tiistai 29. marraskuuta 2011

Joulukuussa tapahtuu!

Joulukuun päätapahtuma (astrologisesti...) on eklipsi kaksosessa, joka on täydellinen kuunpimennys! Päivien pimeneminen päättyy vihdoinkin, kun aurinko siirtyy kauriiseen talvipäivänseisauksen päivänä. Jouluaattona taas on uusikuu, mukava uusi alku erityisesti kauriille, ja kaikille hyvää aikaa olla perheen ja läheisten kanssa.

Tämän joulukuun erikoisuus on kolmen perääntyvän planeetan kääntyminen taas oikeaan suuntaan. Jos välillä on tuntunut siltä, että elämä ei kulje eteenpäin sitä tahtia kuin sen pitäisi, syynä ovat saattaneet olla perääntyvät merkurius, jupiter ja uranus. Tilanne onneksi muuttuu joulukuun aikana.

Joulukuu pähkinänkuoressa:
~ täysikuu kaksosessa ja eklipsi 10.12.2011
~ uranus suoristaa kurssinsa myös 10.12.2011
~ merkurius oikaisee ratansa 14.12.2011
~ talvipäivänseisaus eli aurinko siirtyy kauriiseen 22.12.2011
~ uusikuu kauriissa 24.12.2011
~ jupiter alkaa taas edetä 26.12.2011

~ L

perjantai 25. marraskuuta 2011

Uusikuu ja eklipsi jousimiehessä

Tänään on uusikuu jousimiehessä, joka on samalla eklipsi, tällä kertaa osittainen auringonpimennys. Eklipsit ovat tavallista voimakkaampia uusia- tai täysikuita. Osittaisetkin pimennykset vaikuttavat tehokkaasti, ja täysi pimennys on kaikkein voimakkain. Tämän osittaisen eklipsin jälkeen onkin luvassa täydellinen kuunpimennys joulukuussa.


Venus ja merkurius ovat myös jousimiehessä, tukemassa eklipsiä. Ne ovat liian kaukana ollakseen tarkassa yhtymässä siihen, mutta ne vaikuttavat silti saman merkin kautta. Uranus muodostaa oinaasta eklipsiä tukevan kolmion, eli sen tuomat mahdolliset lisäyllätykset ovat mieluisia. Eklipsi muodostaa epämukavan neliön marsin ja neptunuksen oppositioon. Jotakin hämmennystä on ilmassa, ja myös esteitä suoran toiminnan tiellä. Eklipsi vaikuttaa perusluonteeltaan positiiviselta, vaikkei ole täydellinen.

Eklipsit voivat muuttaa elämäntilanteita nopeasti. Olosuhteet, ihmissuhteet ja päämäärät ovat tavallista alttiimpia muutoksille. Erityisesti seuraavia elämänalueita kannattaa seurata:

Jousimiehellä uusikuu vaikuttaa suoraan persoonallisuuteen ja ulkonäköön. Nyt voi olla ajankohtaista etsiä itseään uudelleen monella eri tavalla. Osa muutoksista voi ristiriitaisesti liittyä menneisyyden ihmissuhteisiin. Osa jousimiehistä tuntee syntyvänsä uudelleen tämän eklipsisarjan aikana.

Kaurista eklipsi auttaa löytämään henkiset, mahdollisesti uinuvat voimavarat... Alitajunnassasi piilee paljon mahdollisuuksia, joihin kannattaa tutustua paremmin. Löydät ehkä uutta myötätuntoa itseäsi ja muita kohtaan.

Eklipsi piristää vesimiehen lempihuonetta, johon kuuluvat laajat ystäväverkot, harrastukset ja sosiaaliset kiinnostuksen kohteet. Löydät jotain uutta, mutta todennäköisesti jotain vanhaakin palaa elämääsi näille alueille.

Kaloilla uudenkuun eklipsi osuu uraa, tulevaisuutta ja tavoitteita hallitsevaan huoneeseen. Jokin yllättävä tapahtuma voi pakottaa sinut miettimään, minne olet menossa ja mitä todella haluat elämältä. Jokin vanha tavoite voi olla taas ajankohtainen.

Oinaille elämä tarjoaa seikkailua. Myös elämän filosofinen puoli vetoaa sinuun. Saat mahdollisuuden ymmärtää elämää syvällisemmin ja tutustua ehkä aivan uusiin maailmoihin.

Härällä muutoksen kohteena ovat läheisiin ihmissuhteisiin sisältyvä luottamus ja jakaminen. Jotkut vanhat siteet tai tottumukset saattavat muuttua myönteisemmiksi. Arvostat ihmissuhteita pian uudella tavalla.

Kaksosella eklipsi osuu parisuhteen huoneeseen. Joudut/pääset miettimään uudelleen, mitä todella haluat parisuhteeltasi. Ehkä arvosi ja tarpeesi ovat muuttuneet? Nyt on hieno hetki päivittää ihmissuhteita ajantasalle...

Eklipsi vaikuttaa ravulla työhön ja terveyteen. Työhön kuuluvat myös kotityöt, ja kotona tehtävä työ, kuten äitiys. Löydät uusia tapoja pitää huolta itsestäsi ja lähimmäisistäsi, mutta älä liioittele innostuksissasi!

Leijonalla mullistuu käsitys omista mahdollisuuksista. Löydät uudelleen luovuutesi, jos se on ollut hukassa. Myös lapsionni kukoistaa niille leijonille, joilla se on muun elämäntilanteen kannalta ajankohtaista.

Uusikuu ja eklipsi vaikuttavat neitsyen koti- ja perhe-elämään. Jos etsit uutta kotia, se helpottaa sopivan löytymistä. Ylipäänsä perhe-elämä uudistuu, ja löydät ehkä mielenkiintoista tietoa juuristasi tai esi-isistäsi.

Eklipsi piristää vaa'an sosiaalista elämää. Ajattelusi uudistuu, ja pystyt ilmaisemaan itseäsi aiempaa selkeämmin. Jos kirjoitat paljon, löydät siihen uuden vireen. Myös kaikenlaiset matkat ovat mahdollisia.

Skorpionille eklipsi tuo mahdollisuuden parantaa omaa taloudellista asemaa. Tasapainoinen talous nostaa myös mukavasti itsetuntoasi. Keksit ehkä miten saat enemmän iloa irti nykyisistä tuloistasi. Matkustelemalla?

<3

torstai 24. marraskuuta 2011

Merkurius perääntyy!

Tänään merkurius kääntyy perääntymään kolmannen ja viimeisen kerran tänä vuonna. Perääntyminen tapahtuu nyt jousimiehessä, ja vaikuttaa voimakkaasti myös muihin muuttuviin merkkeihin, kaksoseen, kaloihin ja neitsyeen. Merkuriuksen perääntyessä sen hallitsemat toiminnot, kuten ajattelu ja kommunikointi, häiriintyvät. Uusia ideoita ei synny samaan tahtiin kuin normaalisti. Sen sijaan katse kannattaa suunnata menneisyyteen, ja miettiä mitä ajankohtaista sieltä löytyisi. Perääntyminen jousimiehessä se vaikuttaa myös tavallista enemmän opiskeluun ja matkusteluun. Nyt on hyvä aika uusia tenttejä tai palata jonnekin, jossa on viihtynyt aiemmin. 

Merkurius kääntyy taas oikeaan suuntaan 14.12.2011.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Voimakolmio

Tänään mars tekee kolmion plutoon. Yhdistelmä luo aloitekykyä, päättäväisyyttä ja tahdonvoimaa. Päämäärät selkiytyvät ja omat energiat on helppo ottaa käyttöön. Asiat sujuvat tänään ehkä tavallista vaivattomammin. Kolmiot liittyvät läheisesti flow-tilaan, jossa energia virtaa esteettä. Molemmat planeetat ovat maamerkeissä, mars neitsyessä ja pluto kauriissa, joten tulokset ovat hyvin konkreettisia, käsinkosketeltavia.

Tämä päivä ei ehkä lunasta odotuksia toivotulla tavalla, koska merkurius on jo lähes pysähtynyt. Jotain tapahtuu aina tällaisen transiitin yhteydessä, mutta nyt emme ehkä saa siitä heti tietoa. Kolmio onneksi uusiutuu kahdesti keväällä.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Aurinko Jousimiehessä

Aurinko siirtyy tänä iltana jousimieheen. Jouskari on viimeinen merkki ennen talvipäivänseisausta. Jostain syystä jousimiehet ovat saaneet omakseen vuoden pimeimmäin kuukauden. Kauriilla on tietenkin yhtä valotonta, mutta päivät sentään kasvavat pikkuhiljaa eivätkä lyhene jatkuvasti. Olen lukenut, että siitä syystä jousimiehet ovat kaikkein optimistisin merkki. Itsekin jouskarina en ole siitä niin varma, siis syy-yhteydestä, mutta myönnän, että tietty toiveikkuus on ominaista jousimiehille, joskus suorastaan pakkomielle.

Olen lukenut niin paljon jouskarien optimistisuudesta, että olen hieman kyllästynyt siihen. Usein ennakkoluulottomuus olisi parempi sana. Uusien asioiden kokeilu on helppoa, kun ei ole tiettyä mielikuvaa siitä millaisia niiden pitäisi olla. Tai elämän ylipäänsä. Joustavuus on myös tyypillistä. Uteliaisuus ja seikkailunhalu ovat myös kuvaavia sanoja. Jousimies on yleensä kiinnostunut oppimaan aina uutta ja saattaa sen vuoksi vaihtaa opiskelu- tai työpaikkaa usein. Jousimiehet ovat kyllä myös optimisteja, vaikka myöntävätkin sen, ettei kaikki voi onnistua. Mutta syvällä sisimmässään he tietävät, että asioiden järjestyminen on vain ajan kysymys. Ja sitä odotellessa voi samalla pitää hauskaa...

Myönnetään, että meillä jouskareilla on huonojakin puolia. Joskus olemme kärsimättömiä. Koska on niin paljon mielenkiintoista tehtävää. Ja lintsaamme kotitöistä (samasta syystä). Lakanat ja tiskit eivät ole kovin mielenkiintoisia. Saatamme ottaa liian isoja riskejä. Mutta emme syytä muita epäonnistumisesta ja olemme ylipäänsä liian ylpeitä ottaaksemme vastaan kovin paljon apua.

Ihanaa jousimieskuuta kaikille jousimiehille!

maanantai 21. marraskuuta 2011

Yllätysten viikko

Tähän viikkoon mahtuu kaikenlaista... Huomista piristää venuksen ja saturnuksen sekstiili. Se luo tyynen ja miellyttävän ilmapiirin, ja rentouttaa ennen loppuviikon muutoksia. Lisäksi huomenna aurinko siirtyy jousimieheen. Se tuo kasvavan toivonkipinän ankeaan ja harmaaseen syksyyn. Tähän vuodenaikaan tarvitsemme sitä eniten.

Keskiviikkona mars ja pluto ovat kolmiossa toisiinsa. Se on todella voimakolmio! Sen vaikutuksen alla omien päämäärien saavuttaminen helpottuu huomattavasti. 

Torstaina merkurius aloittaa perääntymisensä. Sen vaikutus kannattaa huomioida jo nyt alkuviikosta, ja harkita tavallista huolellisemmin isoja päätöksiä ja hankintoja.

Perjantaina on uusikuu jousimiehessä. Tämä uusikuu on myös eklipsi, tällä kertaa osittainen auringonpimennys. Eklipsi vaikuttaa hyvin myönteiseltä, mutta saattaa silti tuoda äkillisiä muutoksia. Siitä tarkemmin sitten loppuviikosta... Viikonloppuna ehdimme toivottavasti sulatella eklipsin vaikutuksia.

Viikon tärkeimpiin taivaanmerkkeihin liittyy yllätyksellisyys. Se ei välttämättä ole huono asia, mutta kannattaa varautua henkisesti myös hankaluuksiin, ja välttää liian täyttä ja rajoittavaa elämän aikatauluttamista. Tällaisina viikkoina kannattaa jättää itselle ja elämälle riittävästi pelivaraa... 

:) 

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Hämmentävä ilta

Tänään tunnelmat saattavat olla hyvinkin sekavat, varsinkin iltaa kohti. Aurinko tekee neliön neptunukseen, mikä aiheuttaa hämminkiä kaikille.  Ihmisten todellisia tarkoitusperiä voi olla vaikea selvittää. Toisaalta ilmassa on liikaa herkkäuskoisuutta ja epärealistista idealismia, toisaalta epäluuloisuutta ja egoismia. Kumpikaan puoli ei kuulosta kovin mukavalta, joten kannattaa valita suhteellisen neutraali keskitie. Olla uskomatta ensivaikutelmia, koska ne voivat pettää. Ja varoa myös antamasta väärää kuvaa jostakin muille. Haaveet voivat olla epärealistisia, mutta sen tietäen niistä nauttimisessa ei ole mitään pahaa...

Hiukan sekava päivä siis, muttei pahin mahdollinen. Onneksi on sunnuntai, eikä tarvitse tehdä mitään kovin hyödyllistä. Tällaiset päivät kun eivät ole kovin tuottavia. Paitsi omassa haavemaailmassa, missä voi olla oikein mukavaa. :)

perjantai 18. marraskuuta 2011

Merkurius hidastaa jo...

Merkuriuksen perääntyminen alkaa varsinaisesti vasta ensi torstaina, 24.11.11, mutta sen vauhti on jo alkanut hidastua. Mitä lähemmäs torstaita mennään, sitä enemmän vauhti hidastuu. Samalla hidastuvat ja vaikeutuvat merkuriuksen piiriin kuuluvat asiat, kuten yhteydenpito tuttuihin ja muu sosialisointi, kommunikointi eli kaikenlainen puhuminen ja kirjoittaminen ja jopa ostoksien teko. Ajatukset voivat tuntua sekavilta.

Päivät jolloin perääntyminen alkaa ja päättyy ovat kaikkein ongelmallisimpia. Silloin kannattaa välttää tärkeitä päätöksiä, joilla on vaikutus elämään vielä vuosien päästä. Merkuriuksen kääntymispäiviä edeltäviä ja seuraavia päiviäkin kannattaa välttää mahdollisuuksien mukaan, ainakin asuntokaupoissa ja naimisiin mennessä, koska jotain yllättävää voi ilmetä. Merkurius vaikuttaa sekä pieniin että suuriin päätöksiin, ja sen perääntyminen vaikeuttaa tilanteiden realistista ja objektiivista arviointia.  

Merkuriuksen perääntyminen päättyy vasta keskiviikkona 14.12.11. Perääntymisjakso joulun alla on aika ongelmallinen. Se voi vaikuttaa joululahjaostoksiin. Yksi vaihtoehto on suunnitella niitä rauhassa, mutta lukea lista läpi vielä kerran ja tehdä varsinaiset ostokset vasta joulua edeltävällä viikolla. Lahjakortit ovat myös hyvä vaihtoehto, koska sen saaja voi valita varmasti mieleistä. Kuitit kannattaa joka tapauksessa säilyttää hyvin, jos tavaroiden kanssa ilmenee ongelmia....

Nämä ovat tietenkin vain suuntaviivoja, joita voi noudattaa se joka jaksaa tai pystyy... Asioilla on tapana onneksi järjestyä, vaikkei kaikkea suunnittelisi taivaallisen kalenterin mukaan. :) Kaikki ostokset eivät varmasti mene pieleen, vaikka ne tekisikin merkuriuksen perääntyessä. Itse jättäisin silti ainakin kalliit elektroniikkahankinnat silloin väliin, odottamaan suotuisampaa hetkeä... Myös kaukomatkan varaaminen merkuriuksen perääntyessä jousimiehessä kuulostaa huonolta idealta.

~ L

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Marsin ja jupiterin kolmio!

Marsin ja jupiterin kolmio lähestyy. Se on tarkimmillaan ensi yönä, himpun verran huomisen puolella. Siitä riittää hyvää maa- ja tuli-energiaa erityisesti tälle ja seuraavalle päivälle!

Tämä kolmio on erityisen energinen ja onnekas, koska siinä yhdistyy marsin elämänvoima jupiterin viisauteen ja myönteisyyteen. Molemmat planeetat ovat elementiltään tulisia. Ne ovat maamerkeissä: mars neitsyessä ja jupiter härässä, joten ne vaikuttavat erityisen voimakkaasti maamerkkeihin. Maamerkeillä vaikutus on kaikkein henkilökohtaisin. Muilla merkeillä ne eivät vaikuta suoraan persoonallisuuteen ja luovuuteen vaan laajemmin muihin elämänalueisiin. Tulokset ovat näkyviä ja konkreettisia. Monilla on mahdollisuus parantaa ansioitaan ja/tai terveyttään. Nyt kannattaa tarttua lupaavilta vaikuttaviin tilaisuuksiin ja etsiä keinoja toteuttaa omia projekteja.

Lisäksi molemmat planeetat ovat väljässä kolmiossa plutoon, joten taivaalle muodostuu suurkolmio. Se on todella tervetullutta vastapainoa viime kesänä ja muutenkin viime vuosina taivaalla vaikuttaneelle suurristille.

Kolmio toistuu muuten ensi keväänä vielä kaksi kertaa...

maanantai 14. marraskuuta 2011

Rauhallinen viikko

Tämä viikko vaikuttaa rauhalliselta väliviikolta. Mukavaa vaihteeksi. Viikon tärkein aspekti on marsin ja jupiterin muodostama kolmio keskiviikkona. Se tuo voimaa ja hyvää fiilistä kaikille. Kuu kulkee tänään ja huomenna ravussa, vaihtaa keskiviikkoiltana leijonaan ja viettää viikonlopun neitsyessä. Sunnuntai, erityisesti ilta voi olla hämmentävä tai sekava, kun aurinko tekee neliön neptunukseen. Silloin ei kannata tehdä mitään tärkeitä päätöksiä.

Ensi viikolla on paljon vilkkaampaa: uusikuu jousimiehessä, joka on samalla eklipsi eli osittainen auringonpimennys ja merkuriuksen kääntyminen perääntymään... Nyt kannattaa lepäillä ja järjestellä asioita, kun vielä voi. Ensi viikolla voi tapahtua jotain yllättävää.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Pysy sängyssä...

Tänään kärjistyy marsin ja khironin oppositio. Se on hyvin loukkaantumisaltis transiitti, joten ei kannata ehkä nousta sängystä ollenkaan. Eilinen meni flunssaillessa ja väsyillessä, joten ainakin itseäni täydellinen lepopäivä houkuttaisi kovasti. Mutta tälle päivälle on jotenkin kasaantunut monta mukavaa menoa, joten ei auta kuin lähteä katsomaan miten asiat järjestyvät...

