaa huomattavasti hämmennystä ja epätietoisuutta. Eklipsi ja sen lähipäivät eivät sovi tärkeiden päätösten tekoon.

Joka tapauksessa jännittävä kuukausi tulossa! Kertokaa miten eklipsien myötä käy... :)

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Aurinko ja mars härässä

Planeettojen painopiste muuttuu taas nopeasti, kun aurinko siirtyy tänään oinaasta härkään ja mars seuraa sitä heti huomenna. Iso osa huomiostamme seuraa mukana. Planeettojen luonne muuttuu eri merkeissä. Oinaassa ne olivat impulsiivisia ja itsenäisiä. Härässä ne tulevat olemaan maltillisempia ja harkitsevampia, mutta myös peräänantamattomampia. Kaikissa merkeissä on hyvät ja huonot puolensa.

Aurinko härässä on ahkera, mutta myös sensuelli. Härät nauttivat elämästä kaikilla aisteillaan, eivätkä tee asioista turhan monimutkaisia, kuten jotkut muut merkit toisinaan... Härät ovat yleensä tuotteliaita, mutta eivät mielellään hajota energioitaan kovin moneen suuntaan. Tyypillisesti he keskittyvät muutamaan asiaan, ja antavat niille kaikkensa. Härät eivät pidä nopeista muutoksista, ja siksi heitä pidetään itsepäisinä. Härät ovat kuitenkin lojaaleja ja vievät aloittamansa asiat loppuun.

Mars on härässä hieman ristiriitaisessa asemassa. Mars on ennen kaikkea toimintaenergiaa, mutta härässä se joutuu etenemään varovaisemmin kuin mikä siitä on mukavaa. Seuraavat viikot voivat olla hyvin tehokkaita, jos suuntaat huomiosi ja energiasi pariin tarkkaan valittuun kohteeseen, etkä hajota niitä liian laajalle.

Kaikille aurinkohärille ja nousuhärille seuraava kuukausi on tuplasti tehokkaampi kuin normaalit synttärikuukaudet, koska sekä aurinko että mars viettävät monta viikkoa sen kotimerkissä. Muille merkeille tekee hyvää oppia hieman kärsivällisyyttä ja ottamaan asiat hetkeksi rennommin... ;)

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Aurinko ja mars

Heips,
tällä viikolla vaikuttaa erityisesti auringon ja marsin kohtaaminen. Päivät voivat olla hyvin energisiä, mutta niiden varjopuoli on se, että jos energiaa ei käytä tai edes pura jotenkin, se aiheuttaa ärtymystä ja aggressioita. Mars edustaa toimintaenergiaa, joka hyödyntämättömänä muuttuu turhautumiseksi tai vihamielisyydeksi. Toisaalta voit saada paljon aikaiseksi, erityisesti jos sinulla on pitkä lista suoritettavia asioita. Energiaa voi purkaa myös urheiluun, mutta loukkaantumisriski on noussut, joten kannattaa olla hieman varovainen. Mars-energia on impulsiivista ja vaistomaista, mistä voi olla haittaa ryhmätöissä. Lähipäivät soveltuvat kaikkein parhaiten itsenäiseen työskentelyyn. Ja vielä, päänsärkyjen riski kasvaa, joten jos sinulla on taipumusta niihin, kannatta panostaa särkyjen ehkäisyyn liikkumalla ulkona ja nukkumalla tarpeeksi. Parhaimmillaan lähipäivät voivat olla tehokkaita ja iloisia (varoituksista huolimatta :) ), mutta ihmiset saattavat olla uppoutuneita omiin projekteihinsa.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Uusikuu oinaassa 2013

Huomenna keskiviikkona on taas uusikuu. Tällä kertaa se on oinaassa. Oinasuusikuu on sellaisenaankin energinen, mutta nyt mars kuumentaa sitä entisestään. Tämä on erityinen uusikuu, sillä mars ja venus ovat auringon ja kuun kanssa melko tarkassa kimpussa. Oikeastaan jännittävää nähdä, miten uusikuu näyttäytyy ja mitä sen jälkeen tapahtuu....


Oinalle uusikuu antaa hyvän vauhdin synttäreistä alkavaan vuoteen! Tulevana vuonna on mahdollista saada paljon aikaiseksi ja samalla nauttia elämästä. Uusikuu tuo tilaisuuden korostaa persoonallisuutesi parhaita puolia. Nyt erotut muista eduksesi.

Härät nauttivat meditatiivisemmasta uudestakuusta. Se tuo mahdollisuuden löytää itsestäsi syvempiä puolia. Voit kehittää tietoisesti mieltäsi tasapainoisempaan suuntaan. Uusikuu auttaa sinua myös näkemään itsesi osana laajempaa kokonaisuutta.

Kaksoset nauttivat supersosiaalisesta uudestakuusta. Sinä saat lisää virtaa kaikesta kanssakäymisestä muiden kanssa. Erityisesti nautit, jos voit toteuttaa jotakin yhteistä päämäärää tai edistää jotakin mielenkiintoista asiaa.

Ravuille uusikuu tuo mahdollisuuksia määritellä uudelleen tavoitteita uran tai työn parissa, tai asettaa ne tavoitteet, jos niitä ei vielä ole. Kaikki tarvitsevat jonkin päämäärän, ja tämä uusikuu auttaa sinua luomaan itsellesi mielekkään sellaisen.

Uusikuu haastaa leijonat seikkailuun. Mitä voit tehdä saadaksesi elämästäsi mielenkiintoisempaa? Tai miten voit syventää ymmärrystäsi elämästä ja sen merkityksestä? Uteliaisuus johdattaa sinua eteenpäin. Älä tyydy tylsään...

Neitsyillä uusikuu syventää luottamusta ihmissuhteissa. Jos luottamus on jossain vaiheessa kadonnut, se on mahdollista löytää uudelleen, uudella tavalla, ehkä uudesta paikasta. Opit myös uutta omista tarpeistasi parisuhteessa.

Uusikuu aloittaa uuden luvun vaakojen ihmissuhteissa tai parisuhteessa. Se voi tapahtua suuressa mittakaavassa, jos esimerkiksi uusi merkittävä suhde alkaa. Tai se voi ilmetä pienemmässä muodossa uutena jaksona jo olemassaolevan suhteen sisällä.

Skorppareilla uusikuu avaa uusia mahdollisuuksia arjen hallinnassa. Voit organisoida elämäsi tehokkaammaksi. Elämäkin tarvitsee välillä suursiivousta. Uusikuu voi tuoda myös läpimurron jonkin terveysongelman hoidossa, jos sellaisia on.

Jouskareilla on luova ja leikkisä uusikuu. Se voi tuoda hyviä hetkiä lasten kanssa, tai vauvauutisia. Se on hyvä aika myös jonkin itsenäisen ja omaperäisen projektin aloittamiseen. Mitä teetkin, se näyttää sinulta.

Kauriille uusikuu tuo mahdollisuuksia parantaa kotioloja tai ylipäänsä tilannetta perheen parissa. Se voi tuoda uuden asunnon tai saat ehkä nykyisen järjestettyä mukavammaksi. Uusikuu voi tuoda myös iloisia vanhempiin liittyviä uutisia.

Uusikuu vilkastuttaa vesimiesten ajattelua. Se auttaa puhumisessa ja kirjoittamisessa. Siitä voi olla paljon hyötyä esimerkiksi opiskeluissa. Muille se tuo mukavia sosiaalisia kohtaamisia.

Kaloille uusikuu tuo lisää itseluottamusta tai tuloja. Usein ne onneksi vaikuttavat toisiinsa. Jos saat uutta itseluottamusta, tulosi voivat nousta ja toisin päin. Tärkeintä on kuitenkin se, miten käytät uutta itseluottamustasi tai parempaa palkkaasi.   

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Viikko 15

Viikon päätapahtuma on uusikuu oinaassa keskiviikkona. Se näyttää tehokkaalta ja iloiselta uudeltakuulta. Päivät juuri ennen uuttakuuta saattavat olla hieman hidastempoisia ja niissä voi olla meditatiivinen pohjavire. Uusikuu symbolisoi uusia alkuja, joten sitä edeltävät päivät saattavat liittyä henkisiin tai käytännöllisiin puhdistautumisprosesseihin. Uudenkuun jälkeiset päivät taas kuvaavat heräämistä ja kasvua, ja elämän tempo kiihtyy taas. Erityisesti oinaille uusikuu tuo paljon energiaa, mutta riittää siitä muillekin. :)

Uudenkuun aikaan energia keskittyy yhdelle kartan alueelle, tällä kertaa siihen osaan, johon oinaan merkki osuu sinulla. Energiaa ei riitä yhtä paljon kuin muulloin kartan muille alueille. Siksi yleistunnelma voi olla uninen. Toisaalta uudenkuun kohta saa huomattavasti lisäenergiaa, josta kasvaa uusia mahdollisuuksia.

Viikolle ei osu muita tärkeitä transiitteja, joten saamme nauttia uudenkuun tuomasta erityisestä latauksesta rauhassa. 

Sunnuntaina taas merkurius siirtyy kaloista oinaaseen. Ajattelu ja kommunikointi tehostuvat huomattavasti. Jos sinun tarvitsee lukea tai kirjoittaa paljon, siitä tulee helpompaa ja nopeampaa. Kuten jo mainitsin aiemmin, merkurius on nyt auringon ja muiden lähiplaneettojen perässä, joten looginen tietoisuus saattaa laahata pahastikin tapahtumien jäljessä. Sydän vie ja aivot reagoivat tapahtumiin viiveellä. Se ei ole vaarallista, mutta saattaa tuntua epämukavalta asioihin rationaalisesti suhtautuvien mielestä... 

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kevättä ilmassa

Tätä viikonloppua lämmittää erityisesti marsin ja venuksen kohtaaminen. Venus kuvastaa perinteistä naisellista vetovoimaa ja mars miehekästä. Yhdistelmä on samanaikaisesti hellä ja kiihkeä. Ilmassa on paljon romantiikkaa ja seksiä... Kannattaa varata aikaa parisuhteen hoitoon. Planeetat hoitavat sen oikeastaan puolestasi.

Aspektilla on annettavaa muillekin kuin parisuhteessa oleville tai deittaileville. Mars ja venus symboloivat myös sisäisiä tarpeitamme, joita on tavallista helpompi ymmärtää tänä viikonloppuna. Ne yhdistävät meissä kaikissa piileviä feminiisiä ja maskuliinisia voimia. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat monessakin mielessä... Ne auttavat kehittämään omaa henkistä tasapainoa.

Uusien ihmisten tapaaminen voi olla hauskaa. Ilmassa on flirttiä. Suhde joka alkaa tänä viikonloppuna voi joko saada hyvän startin tai perustua pelkästään seksiin. Riippuu eri ihmisten kartoista, miten syvälle se vaikuttaa. Hyvää mieltä se tuo joka tapauksessa!

torstai 4. huhtikuuta 2013

Eklipsit tulevat!

Tämän kuun lopussa on vuoden ensimmäisen eklipsin vuoro! Eklipsit ovat tavallista voimakkaampia täysi- tai uusikuita. Ne vaikuttavat vastakkaisissa merkeissä vajaat kaksi vuotta kerrallaan. Tänä vuonna eklipsit vaikuttavat voimakkaimmin härkiin ja skorpioneihin, joille on luvassa suuria elämänmuutoksia!

Jotta mikään ei olisi liian yksinkertaista, eklipsien vaikutus ulottuu välillä myös viereisiin merkkeihin, riippuen siitä milloin täysi- tai uusikuu sattuu esiintymään. Tänä vuonna eklipsit vaikuttavat härkien ja skorpionien lisäksi myös oinaisiin ja jousimiehiin, tosin vähemmän intensiivisesti.

Vuoden 2013 eklipsit ja merkki, jossa se esiintyy:
25.4. skorpioni 6 astetta
10.5. härkä 19 astetta
25.5. jousimies 4 astetta
19.10. oinas 26 astetta
3.11. skorpioni 11 astetta

Eklipsit vaikuttavat aina eniten siihen merkkiin, jossa ne syntyvät, sekä sen vastamerkkiin, joka on vastakkaisella puolella astrologista eläinrataa. Jos eklipsi osuu syntymäpäivällesi, tai lähelle sitä, muutaman päivän säteellä, se vaikuttaa elämääsi erityisen paljon. Silloin kohtaat pian jotakin perusteellisia muutoksia. Myös tasan kuusi kuukautta ennen tai jälkeen syntymäpäiväsi esiintyvä eklipsi vaikuttaa elämääsi huomattavasti. Jos olet esimerkiksi 10.11. syntynyt skorpioni, sinuun vaikuttaa erityisesti 10.5. tuleva eklipsi.

Jotkut eklipsit ovat lisäksi voimakkaampia kuin toiset. Kevään eklipseistä keskimmäinen on intensiivisin. Syksyn eklipseistä taas jälkimmäinen on voimakkaampi.

Tässä ensi alkuun eklipseistä. Palaan niihin varmasti myöhemmin...

Parantavat energiat

Tänään ilmassa on harvinaisen paljon parantavaa energiaa. Khiron ja pluto muodostavat keskenään pehmeän aspektin. Khiron auttaa paranemisessa sekä fyysisessä että henkisessä mielessä. Pluto kuvastaa syvälle piilotettuja asioita ja merkittäviä alitajuisia voimavaroja. Yhdessä ne auttavat pääsemään erilaisten psykologisten esteiden yli. Ne auttavat myös käytännön tasolla. Aika sopii hyvin erilaisten hoitomuotojen kokeiluun, erityisesti vaihtoehtoisten hoitojen. Kannattaa luottaa omiin tuntemuksiin. Jos jokin toimii sinulla, ei ole oleellista onko se (vielä) tieteellisesti tutkittua.

Vaikutus jatkuu vielä pari kolme viikkoa, ja sitä kannattaa käyttää hyväksi, jos on vanhoja ongelmia ratkaistavana.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Huhtikuun taivaanmerkit

Heips,
pääsiäinen meni enemmän kuin mukavasti, ulkoillessa ja ihanien ihmisten seurassa... Huhtikuukin alkoi jo, ja mietin kirjoitanko siitä ollenkaan, mutta huhtikuulla on omat erikoispiirteensä, kuten muillakin kuukausilla, jotka ansaitsevat oman päivityksen...

Huhtikuun tärkein tapahtuma on eklipsi sen lopussa. Toukokuussa tulee pari eklipsiä lisää... Huhtikuun eklipsi vaikuttaa erityisen voimakkaasti härän tai skorpionin merkkien alussa syntyneisiin. Se vaikuttaa kaikilla arvoihin. Siihen mitä me omistamme tai haluamme omistaa. Se vaikuttaa erityisesti omanarvontuntoon. Toisaalta se liittyy myös jakamiseen läheisessä ihmissuhteessa. Omien arvojen ja toisen arvojen yhteensovittaminen on usein vaativaa. Eklipsi tuo näkyviin joitakin oleellisia eroja, mutta myös ratkaisuja niihin.

Huhtikuussa on tietenkin muutakin kuin eklipsi. Ensimmäisellä viikolla on pari mukavaa ja harmonista planeettojen kohtaamista. Elämä näyttää hyvältä. Toisella viikolla 10.4. uusikuu tuo uusia mahdollisuuksia. Uusikuu oinaassa on hyvin energinen, ja auttaa uudet suunnitelmat hyvään alkuun. Kuun puolivälissä tunnelmat muuttuvat nopeasti. Ensin merkurius siirtyy oinaaseen. Se kulkee muiden nopeiden planeettojen perässä, ja auttaa siksi vasta jälkikäteen ymmärtämään loogisesti miksi asiat tapahtuvat miten tapahtuvat, eli älä huolestu, jos älyllinen ymmärrys laahaa pahasti tapahtumien jäljessä... Sitten venus, aurinko ja mars siirtyvät härkään. Elämä siirtyy erilaisella tavalla tehokkaalle ja harkitsevammalle vaihteelle. Siitä voi tulla laiskaakin, mutta toisaalta työstäkin voi nauttia aiempaa enemmän. Joka tapauksessa tempo muuttuu rauhallisemmaksi, mutta samalla määrätietoiseksi. Eklipsi 25.4.2013 saattaa muuttaa arvojärjestyksiä nopeasti.

28.4. näyttää haastavalta päivältä, kun aurinko ja saturnus ovat vastakkain. Siihen voi kasautua paljon paineita ja ylimääräistä tehtävää. Se voi myös olla käännekohta tärkeässä projektissa.

Kaiken kaikkiaan huhtikuu näyttää hyvin lupaavalta kuukaudelta! Eklipsit voivat olla villejä, ainakin oma elämäni vauhdittui hurjasti viime eklipsien jälkeen, mutta lisäksi huhtikuussa on paljon oikein positiivisia aspekteja!