keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Maaliskuun taivaanmerkit

Maaliskuu vaikuttaa ehdottomasti mielenkiintoiselta kuukaudelta. Siitä voi tulla yksi vuoden vauhdikkaimmista jaksoista. Tammikuu ja helmikuu olivat selvästi hiljaisempia kuukausia. Maaliskuu vaikuttaa astrologisesti kahtia jakautuneelta. Toisaalta kuun keskivaiheilla on elämää mukavasti eteenpäin tökkivä suurkolmio. Toisaalta merkurius perääntyy yli puolet kuukaudesta seuranaan yhtä lailla perääntyvä mars.

Maaliskuun puolivälin suurkolmiossa ovat osallisina pluto kauriissa, jupiter härässä ja mars neitsyessä. Tämä kolmio tarjoaa tien muutokseen, jos elämä on jotenkin jumissa. Kolmiot tuovat mukanaan helppoa energiaa, mutta niiden kanssa kannattaa muistaa sen kohdistaminen. Jos ei ole varuillaan, energia voi valua vähemmän tärkeään kohteeseen. Koska kolmiossa on mukana perääntyvä mars, ja myös merkurius perääntyy taustalla, muutokset liittyvät jotenkin myös menneisyyteen. Ne tarjoavat tilaisuuden korjata jokin asia, tilanne tai asenne, joka vaikeuttaa elämää nykyään. Mitään upouusia suunnitelmia ei kannata aloittaa maaliskuussa, mutta sellaiset tavoitteet, joilla on edes jonkin verran juuria menneisyydessä, toteutuvat paljon helpommin.

Tärkeimmät päivämäärät:
  • 8.3. täysikuu neitsyessä 
  • merkurius perääntyy 12.3.- (4.4.) 
  • 13.-15.3. suurkolmio voimakkaimmillaan 
  • 20.3. aurinko siirtyy oinaaseen
  • 22.3. uusikuu oinaassa
  • mars perääntyy koko kuukauden 

Suurkolmion päivämääriä ei kannata seurata liian tiukasti. Sen energia vaikuttaa voimakkaana ennen tarkkoja päiviä ja myös niiden jälkeen. Lisäksi joskus tarvitaan esimerkiksi kuun apua muutosten laukaisuun.

Ihanaa kevättä!

perjantai 24. helmikuuta 2012

Ruotsin pikkuprinsessa Estelle

Yleensä en seuraa juurikaan kuninkaallisten elämää, mutta vauva-uutiset ovat vaan ihania... Ohessa on tuoreen pikkuprinsessan kartta ja ajatuksia siitä. Tieto syntymäajasta löytyi Aftonbladetin sivuilta:


Hänellä on aurinko kaloissa, seuranaan monta muutakin planeettaa. Aurinko, kuu, merkurius, neptunus ja khiron kaloissa kuvailevat hyvin herkkää ja taiteellista luonnetta. Niistä tulee tuntuma herkkätunteisesta ja -vaistoisesta sekä intuitiivisesta ihmisestä. Kalat näkevät maailman usein eri lailla kuin muut. Heille se on paljon enemmän kuin näkyvä ja käsinkosketeltava todellisuus. He vaistoavat monimuotoiset mahdollisuudet, joita on kaikissa tilanteissa. Kaikki nämä planeetat sekä lisäksi uranus ovat käytännöllisessä 2.huoneessa. Silloin ideoilla ja unelmilla on hyvät mahdollisuudet löytää konkreettinen ilmaisumuoto. 2.huone liittyy myös henkilökohtaisiin raha-asioihin, ja kertymä siellä osoittaa, että kuningasperheen jälkeläisellä nämä asiat ovat hyvällä tolalla. Siellä on kyllä merkkejä ristiriidoistakin, jopa äkillisistä muutoksista. Pikkuprinsessa peilaa jossain määrin koko kuningaskunnan arvoja asemansa puolesta, ja nämä arvot ovat selvästi muuttumassa.

Seuraavaksi huomiota herätti pluton asettuminen 1.huoneeseen. Estellen kartalla pluto hallitsee keskitaivasta, eli hänen tulevia velvollisuuksiaan. Nuo velvollisuudet vaikuttavat voimakkaasti hänen persoonallisuuteensa. Kontrollin säilyttäminen on hänelle tärkeää, ja saattaa saada hänet vaikuttamaan salaperäiseltä. Nousumerkkinä hänellä on seikkailunhaluinen jousimies. Se tuo luonteeseen iloa, uskallusta ja filosofisuutta. Se on hyvää vastapainoa korostuneen vesielementin mahdollisesti aiheuttamalle surumielisyydelle. Kartan hallitsija jupiter on 3.huoneessa, mikä luo miellyttävän sosiaalisen vivahteen karttaan. Luultavasti hän tulee pärjäämään erittäin hyvin koulussa, ja saa ehkä useita sisaruksia.

Vielä modaliteeteista eli kartan laaduista: joustava laatu on selvästi vahvin. Siinä on paitsi määrällisesti eniten pisteitä ja planeettoja, myös ne tärkeimmät, eli aurinko, kuu ja nousumerkki. Hänen luonteensa vahvuudet ovat siis joustavuus, mukautuvuus ja sopeutuvaisuus. Toiseksi eniten löytyy johtavaa laatua, mikä auttaa tekemään aloitteita ja ottamaan asiat omaan hallintaan. Ne ovat normaaleja johtajan ominaisuuksia. Näyttää siltä, että hänen roolinsa tulee olemaan enemmän keskusteleva ja erilaisia vaihtoehtoja luova kuin johtava perinteisessä mielessä.

Kartalla on tietenkin paljon muutakin, mutta tässä olivat vain tärkeimmät ensihuomiot. Jokaisesta kartasta voisi kirjoittaa vaikka kirjan... :)

tiistai 21. helmikuuta 2012

Uusikuu Kaloissa

Aurinko siirtyi kaloihin sunnuntaina, ja sitä seuraa jo ensi yönä, ihan pian puolenyön jälkeen, uusikuu kaloissa. Uusikuu on voimakkaimmillaan ensi yönä, mutta vaikuttaa tehokkaasti tänään ja huomenna. Uudenkuun aika ei edellytä tehokasta tai määrätietoista toimintaa. Se sopii ennemminkin siementen kylvämiseen, ihan vain ajatustasolla. Sitä seuraa parempia päiviä käydä toimeen, mutta uudenkuun päivänä (tai päivinä) riittää, kun muistaa, että kaikki tuloksellinen toiminta lähtee ajatuksesta. Toiminta, joka edeltää ajatusta, tai edes puolivalmista ajatusta, ei ole niin tehokasta kuin toiminta rauhassa ajatellun asian jälkeen.


Uusikuu kaloissa on vuoden intuitiivisin uusikuu, joten kannattaa seurata omaa vaistoa mahdollisimman tarkasti. Se kyllä kertoo mitä meidän pitäisi tehdä, tai ainakin yrittää kertoa, sillä sen viestiä hämärtävät jatkuvasti ympäriltä tulevat ristiriitaiset viestit. Hyvää tarkoittavat ulkopuoliset neuvot usein vain sotkevat tilannetta, joten niihin kannattaa suhtautua varauksella. Lopulta vain oma vaisto voi auttaa pääsemään tyydyttävään lopputulokseen, mikäli luotamme siihen.

Kaloille uusikuu luo mahdollisuuden uudistaa persoonaansa. Vuoden aikana on saattanut tapahtua jotakin, mikä herätti sinut huomaamaan, että jokin henkilökohtainen osa ei sovi enää elämääsi. Nyt on sinulle vuoden paras aika uusiutua ja uudistaa elämääsi, itsestäsi alkaen, enemmän itsesi näköiseksi. Se ei ole keneltäkään muulta mitään pois.

Oinaille tämä on meditatiivinen ja rauhoittava uusikuu. Jokaisen pitää pysähtyä edes kerran vuodessa ja miettiä, mikä auttaa todella palautumaan henkisesti toiminnasta ja arjen paineista. Löydät nyt helposti vastauksia siihen.

Härille tämä uusikuu tuo mahdollisuuden säätää harrastustoimintaa tai kaverisuhteita laajoissa piireissä enemmän nykyistä tilannettasi ja nykyistä sinua vastaavaksi. Muutos ei ole pahasta, vaikka haraat mielelläsi vastaan. Nyt muutos on ehdottomasti puolellasi.

Kaksoselle uusikuu antaa mahdollisuuden uudistaa tavoitteita urallasi, tai muuten elämässäsi. Kaikilla on tavoitteita, tai jonkinlainen tulevaisuudenvisio, ja nyt sinun kannattaa tarkistaa omasi. Vastaako se yhä sitä mitä todella haluat?

Ravuille uusikuu antaa lisää elämäniloa ja mahdollisuuden oppia uusia itseäsi kiinnostavia asioita. Halutessasi löydät uudenlaista ymmärrystä elämää kohtaan, mikä auttaa selviämään joskus myrskyisästä tunne-elämästäsi.

Leijonille uusikuu tuo mahdollisuuden saada ihmissuhteista enemmän irti. Löydät ehkä paremman tasapainon sen suhteen mitä annat muille ja mitä odotat saavasi muilta. Sen eteen kannattaa nähdä vaivaa, sillä epäsuhdat luovat epäluottamusta.

Neitsyille uusikuu luo uusia mahdollisuuksia parisuhdesektorilla. Sen avulla voit muuttaa jo olemassaolevaa parisuhdetta vielä paremmaksi tai löytää uuden suhteen, jos kaipaat sitä. Uusikuu kaloissa auttaa parantamaan myös muita ihmissuhteita tarvittaessa.

Vaaoilla uusikuu vaikuttaa terveyden ja fyysisen hyvinvoinnin alueella. Voit päästä elämäsi kuntoon kuuntelemalla tarkasti kroppasi viestejä. Se auttaa sinua myös selviämään tyytyväisenä rutiineistasi.

Skorpparille koittaa luova, leikkisä ja romanttinen uusikuu. Se on tavallista voimakkaampi, koska sillä on tukenaan neptunus, ja tulee olemaan lukuisia vuosia.

Jousimiehille uusikuu tuo jonkin uuden alun kotisektorilla. Mikä tahansa pysähtynyt tilanne kotona tai perheen parissa on nyt mahdollista töytäistä eteenpäin. Hop!

Kauriille uusikuu luo mahdollisuuden uudistaa kommunikaatiota. Löydät vaistomaisesti parempia tapoja ilmaista itseäsi, mikä voi auttaa uralla ja myös harrastusten kanssa.

Vesimiehille uusikuu tuo mahdollisuuden löytää uusia tulonlähteitä, tai käyttää jo olemassa olevia varoja luovemmin. Muista myös henkinen varallisuus, joka täydentää maallista varallisuutta. Ne eivät sulje toisiaan pois, vaikka niin välillä väitetään.

Uusikuu on myös yhtymässä neptunukseen, joka siirtyi kuun alussa kaloihin, joten niiden vaikutukset voimistavat toisiaan. Tämä uusikuu ikäänkuin herättää neptunuksen, koska sekä aurinko että kuu koskettavat sitä ensi kertaa yhtä aikaa sen jälkeen, kun se siirtyi kaloihin pysyäkseen siellä seuraavat vuodet. Kannattaa lukea myös oman merkin Neptunus kaloissa -juttu, koska se täydentää tämän uudenkuun merkitystä.

~ L

torstai 16. helmikuuta 2012

Positiivisia ajatuksia

Merkuriuksen sekstiili jupiteriin varmistaa, että tänään ajatukset ovat pääosin positiivisia. Ja niitä voi olla todella paljon! Ihmisten tapaamiset tuottavat iloa, tai jos kyseessä on virallinen tapaaminen todennäköisesti toivotun lopputuloksen. Jos mitään erityistä ei ole vireillä, tänään kannattaa tarkkailla omia ajatuksia ja kehitellä niitä eteenpäin. Parhaat ideat kannattaa kirjata ylös, kalenteriin, päiväkirjaan tai edes muistilapulle. Lisäksi joku vanha ongelma tai trauma voi löytää tänään ratkaisun, selityksen tai onnellisen lopun.

Mukavaa torstaita!

~ L

tiistai 14. helmikuuta 2012

Ystävänpäivä astrologisesti

 Zodiac © Alphonse Mucha

Yritin löytää ystävänpäivään astrologisia ulottuvuuksia, mutta heikolta näyttää... Sama juttu kuin uudenvuoden kanssa: se perustuu ihmistenväliseen sopimukseen, jolla ei (valitettavasti) ole erityistä astrologista merkitystä. Silti päivä on tärkeä, koska monet ihmiset pitävät sitä tärkeänä. Tylsää olla näin käytännöllinen, koska todellisuudessa olen hyvin pro-romantiikka. Ja arjessa ei ole koskaan liikaa romantiikkaa....

Ystävänpäivä ajoittuu aina aurinkoon vesimiehessä, mikä viittaa sen alkuperään Ystävien-, ei rakastavaisten, päivänä. Auringon asema korostaa erityisesti ihmisten samanarvoisuutta sekä veljeyttä ja sisaruutta. Vesimiehen edustajat ovat harvoin yhtä kiinnostuneita puhtaasta romantiikasta kuin esimerkiksi vaaka- tai härkäpainoitteiset ihmiset. Vesimiehiä kiinnostavat enemmän ihmisiä yhdistävät ajatukset ja harrastukset. Päivä sopii siksi melkein paremmin isossa ryhmässä viihtymiseen kuin kahdenkeskiseen oleskeluun.

Tänä ystävänpäivänä kuu on skorpionissa, mikä tuo erityisesti iltaan intohimoa. Tunnelma on intensiivisempi ja syvällisempi kuin useimpina ystävänpäivinä. Se muodostaa kuitenkin neliön aurinkoon, joten kannattaa välttää kaikenlaista omistushaluisuutta, mikä saattaisi tulla ystävyyssuhteiden väliin. Lisäksi merkurius kohtaa neptunuksen, joten päivään mahtuu myös kauniita unelmia, ja me kaikki olemme ehkä tavallista herkkävaistoisempia. Ihanaa ystäväinpäivää kaikille!

<3

maanantai 13. helmikuuta 2012

Henk. koht.: Neptunuksen neliö aurinkoon

Omalta osalta viime viikon nihkeät tunnelmat liittyvät myös isompaan kuvioon. Olen ollut sen verran kiireinen viime kuukausina, että oma kartta jäi minimaaliselle huomiolle. Huomasin nyt, että pari isompaa haastavaa transiittia lähestyy, tai ovat oikeastaan jo ihan päällä...

Neptunus ja khiron ovat liikkuneet kalojen merkin alussa viime vuoden keväästä lähtien. Itselläni on aurinko ja askendantti (eli nousumerkki) eli AC jousimiehen alussa, nyt tarkassa neliössä neptunukseen ja khironiin. Khironia seurasin jo viime vuonna, mutta neptunus pääsi hieman yllättämään sille tyypilliseen tapaan. En arvannut (tai halunnut huomata), että se hiipi neliöön aurinkooni, tarkka kulma ensi viikolla. Tällä viikolla khiron tekee neliön askendanttiini, mikä ei helpota yhtään asioita. Tiedossa on identiteettikriisinhallintaa tavalla tai toisella.

Tätä tunnetta on hankalahko kuvata. Olo on epämukava, jotenkin epäorientoitunut. Ikäänkuin tiedän olevani väärässä paikassa, mutten tiedä tarkkaan missä sitten pitäisi olla. Neptunukseen liittyvät muutokset tapahtuvat vaivihkaa. Neliöt ovat yleensä hankalia, koska niissä olevat planeetat ovat silloin yhteensopimattomissa elementeissä. Neliöt pakottavat usein luopumaan jostakin, tai vähintään kompromisseihin. Elämään on kertynyt turhaa painolastia, josta pitää päästä eroon. Kyse voi olla asenteista, mielikuvista, ihmisistä tai velvollisuuksista transiitista ja huoneista riippuen. Yllättävän usein myös turhista tavaroista luopuminen auttaa henkisen järjestyksen palauttamisessa. Suosittelen hankaliin neptunus-transiitteihin usein meditaatiota. Tällä hetkellä yritän luoda siitä itselleni mieluiten päivittäisen nykyisen viikottaisen tavan sijaan. Kaikki mikä auttaa rentoutumaan ja rauhoittumaan on hyödyllistä, myös uiminen. :)

Viime vuonna aloitin reikin "sattumalta" lukuisien khiron-transiittien aikana, mistä oli huomattavasti apua. Reiki hoitaa yhtä aikaa fyysisesti ja henkisesti, joten siitä on apua monella tasolla. Khironin teemoihin liittyy juuri parantaminen, joten reiki sopi siihen täydellisesti.

Samat transiitit koskevat muuten kaksosia, jotka ovat syntyneet jakson alkupäässä, aurinko tai nousumerkki 0-5 astetta kaksosissa. Heillä neptunus ja khiron tekevät neliötä aurinkoon ja nousumerkkiin samalla tavalla kuin alkupään jousimiehillä tai nousujouskareilla. Alkupään neitsyille neptunus ja khiron sen sijaan muodostavat opposition, ja kaloille yhtymän. 

Toisaalta universumi huolehtii tasapainostaan; uranus tekee kolmiota samaan paikkaan kuin neptunus ja khiron neliötä. Uranuksen kolmio nostaa mielialaa ja valmistaa positiiviseen muutokseen.

<3 L

Jälkiviisautta...

Viime viikko otti harvinaisen koville, ainakin minulla, enkä kai ole ainoa... Erityisesti torstai ja perjantai olivat pysäyttävän raskaita päiviä, mutta viikko oli muutenkin aika haastava. Siihen ei löydy yhtä ainoaa selitystä, eikä se varmaankaan vaikuttanut kaikkiin samalla tavalla. Ennemminkin kyse vaikuttaa olleen useamman yksittäisen tekijän vaikutusten kasautumisesta. Alkuviikosta oli täysikuu, joka voi viedä ensin ylikierroksille ja sitten taas alas. Suunnilleen samoihin aikoihin saturnus kääntyi perääntymään. Saturnus ja muut kaukaisemmat planeetat saattavat perääntyä jopa viisi kuukautta vuosittain, joten niiden perääntymisjaksoja ei noteerata samalla tavalla kuin vaikka merkuriuksen perääntyminen. Silti kääntymispäiviin saattaa kasaantua ylimääräistä painetta, joka tuntuu erityisesti alueella, jossa kyseinen planeetta tällä hetkellä kulkee.

Lisäksi taustalla vaikuttaa yhä perääntyvä mars. Ainakaan itse en huomaa sen vaikutusta jatkuvasti, mutta torstaina ja perjantaina kuu oli neitsyessä, jossa mars perääntyy, ja silloin todella tunsin sen vaikutuksen. Päivät olivat todella uuvuttavia. Viikonlopun kuu vietti vaa'assa, jossa nyt myös perääntyvä saturnus kulkee, mikä aiheutti myös paineita. Henkilökohtaisesti viikonloppu sujui kyllä mukavammin kuin sitä edeltäneet torstai ja perjantai, mutta ei ihan kevyesti kuitenkaan.

Viime viikko, varsinkin loppuosa, osoittautui hyväksi esimerkiksi siitä, miten monta yksinään melko harmitonta elementtiä saattavat kasautua yhdessä aika raskaaksi tai ahdistavaksi yhdistelmäksi. Yleensä kuun transiitit eivät vaikuta kovin voimakkaasti, mutta ne tosiaan aktivoivat muita planeettoja ja korostavat niiden vaikutusta. Mukavampaa viikkoa kaikille!

torstai 9. helmikuuta 2012

Venus Oinaassa

Venus siirtyi eilen oinaaseen ja kulkee siellä seuraavat viikot...Venus on rakkauden ja romantiikan planeetta, mutta lisäksi se huolehtii kaikkien ihmissuhteiden sujuvuudesta. Venus myös varmistaa, että elämämme on tarpeeksi mukavaa ja miellyttävää. Muiden planeettojen tehtävänä on saada meidät työskentelemään ahkerasti tai puolustamaan etujamme. Venus sen sijaan auttaa rentoutumaan ja nauttimaan elämästä.

Oinaassa venus ei ole vahvimmillaan. Sen ilmapiiri ei tue venukselle ominaisia arvoja. Venus oinaassa -kausi on silti hyödyllinen monille. Se auttaa olemaan sopivasti itsekäs ihmissuhteissa, jotka helposti perustuvat liikaa kompromisseihin. Erityisesti romanttiset suhteet kärsivät usein kaavoihin kangistumisesta. Nyt on hyvä aika miettiä mikä tuo iloa itselle. Kaikkea hyvää elämässä ei tarvitse tai voi jakaa. Kausi voi olla myös todella sosiaalinen, kunhan varaat tarpeeksi aikaa myös itsellesi. Jakamisen aika tulee myöhemmin.

Lisäksi ihmiset saattavat nauttia tavallista enemmän liikunnasta ja urheilusta, sekä uusien harrastusten aloittamisesta. Itse asiassa uusiin ihmisiin tutustuu nyt helposti. Elämästä saa eniten irti aktiivisuudella ja oma-aloitteisuudella.

<3

maanantai 6. helmikuuta 2012

Täysikuu Leijonassa

Myöhään tiistai-iltana on täysikuu leijonassa. Täysikuut ovat usein tunteellisempia ja intensiivisempiä kuin uudetkuut. Täysikuu paljastaa tietoa: miltä jokin tilanne näyttää tai tuntuu meistä. Kuinka pitkälle olemme päässeet jollakin alueella ja olemmeko tyytyväisiä siihen. Täydenkuun herättämät tunteet kertovat meille miten meidän kannattaa jatkaa. Positiiviset tuntemukset kannustavat jatkamaan samaan malliin. Epämukavat tunteet kehottavat miettimään jatkossa tarkemmin, mitä haluamme.


Eri merkeillä kuu ja aurinko painottavat erilaisia elämänalueita ja kokemuksia. Yksilöllisyyden ylläpitäminen ihmissuhteissa tuottaa useimmille ongelmia jossain määrin ja kaipaa tasapainotusta silloin tällöin. Vesimiehille ja Leijonille täysikuu kertoo kuinka tyytyväisiä he ovat itseensä ja tärkeimpiin ihmissuhteisiinsa. Vesimiehet näkevät selkeästi parisuhteen vaikutuksen omaan persoonaansa. Leijonat taas tuntevat toisen vaikutuksen ja merkityksen elämässään.

Kalat ja Neitsyet saavat täydeltäkuulta palautetta terveydentilastaan. Onko elämässä sopivasti lepoa ja rentoutumista sekä fyysistä rasitusta ja toimeliaisuutta? Ehditkö toipua henkisesti työpäivistä? Täysikuu auttaa palauttamaan tasapainon fyysisten ja henkisten tarpeiden välille, mikäli siihen on tarvetta.

Oinaat ja Vaa'at saavat pohtia onko heillä tarpeeksi aikaa toisaalta itselleen ja omille harrastuksille ja toisaalta kavereille? Joskus ryhmän tarpeet tukahduttavat tahattomasti yksilöllisen luovuuden, ja tämä täysikuu yrittää varmistaa, ettei niin pääse käymään. Toisaalta täysikuu myös heijastaa oman sosiaalisen tukiverkoston tilaa.

Härät ja Skorpionit saavat täysikuun neliömerkkeihinsä. Heillä sen aiheena ovat koti ja työ. Onko jompikumpi ollut liian hallitseva toisen kustannuksella? Laajemmin ajateltuna koti edustaa myös hoivaa ja turvallisuutta ja työ kaikenlaisia velvollisuuksia ja vastuuta. Tämä täysikuu auttaa huomaamaan, jos ahnehdit liikaa jompaa kumpaa...

Kaksoset ja Jousimiehet joutuvat pohtimaan suhdettaan tietoon, kommunikaatioon ja oppimiseen.  Ne kaikki tarvitsevat päämäärän ollakseen hyödyllisiä pidemmän päälle. Tuntuuko sinusta, että hankkimallasi tiedolla on todellista arvoa?

Kauris ja Rapu saavat päivityksen taloudelliseen tilanteeseensa. Riittävätkö tienaamasi rahat vai pitäisikö miettiä uusia tulonlähteitä? Ja oletteko esimerkiksi perheen sisällä yhtä mieltä siitä miten ylimääräiset rahat käytetään? Omien ja muiden rahojen suhdetta kannattaa miettiä silloin tällöin. 

lauantai 4. helmikuuta 2012

Neptunus kaloissa: Tulimerkit

Neptunuksen siirtyminen kaloihin on helpotus kaikille merkeille. Se johtuu siitä, että kalojen hallitsijana se viihtyy luonnollisesti kaloissa eikä aiheuta ristiriitoja kuten esimerkiksi vesimiehessä. Sen energiat pääsevät oikeuksiinsa omassa merkissä. Neptunus hallitsee tunteita, unia, yliluonnollisia ja uskonnollisia kokemuksia, myös merta. Se ruokkii mielikuvitustamme. Kaikilla planeetoilla on negatiivinen puolensa, ja neptunuksen pimeä puoli ilmenee usein alkoholismina, tai muuna pakona todellisuudesta, mitä ääriuskonnollisuuskin oikeastaan on. Useimmat onneksi saavat voimaa fantasioista tuntematta tarvetta upota niihin kokonaan.

Tulimerkeillä neptunus hallitsee tunne-elämää. Laajasti katsottuna siihen kuuluu kaikenlaisia tunteita turvallisuudentunteesta luottamukseen ja myötätuntoon. Eri merkeillä painottuvat hieman erilaiset tunteet:
Jousimiehellä neptunus siirtyy neliöön suhteessa omaan merkkiin kuten myös kaksosella. Jousimiehellä muutos painottuu kotirintamalle. Neptunus auttaa sinua rakentamaan kodistasi rauhan tyyssijan, jossa saat latailla akkujasi jaksaaksesi seikkailla muualla. Viihdyt kotona hyvin hiljaisuudessa vaikka muuten pidät vauhdista. Kotiin liittyy turvallisuudentunne, joka näyttää vahvistuvan, ehkä palaavan uudelleen neptunuksen paluun myötä. Muutos ulottuu perheeseesi, vanhempiisi, menneisyyteesi ja muistoihisi. Näyttää siltä, että asiat asettuvat parhain päin. Jotkut asiat saavat kauan kaipaamansa rauhan. Lopulta koti on mielentila, josta saat voimaa ja joka kulkee mukasi kaikkialla.

Leijonillakin muutos on merkittävä. Neptunus siirtyy vihdoinkin pois leijonien parisuhdealueelta hämmentämästä ihmissuhteita. Se jatkaa intiimillä alueella, mutta sopusointuisemmissa merkeissä. Se siirtyy alueelle, joka liittyy yhteisiin arvoihin, jakamiseen ja luottamukseen. Yleensä alueen yhteydessä mainitaan seksi ja verot, ristiriitaista mutta totta. Ihmissuhteet siirtyvät nyt uudelle tasolle, jossa tärkeintä ei ole suhde sinänsä vaan se mitä se antaa teille molemmille. Tästä lähtien ihmissuhteet saattavat rikastuttaa elämääsi taianomaisella tavalla!

Oinailla neptunus siirtyy kartan henkiselle alueelle. Se vauhdittaa mielenrauhan ja henkisen tasapainon etsimistä. Henkisyys ei ole uskonnoista riippuvaista, mutta saattaa joillakin ilmetä luontevasti niiden kautta. Kyse on ennemminkin kyvystä olla tyytyväinen elämään ja itseensä ilman tarvetta suorittaa tai saavuttaa ensin jotain ansaitakseen sen. Sellainen henkinen tasapaino ja tyytyväisyys auttaa selviämään kaikesta mitä saattaa sattua. Neptunus auttaa nyt löytämään sellaista myötätuntoa itseäsi ja muita kohtaan.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Neptunus kaloissa: Ilmamerkit

Nyt neptunus on kalojen merkin ensimmäisen asteen ensimmäisen minuutin ensimmäisillä sekunneilla. :) Ilmamerkeillä eli kaksosella, vaa'alla ja vesimiehellä neptunuksen siirtyminen kaloihin vaikuttaa käytännöllisillä ja taloudellisilla kartan alueilla.

Vesimiehelle neptunuksen siirtyminen omasta merkistä seuraavaan on helpotus. Vesimiehessä neptunus testasi omanarvontuntoasi ja toisinaan kyseenalaisti minä-kuvasi. Kaloissa sen merkitys on sinulle paljon positiivisempi, kuten muillekin. Se auttaa sinua parantamaan tulotasoasi. Löydät ehkä paremmin palkatun työn, tai palkka nykyisestä työstäsi nousee hitaasti mutta varmasti. Myös omaisuutesi arvo todennäköisesti nousee. Ja mikä parasta, alat arvostaa itseäsi uudella tavalla. Juuri itseluottamus on avain parempiin ansioihin, joten ympyrä sulkeutuu.

Vaa'alla painopiste siirtyy terveyteen ja rutiineihin. Kartan perusteella näyttää siltä, että henkinen ja sielullinen tasapaino ovat sinulle välttämättömiä hyvän terveyden ylläpitämiseksi. Nehän ovat hyödyllisiä kaikille, mutta erityisen tärkeitä sinulle. Meditaatio auttaa tehokkaasti stressin vähentämisessä, ja se auttaa myös paranemisessa ja toipumisessa, mikäli sellaista tarvitaan. Neptunus auttaa sinua löytämään henkisen ja fyysisen terveyden välisen linkin. Lisäksi se auttaa sinua löytämään itsellesi sopivat päivä- ja työrytmit sekä kuntoilu- ja muut terveysrutiinit. Luota vaistoihisi!

Kaksosella neptunus siirtyy neliömerkkiin keskitaivaalle. Planeettoja neliössä omaan merkkiin pidetään yleensä hankalina, koska ne edustavat eri elementtiä kuin mikä on oma mukavuusalue. En usko, että nyt on syytä huoleen. Neptunus on kuitenkin merkkisi keskitaivaan luonnollinen hallitsija. Se auttaa uraasi oikeaan suuntaan. Uran lisäksi se edistää muitakin tavoitteitasi ja auttaa sinua selviämään velvollisuuksistasi. Jossain vaiheessa voi tuntua siltä, että sinun pitää luopua jossakin määrin omasta persoonallisuudestasi päästäksesi urallasi haluamaasi tilanteeseen. Löydät kuitenkin mukavan kompromissin työelämäsi ja henkilökohtaisten tarpeidesi välille.

Neptunus kaloissa: Maamerkit

Neptunuksen vaikutuksesta vielä:
Muutokset ovat todennäköisesti hyvin asteittaisia. Ne hiipivät elämään vaivihkaa, ja niitä ei ehkä huomaa kuin vasta pidemmän ajan kuluttua pysähtyessä muistelemaan menneitä. Neptunus nimittäin työskentelee hienovaraisesti, silti tehokkaasti. Se toimii kuitenkin enemmän alitajunnan kuin järjen avulla. Siinä piilee myös sen riskit. Alitajuntaa on hankala valvoa. Huonossa muodossa sen vaikutus ilmenee pakona todellisuudesta. Meditaatio kuitenkin auttaa jo lyhyinä sessioina torjumaan tehokkaasti neptunuksen transiittien mahdollisia varjopuolia.  

Maamerkeillä neptunuksen siirtyminen kaloihin parantaa kommunikaatiota ja ihmissuhteita, kaikilla hieman eri painotuksin. Neitsyellä se vaikuttaa erityisesti parisuhteeseen, mutta myös muihin merkittäviin suhteisiin, kuten läheisiin ystävyyssuhteisiin. Elämän suuri rakkaus saattaa löytyä tämän ajanjakson ansiosta, ellei sellaista ole jo ennestään. Jo pariutuneilla neitsyillä se parantaa ihmissuhteen laatua. Neitsyt on merkkinä itse käytännöllinen ja maanläheinen, joten ihmissuhteissa sille tekee hyvää kokea elämän maaginen puoli. Toisen kanssa voit rentoutua eri lailla kuin yksin ja saat sitä kautta henkistä voimaa. Saat ihmissuhteilta paljon seuraavien vuosien aikana. Itse asiassa neptunuksen vaikutus voi ajoittain olla niin voimakas, että joudut tasapainoilemaan säilyttääksesi itsenäisyytesi.

Kauriilla neptunus kaloissa vaikuttaa kommunikointiin ja kaikenlaisten päivittäisten ihmissuhteiden sujumiseen. Saat enemmän irti jokapäiväisistä ihmissuhteista. Suhteesi naapureihin, sisaruksiin ja muihin lähistön ihmisiin muuttuu entistä luontevammaksi. Jos olet vielä koulussa, pärjäät siellä entistä paremmin. Myös ajattelu, puhuminen ja muu viestintä tehostuu, kun löydät intuitiivisemmin oikeat sanat. Saat ehkä entistä enemmän uusia ideoita ja pystyt ilmaisemaan ne hyvin.

Härällä neptunus vaikuttaa laajasti kaveripiireihin, eri verkostoihin ja muihin ihmisryhmiin. Se auttaa sinua muodostamaan mahdollisimman tyydyttävät välit ihmisiin, joita kiinnostavat samat asiat. Löydät ehkä oman ryhmäsi, johon tunnet kuuluvasi, jos sinulta puuttuu sellainen. Kiinnostuksen kohteet saattavat olla rakkaita harrastuksia tai jotain mikä parantaa maailman epäkohtia. Löydät itsestäsi ehkä uudelleen idealistisen puolen, joka on uinunut edellisinä vuosina Se myös kannustaa unelmoimaan ja auttaa toteuttamaan haaveita.

torstai 2. helmikuuta 2012

Neptunus kaloissa: Vesimerkit

Huomenna neptunus siirtyy vuosikausiksi kaloihin. Ehkä olokin on sen vuoksi tavallista unisempi, sillä neptunus hallitsee alitajunnan ja henkisten kokemusten lisäksi myös unia.

Niin kutsuttujen hitaiden planeettojen merkinmuutokset ovat tärkeitä, koska ne vaikuttavat pitkään. Ne vaikuttavat myös suureen määrään ihmisiä, onneksi ei kuitenkaan kerralla esimerkiksi kaikkiin kaloihin, vaan vaikutus jakaantuu usean vuoden ajalle. Ensimmäisinä vuosina neptunus kaloissa vaikuttaa voimakkaimmin merkin alussa syntyneisiin kaloihin, eli niihin joiden syntymäpäivä on helmikuun puolella. Mitä lähempänä syntymäpäivä on 20. päivää sitä nopeammin vaikutus tuntuu. Sama pätee myös vastakkaisen merkin, eli neitsyen edustajiin, sekä neliömerkkeihin kaksoseen ja jousimieheen. 

Neptunuksen siirtymä kaloihin lupaa monille helpompaa elämää, koska kaloissa se pystyy toteuttamaan itseään luontevammin. Kalat tuntevat muutoksen erittäin vahvasti. Tällä hetkellä elävillä kaloilla koittaa ensimmäinen kerta, kun oman merkin hallitsija on pidempään omassa aurinkomerkissä (viime keväänä neptunus teki muutaman kuukauden mittaisen tutustumisvisiitin kaloihin). Neptunukselta vie nimittäin 165 vuotta kiertää eläinrata kokonaan. Kalat pääsevät paremmin yhteyteen oman luovuutensa kanssa, mitä tylsä realismi on jossain määrin jarrutellut viime vuosina. Nyt koittaa kuitenkin paras mahdollinen aika omien ideoiden toteuttamiseen ja itsensä näköisen elämän luomiseen. Kannattaa uneksia estottomasti, sillä unelmien toteutumiseen voi tarjoutua uskomattomia mahdollisuuksia, ja useimpien haaveiden toteutuminen onkin vain ajan kysymys. Hallitset elämääsi paremmin kuin olet tiennytkään.

Muidenkin vesimerkkien elämä helpottuu huomattavasti. Skorppareilla neptunus aktivoi paluullaan kaloihin romanttisen ja luovan alueen kartalla. Jos elämästä on puuttunut taikaa, se on nyt palailemassa takaisin. Itse asiassa neptunus on ollut viime vuosina kiireinen huolehtiessaan siitä, että kotiasiasi, kaikki perheeseen, kotiin, vanhempiin, jopa lepoon ja ravintoon liittyvät asiat ovat kunnossa, ja siksi rakkauselämäsi ei ole saanut siltä sitä tukea mitä olisit ehkä kaivannut. Rakkausasiat kannattaa tässä yhteydessä käsittää laajasti. Se sisältää kaikkea mahdollista flirttailusta ja erilaisista ihmisistä, joiden seurasta nautit ja joita ehkä rakastat myös kaikkeen tekemiseen mikä tuo iloa elämääsi. Ja ilo puolestaan vetää lisää rakkautta elämääsi. Täydellistä. Skorppareilla (ja muilla skorpparivaikutteisilla) on muutenkin tulossa suuria muutoksia vuoden parin päästä, joten kannattaa kerätä nyt nautinnoista voimaa muutoksiin.

Ravuilla neptunus palaa melko filosofiselle kartan alueelle, joka pohtii muun muassa elämän merkitystä ja tarkoitusta. Siihen liittyy tiedon ja elämysten kerääminen. Joillekin se voi tarkoittaa opiskelua, joko työn tai huvin vuoksi. Joillekin taas matkustelua tai jopa elämää ulkomailla. Kaikkea sellaista mitä raha-asiat ovat ehkä jarrutelleet menneinä vuosina. Kaikki mikä auttaa sinua määrittelemään itsellesi merkityksellisen elämän on nyt hyödyllistä. Jopa haaveilu. 14 vuoden päästä olet uudistunut henkisesti ja kokenut matkalla kaikkea mukavaa, tai ennemminkin mahtavaa, ja hahmotat paremmin mikä ja kuka haluat olla elämässäsi.

Kyse on pitkästä ajanjaksosta, 14 vuodesta, joten muutokset eivät tapahdu välittömästi vaan asteittain. Silti kannattaa valmistautua niihin, vaikka henkilökohtaisiin muutoksiin menisi vuosia, miettimällä mitkä muutokset olisivat parhaaksi omassa elämässä.

Muista merkkiryhmistä tulee tekstiä sitä mukaa kuin ehdin kirjoitella...

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Mars ja Venus

Tänään mars ja venus ovat taivaalla vastakkain. Olen lukenut joitakin Mars ja venus -kirjoja... Niissä on aina ideana se, että vaikka mars ja venus ovat hyvin erilaisia, nauttivat ja motivoituvat eri asioista, ne voivat tulla hyvin toimeen tulemalla molemmat hieman vastaan toisiaan. Kirjat kuvaavat sukupuolet aika stereotyyppisesti, luultavasti tarkoituksella karrikoidakseen eroja. Itse asiassa stereotyypit vastaavat sen verran hyvin astrologista näkökulmaa kyseisiin planeettoihin, että epäilen niiden kirjoittajan perehtyneen jonkin verran horoskooppeihin.

Astrologiassa on kuitenkin tärkeä pointti siitä, että meillä on sisäinen vastine kaikille planeetoille, vaikka niiden toiminta näkyy myös ulkopuolellamme. Jokaisen meistä sisällä on sekä mars että venus. Kieltämättä ulkoistamme jonkin verran niiden hommia, koska naisten on usein helpompi samaistua venukseen ja miesten marsiin, ja jättää toinen rooli vastakkaiselle sukupuolelle.

Tämän päivän oppositiokin voi tuntua siis sekä sisäisesti että ulkoisesti. Romanttinen tai seksuaalinen jännite voi olla valtava. Sen sijaan jännitteen purkaminen kaikkia tyydyttävästi voi vaatia kompromisseja.