keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Kuuluisa 13. merkki

Ystäväni pyysi kirjoittamaan viime viikkoina uutisissa olleessa 13. merkistä, Ophiuchusesta eli Käärmeenkantajasta...

Vastaava kohu ylimääräisestä merkistä ja "vääristä" horoskooppimerkeistä on noussut aiemminkin, viimeksi viitisen vuotta sitten, ja muutamia kertoja jo sitä ennen. Astronomia on aivan eri ala kuin astrologia, ja kuitenkin astronomeilla on kumma tarve kyseenalaistaa astrologian opit perehtymättä niihin kunnolla.

Kyse on kahdesta erillisestä asiasta. Horoskooppimerkkit ja tähtikuviot eivät vastaa toisiaan, koska niiden ei ole tarkoituskaan tehdä niin, vaikka molemmat ovat kautta aikojen inspiroineet ihmisiä. Samat nimet eivät tarkoita sitä, että edes antiikin aikoina niitä olisi pidetty täysin yhtäläisinä. Erään lähteen mukaan tähtikuviot nimettiin horoskooppimerkkien mukaan eikä päinvastoin. 

Horoskooppimerkit määräytyvät luonnonaikojen mukaan. Oinas alkaa aina kevätpäiväntasauksesta, Rapu kesäpäivänseisauksesta, Vaaka syyspäiväntasauksesta ja Kauris talvipäivänseisauksesta. Näitä neljää merkkiä kutsutaan laadultaan johtaviksi, koska ne aloittavat aina uuden vuodenajan. Muut merkit asettuvat niiden väliin tasaisesti 30 asteen välein. Härkä ja Kaksonen tulevat Oinaan ja Ravun väliin, Leijona ja Neitsyt Ravun ja Vaa'an väliin jne.

Tähdistöjä ja tähtikuvioita on taivaalla moninkertainen määrä tähtimerkkeihin verrattuna. Tähdistöön kuuluu tietyn alueen kaikki tähdet ja tähtikuvio koostuu niistä kirkkaimmista. Ptolemaios tunsi jo 48 tähdistöä oman aikansa välineistön avulla. Vuonna 1928 Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni standardisoi 88 tähdistöä. Olisi hienoa olla vaihteeksi Yksisarvinen, Kultakala, Kompassi tai Kaukoputki nykyisten vanhojen ja kuluneiden merkkien sijaan....

2 kommenttia:

  1. Hei Liisa!

    Tämä oli kiinnostavaa - olen itsekin ollut aina kiinnostunut astrologiasta, mutta tähän faktaan en ole aiemmin törmännyt. Tosin minulla ei olekaan astrologian opettajaa :)

    VastaaPoista
  2. Hei,
    minulla oli tuuria, sillä kävin Sue Tompkinsin kurssin Helsingissä useita vuosia sitten. Muuten olen itseopiskellut.

    VastaaPoista