maanantai 31. joulukuuta 2012

Härkä - vuosi 2013



Härillä on koko vuoden ajan painopiste erityisesti ihmissuhteissa. Viime vuonna todennäköisesti pääsit hienosti eteenpäin omien henkilökohtaisten tavoitteidesi suhteen, mikä antaa energiaa vielä tähänkin vuoteen. Pidä silmällä aiempia saavutuksiasi, ja pidä niistä hellästi huolta edelleenkin, vaikket tunne koko ajan samaa intohimoa niitä kohtaan. Niiden paikka elämässäsi voi muuttua, mutta ne eivät ole poistumassa mihinkään. 

Ihmissuhteet ovat nyt tärkeitä monella eri tavalla: ne opettavat, antavat ja vaativat paljon. Opit paljon suhteistasi muihin ihmisiin, mikä auttaa sinua kasvamaan edelleen ihmisenä. Tähän asti epävarmat ihmissuhteet joko katkeavat tehdäkseen tilaa paremmille tai ne vakiintuvat vihdoinkin. Elämässäsi ei ole enää tilaa epävarmuudelle ihmissuhteiden suhteen, varsinkaan parisuhteen. Näet selkeämmin kuin ehkä koskaan aikaisemmin millaisen suhteen ansaitset ja tarvitset, ja mitä voit tehdä itse saavuttaaksesi sen. Löydät itsestäsi aivan yllättävää viisautta, kärsivällisyyttä ja voimaa. 

Ulkomaihin, opiskeluun tai kaukomatkailuun liittyvät asiat muokkaavat mieltäsi ja maailmaasi vielä vuosien ajan. Myös jokin filosofinen tai henkinen suuntaus voi muuttaa elämääsi, mutta tämä muutos on hyvin hidas ja pitkäkestoinen. Maailmasi muuttaa ja avartuu, ja suurimman osan aikaa nautit siitä. Rentoudu ja nauti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti