lauantai 8. kesäkuuta 2013

Vilkas uusikuu

Tänään on uusikuu kaksosessa, ja siksi tämä ja lähipäivät ovat erityisen sosiaalisia. :) Elämään mahtuu paljon mielenkiintoisia kontakteja ja ajatuksia.


Tämä on onnekas ja voimakas uusikuu kaikille merkeille. Samalla kartalla näkyy nyt vesimerkeissä vaikuttava herkkä ja parantava kolmio. Jokaiselle on nyt todella jotakin. Uusikuu viimeistelee myös jupiterin vierailun kaksosessa. Se auttaa erityisesti kaksosia saamaan jupiterin avusta kaiken irti ennen kuin se siirtyy seuraavaan merkkiin rapuun. Kaksosilla on ollut oikein monipuolinen vuosi. Jos on jotakin mitä et ehtinyt tehdä, nyt on hyvä aika suunnitella toimintaa. Siihen tulee varmasti mahdollisuus piakkoin. Kaksosten lisäksi uusikuu piristää erityisesti muiden ilmamerkkien vaa'an ja vesimiehen elämää. Vaaoilla se tuo onnea erityisesti opiskeluun ja/tai matkusteluun liittyvillä elämänalueilla. Vesimiehillä onni voi tulla erityisesti lasten tai omien luovien projektien muodossa.

Tulimerkeillä vaikutus ilmenee sen sijaan ihmissuhteiden kautta. Kaikki tulimerkit hyötyvät erilaisista ihmissuhteista eri tavoilla. Jousimiehillä vaikutus näkyy kumppanin kautta. Se voi olla myös liikekumppani tms eikä välttämättä vain romanttinen suhde. Kumppani voi menestyä ja yletä nyt, ja sinäkin hyödyt siitä. Oinaat sen sijaan hyötyvät erityisesti sisarusten ja esimerkiksi koulu- tai opiskelukaverien seurasta. Myös lähinaapuristosta voi löytyä sinulle onnekkaita juttukumppaneita. Leijonille on eniten iloa ystävistä, erityisesti sellaisista, joita yhdistää sinuun harrastus tai aatteellinen toiminta. Kaikki sellainen toimii sinun eduksesi.

Maamerkeille uudenkuun vaikutus tuo iloa ja onnistumisia materiaalisilla elämänalueilla kuten uralla, työssä ja ansiotuloissa. Härille se tuo tilaisuuden tienata aiempaa enemmän. Olet nyt arvokkaampi kuin ehkä arvaatkaan.... Kauriille se tuo tilaisuuden muuttaa päivittäisiä työrutiineja mielekkäämpään suuntaan. Olet ehkä ollut uupunut ja kaipaat enemmän vaikutusvaltaa esimerkiksi aikatauluihisi. Nyt siihen on loistava mahdollisuus. Neitsyillä uusikuu vaikuttaa statukseen ja uraan. Myös pitkäntähtäimen tavoitteesi saavat uutta tulta alleen.  

Vesimerkeillä uusikuu muokkaa tunne-elämää ja siihen liittyviä tarpeita. Kaikki oppivat ilmaisemaan ja ymmärtämään tunteitaan aiempaa laajemmin. Kaloilla uusikuu kasvattaa erityisesti perusturvallisuutta. Se auttaa myös huolehtimaan itsestä ja läheisistä aiempaa paremmin. Skorppareilla se vaikuttaa luottamukseen. Saat syitä uskoa taas enemmän muihin ihmisiin. Ravuilla uusikuu auttaa taas löytämään tasapainoisemman mielentilan. Mielenrauha on jotakin, mikä on aina ulottuvillasi riippumatta siitä mitä ympärilläsi tapahtuu, vaikka se ei aina tunnu siltä....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti