Marsin tehtävä astrologiassa
Mars symboloi astrologiassa maskuliinista energiaa, toimintaenergiaa, seksuaalienergiaa ja itsepuolustusvaistoa. Ilman marsia meidän olisi vaikeaa pitää puolemme. Mars auttaa meitä toimimaan tehokkaasti ja puolustamaan itseämme ja muita. Nykymaailmassa se voi kuulostaa hurjalta, kun miehet (tai naiset) eivät jatkuvasti metsästä tai sodi. Silti tarvitsemme marsin energiaa. Se auttaa pitämään huolta rajoistamme tarpeen vaatiessa, jos esimerkiksi pomo vaatii liikoja tai joku osoittaa epätoivottua huomiota.
Perääntyvän planeetan merkitys
Astrologiselta kannalta perääntyvä planeetta ei toimi normaalisti. Se on heikompi ja epäluotettava. Erityisen kriittisiä ovat kääntymispäivät, jolloin planeetta on käytännössä pysähdyksissä. Silloin sen energiakin on heikoimmillaan. Kääntymispäivät ovat jopa kriittisempiä kuin koko muu perääntymiskausi. Tällä kertaa mars lähtee perääntymään 26.6. ja 27.6. välisenä keskiyönä, eli sekä tiistaina että keskiviikkona tuntuu pysähtyneen planeetan vaikutus. Perääntymiskausi kestää melko tasan kaksi kuukautta tai 9 viikkoa, ja se loppuu maanantaina 27.8.2018.
Marsin perääntyminen Vesimiehessä ja Kauriissa
Mars aloittaa perääntymisen vesimiehen merkissä, jolloin se luonnollisesti vaikuttaa voimakkaimmin vesimiehiin. He tuntevat sen paineet suoraan ja ovat alttiimpia loppuun palamiselle. Useimmat onneksi tuntevat "vain" tehottomuutta ja voimattomuutta. Perääntymisen loppuvaiheessa 13.8. mars siirtyy kauriiseen. Silloin paineet korostuvat kauriilla.
Muilla merkeillä paineet jakautuvat tasaisemmin. Alkujakson perääntyminen vaikuttaa eniten muihin kiinteisiin merkkeihin, eli leijoniin, härkiin ja skorpioneihin. Muihin merkkeihin vaikutus on heikompi. Viimeiset kaksi viikkoa peruuttaessaan kauriissa mars vaikuttaa voimakkaimmin muihin johtaviin merkkeihin, eli oinaisiin, vaakoihin ja rapuihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti