sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Uusikuu ravussa 2013

Heips,
olen osittain lomilla ja osin kiireinen perheasioiden vuoksi, mutta yritän nyt kesälläkin kirjoittaa astrologiasta aina, kun mahdollista...

Huomenna on taas uusikuu, tällä kertaa aurinko ja kuu kohtaavat ravun merkissä. Olen jo jonkin aikaa kirjoittanut ravuille koittavasti mahdollisuuksien ajasta, ja huominen uusikuu on taas uusi askel kohti sitä.


Uusikuun ehkä merkittävin piirre on sen yhtymä perääntyvän merkuriuksen kanssa. Se tuo kaikenlaiset sukuasiat suurennuslasin alle. Tämä uusikuu on monella tapaa menneisyyspainotteinen. Nyt on hyvä aika hakea voimaa menneisyydestä. Uudet alut syntyvät nyt ymmärtämällä mistä tulemme ja elämällä sovussa sen kanssa. Menneisyyteen sinänsä ei voi vaikuttaa, mutta uusi näkökulma siihen voi parantaa elämänlaatua tulevaisuudessa huomattavasti.

Ravuilla ja muilla vesimerkeillä skorpioneilla ja kaloilla uusikuu vaikuttaa yksilöllisyyteen. Se tuo uusia mahdollisuuksia ilmaista itseään ja löytää myös oma elämänfilosofia. Se vaikuttaa siksi hyvin henkilökohtaisella tasolla.

Ilmamerkeillä kaksosilla, vaaoilla ja vesimiehillä uusikuu vaikuttaa sen sijaan elämän materiaaliseen puoleen. Se tuo mahdollisuuksia tienata enemmän rahaa, saada lisää töitä ja tunnustusta.

Maamerkeillä härällä, neitsyellä ja kauriilla uusikuu muokkaa erityisesti ihmissuhteita. Se tuo uusia mahdollisuuksia, tällä kertaa usein toisia mahdollisuuksia tai kertoja. Se vaikuttaa niin rentoihin kuin vakaviinkin suhteisiin muihin ihmisiin.

Tulimerkeillä uusikuu uudistaa tunne-elämää. Se luo ilmapiirin, jossa on mahdollista olla enemmän sinut omien tunteiden kanssa. Se auttaa tuntemaan luottamusta, välittämistä ja rauhaa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti