maanantai 8. heinäkuuta 2013

Merkurius perääntyy ravussa

Olemme taas keskellä merkuriuksen perääntymistä. Se toistuu vuosittain kolme-neljä kertaa, joten kyse ei ole kovin poikkeuksellisesta tilasta. Tällä kertaa merkuriuksen perääntyminen alkoi 27.6. ja se päättyy 21.7. Merkuriuksen perääntyminen, kuten muutkin astrologiset vaikutukset, vaihtelevat merkistä toiseen. Perääntyminen tapahtuu nyt ravussa, joten vaikutus on välittömin, tai henkilökohtaisin ravuille ja nousuravuille. Seuraavaksi voimakkain vaikutus on muilla johtavilla merkeillä kauriilla, vaa'alla ja oinaalla, sekä samoilla nousumerkeillä. Vaikutus on sen sijaan pehmeä muilla vesimerkeillä skorpionilla ja kaloilla.

Perääntyviin planeettoihin liittyy ajatus asioiden tekemisestä tai kokemisesta uudestaan. Jotkin keskeneräiset asiat saattavat nousta uudelleen esiin. Nyt on hyvä aika löytää niille päätepiste. Samoin perääntyminen liittyy kohtaamisiin vanhojen tuttujen kanssa. Ihmiset ja ajatukset menneisyydestä saattavat yllättää...

Merkuriuksen perääntyminen ravussa liittyy tavallistakin enemmän menneisyyden tapahtumien uudelleen arviointiin ja elämiseen. Muistot saattavat olla todella voimakkaita. Perheeseen ja sukuun liittyy paljon tunteita hyvässä ja pahassa, ja nyt niiden kanssa voi syntyä rauha. Sopiva etäisyys auttaa näkemään asiat oikeissa mittasuhteissa. Moni meistä pääsee nostalgiselle aikamatkalle menneeseen maailmaan... Rapu liittyy myös konkreettiseen kotiin ja lähiperheeseen. Siksi kannattaa varata hieman ylimääräistä aikaa omalle kodille. Aikanaan "oikeaa" hetkeä odottamaan jääneet tehtävät on nyt tavallista helpompi suorittaa loppuun. Kannattaa järjestellä ja katsella myös vanhoja valokuvia ja elää onnellisia hetkiä uudestaa. Nyt menneisyydessä on paljon voimaa. 

3 kommenttia:

  1. Kiitos! Kiva löytää uusi astro-blogi. :)

    Terveisin Nousu-Jouskari Au-Kalat :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta blogista! <3 Stalkkaan usein!! :)) t. Au Härkä nousu Vaaka :)

    VastaaPoista