Nyt perjantaina iltayöllä on uusikuu Kaloissa.
Uuden kuun aikaan, varsinkin sitä ennen, voi tuntua energiavajetta. Ainakin itse olen silloin usein tavallista uupuneempi, mutta kyse on energian hetkellisestä tiivistymisestä yhdellä alueelle, eikä sen vähyydestä sinänsä. Yksi elämän osa-alue kaipaa silloin erityishuomiota, koska aurinko ja kuu yhtyvät siellä. Ne keskittävät tavoitteemme ja tunteemme hetkeksi yhteen.
Tämä uusikuu on väljässä yhtymässä marsiin ja merkuriukseen, mikä keskittää siihen niin ajatukset kuin toimintatarmonkin. Uudet alut saavat paljon energiaa tuekseen, mutta voivat aiheuttaa myös riitoja, varsinkin verbaalisia. Lisäksi kaloissa on tällä hetkellä uranus ja khiron. Uranus edustaa yllätyksiä ja khiron parantavaa energiaa.
Vesimerkeille uusikuu on omassa elementissä ja kaikkein onnekkain! Kalat voivat asettaa itselleen uusia henkilökohtaisia tavoitteita. Mitä vain, mikä tuntuu itsestä oikealta. Rapu haluaa luultavasti avartaa maailmaansa. Lukeminen ja matkustelu auttavat siinä. Skorpionilla alkaa luova kausi, joka voi olla myös romanttinen. Aikaa kannattaa käyttää kaikkeen, mistä nauttii eniten .
Uusikuu kaloissa sopii hyvin yhteen myös maamerkkien energioiden kanssa. Härkä voi miettiä, mitä muutoksia kaipaisi sosiaaliseen elämäänsä. Uusia harrastuksia, yhdistystoimintaa? Myös Kauris nauttii ystävien seurasta ja voi muuttaa arkielämäänsä tyydyttävämmäksi. Neitsyt saa lisää virtaa parisuhteeseen. Kumppanilta voi saada ylimääräistä huomiota, mutta hän saattaa myös esittää haastavia vaatimuksia. Diplomatia auttaa.
Oinaalle uusikuu tarjoaa hyvän tilaisuuden etsiä mielenrauhaa ja kehittää niin kärsivällisyyttä kuin myötätuntoa itseä ja muita kohtaan. Leijona voi syventää parisuhdetta ja etsiä yhteisiä arvoja. Mitä enemmän parisuhteessa on jaettavaa sen parempi. Jousimiehelle tärkeintä ovat nyt perhe ja koti, kotiin liittyvät toiminnot kuten syöminen ja nukkuminen, kaikki mikä antaa voimaa elämässä tai tuo perusturvallisuutta.
Kaksosen kannattaa arvioida uudelleen uraansa, mitä toivoo siltä ja mitä on valmis tekemään sen eteen. Vaaka voi kehitellä uusia liikunta- tai arkirutiineja. Olisiko hyvä hetki kokeilla vaikka zumbaa? Vesimiehellä on tilaisuus miettiä, miten käyttäisi parhaiten rahojaa, tai miten tienata lisää.
Kannattaa lähettää muutama toive universumille, tai itselle tulevaisuuteen!
"Härkä voi miettiä, mitä muutoksia kaipaisi sosiaaliseen elämäänsä." "Jousimiehelle tärkeintä ovat nyt perhe ja koti"
VastaaPoistaKuulostaa siltä, että ensi yönä olis kalapoikasen ihan hyvä syntyä tähän jousimies-härkä -perheeseen :) Laskettu aika meni jo, mutta ehkäpä taivaankappaleet eivät ole olleet vielä sopivissa asemissa...