Huhtikuu näyttää enimmäkseen rauhalliselta, mutta siihen mahtuu draamaakin. Heti kuun alussa pääsiäispyhinä on seuraava eklipsi. Se on täysikuu vaa'assa ja kuu peittyy vähäksi aikaa maan varjoon. Verrattuna maaliskuun lopun rauhalliseen eklipsiin tämä näyttää riidanhaastajalta. Aurinko osuu uranuksen päälle ja sekä aurinko että kuu ovat neliössä plutoon. Eli pluto-uranus aktivoituu vielä kerran! Neliöt kertovat tarpeesta luopua jostakin. Ne vaativat vähintään asenteen muutosta, uutta ajattelutapaa, jos jostakin vanhasta ei halua luopua kokonaan. Toisaalta eklipsi ja aurinko osallistuvat myös onnekkaaseen ja reippaaseen tulikolmioon!
8.4. tuo hyviä uutisia leijonille, tai oikeastaan sitä seuraavat viikot ja kuukaudet. Leijonassa tällä hetkellä vaikuttava jupiter on ollut viime kuukaudet lepotilassa, kypsyttelemässä uusia ajatuksia. Pian se alkaa taas etenemään ja leijonien energiataso nousee! Se vaikuttaa positiivisesti kaikkiin merkkeihin.... :)
Lisäksi mars on huhtikuun alkaessa juuri siirtynyt härkään, ja tuo ylimääräistä energiaa härille!
Huhtikuu on tietenkin täynnä myös tavanomaisempia transiitteja. 18.4. on uusikuu oinaassa. Aurinko siirtyy härkään 20.4. Ja erityisesti kuun puolivälin jälkeen paljon muita mukavia aspekteja!
sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
tiistai 24. maaliskuuta 2015
Vakaasti eteenpäin
Huomenna meitä auttaa auringon ja saturnuksen kolmio. Se takaa vakaan etenemisen. Päivä on hyvä erityisesti työasioiden hoitoon, mutta sen energiaa voi käyttää hyvin moneen muuhunkin asiaan. Jos työasiat laahaavat hieman jäljessä, huomenna on mahdollista saattaa ne ajan tasalla. Jos kaikki sujuu jo hyvin, kannattaa tehdä kunnianhimoisempia tulevaisuudensuunnitelmia!
Kuvio antaa ylipäänsä hyvän tilaisuuden tarkastella mikä elämässä toimii. Toimivia asioita on aina enemmän kuin toimimattomia.... Visio ja sen toteuttaminen yhdistyvät nyt helposti. Ylipäänsä ilmassa on paljon aktiivista tulienergiaa. Siitä hyötyvät varsinkin tulimerkit, mutta siitä on paljon iloa muillekin merkeille. Kaikki löytävät uusia asioita elämäänsa. Uusia alkuja voi löytyä mitä yllättävimmistä paikoista.... ;)
~ L

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Eklipsien välissä
Elämähän on jatkuvaa, asteittaista muutosta. Koko ajan ollaan jollain lailla välitilassa. Nyt se korostuu enemmän kuin koskaan, kun ollaan kahden eklipsin välissä. Eklipsiparit esiintyvät kahden viikon välein, ja sitten seuraa taas vajaan puolen vuoden tauko. Perjantaina oli uuteenkuuhun liittyvä eklipsi kaloissa ja vajaan kahden viikon päästä on täyteenkuuhun liittyvä eklipsi, kuunpimennys. Eklipsit luovat olosuhteita, joissa vanhat säännöt eivät enää päde ja välitilassa se on vielä enemmän totta!
Nämä eklipsit ovat kuin yö ja päivä. Ensimmäinen oli lempeä uusikuu kaloissa ainoana kontaktinaan avulias aspekti saturnukseen. Seuraava eklipsi tulee täydenkuun aikaan, mikä kasvattaa jännitteitä, ja muodostaa opposition uranukseen ja neliön plutoon. Ensimmäinen istuttaa uutta kasvua valmiiseen maaperään. Seuraava kuvaa purkamista tai hävittämistä. Vähintään huolellista uudelleen rakentamista. Jälkimmäinen eklipsi ei ole niin paha kuin miltä tämä nyt kuulostaa. Se liittyy vielä uranus-pluto-neliön hajoamiseen ja nopeuttaa sitä entisestään.
Tätä välitilaa kannattaa käyttää hyväksi. Nyt voi harkita vaihtoehtoja, jotka eivät normaalisti tulisi mieleen. Mitä tekisit, jos aloittaisit nyt ihan puhtaalta pöydältä? Jos aloittaisit jonkin asian ihan alusta? Eklipsit tarjoavat tällaisia uusia alkuja. Ne pyyhkivät pöydän puhtaaksi vanhoista asetelmista ja ajatuksista. Pian elämässä on paljon tilaa uusille ihanille asioille.... :)

lauantai 21. maaliskuuta 2015
Aurinko oinaassa ja kevätpäiväntasaus
Eilen oli mielenkiintoinen eklipsi, tämän vuoden ensimmäinen. Sen vaikutukset näkyvät lähiviikkoina, usein pidemmänkin ajan kuluessa. Kalat on kuitenkin myötätunnon merkki ja huomasin heti muutoksen asenteessani. Nyt on jotenkin helpompi hyväksyä omat rajat ja tämänhetkinen elämäntilanne kaikkine epätäydellisyyksineen....
Aurinko kulkee nyt oinaassa ja samalla tänään on kevätpäiväntasaus. Astrologiassa se on tärkeä vuotuinen hetki, koska oinasta pidetään eläinradan ensimmäisenä merkkinä ja kaloja viimeisenä. Tämä on ikään kuin astrologinen uusivuosi! :) Se liittyy talven ja lepokauden loppumiseen ja uuden aktiivisen kasvukauden alkuun. Elämä voittaa talven jälkeen!
Merkkinä oinas liittyy yksilöllisyyteen ja muista erottautumiseen. Sitä pidetään joskus aggressiivisena, koska se puolustaa itseään herkästi ja reagoi tunteella tapahtumiin. Se tuo paljon energiaa elämään. Nyt täytyy miettiä mitä sinä haluat ja tarvitset? Ja mitä voit itse tehdä sen eteen? Usein itse voi tehdä enemmän kuin arvaisikaan.... Ilmassa on muutenkin hurjasti itsenäistä ja nopealiikkeistä tulienergiaa. Mars, kuu ja uranus ovat auringon seurana oinaassa. Jupiter on leijonassa ja saturnus jousimiehessä. Varsinkin tulimerkeille tämä on hyvä kausi energian tankkaamiseen....
t: L

torstai 19. maaliskuuta 2015
Eklipsi kaloissa 2015
Huomenna on auringonpimennys kaloissa, eli tavallista voimakkaampi uusikuu. Lisäksi aurinko siirtyy oinaaseen, eli astrologisesti on kevätpäiväntasaus. Virallisissa kalentereissa se taitaa olla vasta lauantaina. :)
Eklipsit tuovat nopeita muutoksia ja niitä on aina vähintään kaksi peräkkäin. Tällä kertaa kuu tulee maan ja auringon väliin ja auttaa meitä pääsemään uuteen tasapainoon tunteidemme kanssa. Ylipäänsä eklipsi kaloissa on tunnerikas, empaattinen ja mielikuvituksellinen. Kannattaa varata aikaa omien unelmien huomaamiseen ja kehittämiseen. Muutenkin eklipsit voivat tuoda pintaan tunteita, joita ei normaalisti huomaa. Tällä kertaa se näyttää erityisen lempeältä.
Tämä eklipsi on hellä ja tehokas. Sen ainoa kunnon kontakti muihin planeettoihin on kolmio saturnukseen. Kolmio tuo saturnuksen parhaat puolet esiin. Se kannustaa ja suojelee ja rohkaisee. Tulokset ovat myös pitkäaikaisia. Se rauhoittaa ja tasapainottaa. Saturnuksen avulla unelmat myös toteutuvat, omassa aikataulussaan, hitaasti ja varmasti, eli kannattaa opetella nauttimaan koko prosessista.... ;)
Tämän eklipsi pari, joka tulee kahden viikon päästä, on valitettavasti taas haastavampi. Nautitaan nyt kuitenkin tästä hengähdystauosta rankan alkuviikon jälkeen. Vikasta pluto-uranus-neliöstä on vasta kolme päivää, mutta tämän eklipsin ansiosta siitä ollaan henkisesti jo kauempana.
Tällä viikolla on myös ollut muita erikoisia ilmiöitä taivaalla: Helsingissä on näkynyt revontulia! Valitettavasti en ole nähnyt niitä itse.... Ehkä huomenna näen vilahduksen auringonpimennyksestä, tietenkin jostain turvallisesti...! :)

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015
Myrskyn silmässä
Elämme jännittäviä aikoja. Tiistaina uranus-pluto -neliö on tarkka viimeisen kerran vuosikymmeniin. Se liittyy suuriin muutoksiin työelämässä. Harva tuttuni on täysin tyytyväinen työtilanteeseensa. Joillakin jatko on epäselvä, vaikka työ on mukavaa. Osa etsii töitä ja jotkut etsivät itselleen paremmin sopivaa työtä. Kun neliö alkaa irrota, tilanne selkenee. Vihdoinkin. Se on vaikuttanut vaihtelevalla intensiteetillä jo kolme vuotta.
Perjantaina on vuoden ensimmäinen eklipsi. Se on rauhallinen eklipsi kaloissa. Sen ainoa aspekti on kolmio saturnukseen, eli se toimii mahtavana vastapainona alkuviikon neliön huipentumalle. Muutokset lisäävät kuitenkin stressiä, hyvätkin muutokset.... Siksi koko viikko on latautunut. Ylimääräinen energia voi kaataa vaikka sänkyyn jonkun taudin muodossa, jolloin mielelle jää enemmän tilaa käsitellä muutoksia. Eli sairastuneet eivät missaa mitään, vaan joskus keho suojelee sillä tavalla liialta rasitukselta.
Heti eklipsin jälkeen aurinko siirtyy oinaaseen ja yleinen energiataso kohoaa huomattavasti!

maanantai 9. maaliskuuta 2015
Kertarysäyksellä...!
Taas tapahtuu paljon lyhyen ajan sisällä. Toisaalta muutokset ovat monille tervetulleitakin, erityisesti viime vuoden ensimmäisen puoliskon jumitettua enimmäkseen paikallaan... Seuraavat pari viikkoa vaikuttavat harvinaisen mielenkiintoisilta: tällä viikolla mars aktivoi onnekkaita kohtia kartalla ja myös yhden haasteen. Ensi viikolla pluto ja uranus kohtaavat viimeisessä välienselvittelyssään tällä erää ja lopettavat kolmen vuoden mittaisen valtataistelun, joka on verottanut varsinkin johtavien merkkien (oinas, kauris, rapu ja vaaka) voimia. Lisäksi jälkimmäisellä viikolla on uusikuu, joka on myös eklipsi, kaloissa. Mitä enemmän mietin näitä kuvioita yhdessä sitä jännittävämmältä se tuntuu....
Tämän viikon kuvioista enemmän: huomenna mars tekee kolmion jupiteriin, keskiviikkona yhtymän uranukseen ja torstaina vielä neliön plutoon. Käytännössä ne kaikki vaikuttavat päällekkäin, koska asteet ovat niin lähellä toisiaan. Mars tuo aina uutta energiaa kaikkeen mihin se osallistuu. Energia on melko raakaa ja hyvin tehokasta. Tiistain kuvio on helpoin. Uudet ideat virtaavat helposti ja vanhatkin suunnitelmat saavat uutta puhtia. Keskiviikko voi kääntyä kummin vain. Siinä on potentiaalia sekä hulppeisiin uusiin kohtaamisiin että räjähdysherkkiin asetelmiin.... Tunteet kertovat hyvin mikä toimii. Jos se tuntuu hyvältä, jatka samaan malliin. Jos olo on epämukava, pysähdy miettimään ja korjaa kurssia. Torstain kuvio enteilee eniten ensi viikon muutoksia (jotka ovat siis vahvasti ilmassa koko ajan). Energiaa voi olla vaikea suunnata ennalta suunniteltuihin ja sovittuihin töihin, koska ilmassa on uusia ajatuksia. Mutta maailma ei ole vielä ihan valmis niihin, vaikka se tulee olemaan pian.... Muutos on vain ajan kysymys. Aina.
Tässä linkki tekstiin pluto-uranus-neliön alusta: Pluto ja uranus -neliö . Joillakin niiden ensimmäiset kohtaamiset ovat voineet vaikuttaa enemmän, joillakin taas viimeisimmät. Vaikutus riippuu siitä onko omalla kartalla herkkiä kohtia kohtaamispisteiden lähellä.
Mukavaa maanantaita!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015
Täysikuu neitsyessä - rakkaat rutiinit
Huomenna torstaina täysikuu loistaa neitsyessä. Se korostaa rutiinejamme. Ne auttavat meitä, mutta ainakin astrologiassa niitä täytyy muuttaa ja päivittää säännöllisesti. Täysikuu neitsyessä on yksi tällainen päivä. Tai oikeastaan muutama hedelmällinen päivä varsinaisen täysikuun molemmin puolin. Täysikuu näyttää mitkä rutiinit toimivat töissä ja kotona, ja mitkä eivät enää toimi....
Tällä kertaa kuuta valaiseva aurinko on liittoutunut neptunuksen ja khironin kanssa. Tällä hetkellä rutiinit saattavat tuntua harvinaisen tylsiltä tai vaikeilta. Veri vetää enemmän haaveiluun kuin toimintaan. Kuitenkin elämä ilman toimintaa on mahdotonta. Jostakin löytyy sopiva tila, jossa on mukavasti lepoa ja toimintaa vuorotellen. Lisäksi kuu on haastavassa kulmassa saturnukseen. Tarve laajentua ja oppia uutta on vaikea yhdistää tarpeeseen suunnitella tulevaa. Muuttuvissa merkeissä haasteetkin ovat usein helpompia, koska energiat ovat koko ajan liikkeessä ja etsivät parempaa ilmaisua. Eli epämukavuus muuttuu nopeasti toimintatarmoksi!
Mukavaa täysikuuta!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)