Marsin ja khironin oppositio nostaa tunteita pintaan, erityisesti vanhoja käsittelemättömiä loukkauksia. Ilmapiiri voi kireä tai yliherkkä. Joku voi reagoida kohtuuttoman voimakkaasti johonkin negatiiviseen asiaan, jota ei ole välttämättä edes tarkoitettu satuttamaan. Mutta se ei ole oleellista, vaan ne aikaisemmat asiat, joita tällaisten päivien sattumukset tuovat mieleen. Kannattaakin pysähtyä, jos jokin alkaa harmittamaan, ja antaa itselle aikaa ajatella ja tuntea myös vanhoja harmeja pois. Pahimmillaan tällainen päivä voi johtaa fyysiseen loukkaantumiseen, jos stressitaso kohoaa liian korkeasti. Eli otetaan rauhallisesti ja hengitellään hitaasti...

Olkaa oikein hyviä itsellenne ja toisille!

perjantai 11. marraskuuta 2011

Mars siirtyy Neitsyeen

Mars vaihtoi merkkiä tänä aamuna. Nyt se kulkee jo neitsyessä. Tästä transiitista tekee poikkeuksellisen sen pitkä kesto. Normaalisti mars viipyy suunnilleen kaksi kuukautta samassa merkissä, mutta nyt se viihtyy neitsyessä kahdeksan kuukautta, ensi vuoden heinäkuun alkuun saakka. Erityisesti neitsyet saavat huomattavasti lisäenergiaa tästä transiitista. Neitsyille mars merkitsee erityisesti seksuaalista voimaa, joten sen ja muiden kumppanin kanssa jaettujen asioiden merkitys kasvaa... Kaikki merkit saavat energiaa päivittäisiin rutiineihin, kuntoliikuntaan, terveellisiin elämäntapoihin, ja jopa lemmikkien kanssa vietettyyn aikaan. Terveysongelmia voi ilmetä tavallista enemmän keväällä 2012, kun mars perääntyy neitsyen merkissä tammikuun lopusta huhtikuun puoleenväliin.

Huomenna mars muodostaa opposition khironiin, mikä  voi sävyttää koko viikonloppua. Jotkut vanhat haavat saattavat aueta alkaaksen sen jälkeen parantua kunnolla. 

torstai 10. marraskuuta 2011

Täysikuu Härässä!

Loppuviikko on vilkas. Ensin täysikuu, sitten mars vaihtaa merkkiä ja viikonloppuna mars tekee vielä opposition khironiin. Nyt on kuitenkin vuorossa täysikuu härän merkissä (kartan voi klikata suuremmaksi). Täysikuu on tarkimmillaan torstai-iltana:


Täysikuu on aspektiton, eli se toimii yksinään eivätkä muut planeetat vaikuta siihen kovin paljon. Kartalla näkyy muuten jo kauniisti marsin, jupiterin ja pluton muodostama kolmio, josta lisää myöhemmin. Jupiter vahvistaa kuuta, koska ne ovat samassa merkissä, vaikkeivat taivaankappaleet ole tarkassa yhtymässä. Se tuo myös onnea ja mahdollisuuksia sekä optimismia täysikuulle. Tämä on yksi vuoden parhaista täysikuista!

Härälle se tuo mahdollisuuden nähdä itsensä uudessa valossa. Erityisesti tunne-elämä voi vihdoinkin vaikuttaa mielekkäältä ja tyydyttävältä. Elämästä voi löytyä onnenaiheita, jotka aikaisemmin ovat jääneet huomaamatta. Näet myös itsesi selkeämmin kuin yleensä, ja todennäköisesti pidät siitä mitä näet. :)

Kaksosella täysikuu valaisee alitajunnan aluetta. Se kertoo, miten voit parantaa henkistä hyvinvointiasi, jos maltat kuunnella. Nyt on hyvä aika akkujen latailuun... Kannattaa myös haaveilla...

Rapu saa täydenkuun sosiaalisten suhteiden alueelle. Se näyttää mitä saat harrastus- tai muilta intressiryhmiltä. Näytät suositulta! Myös unelmasi voivat selkiytyä...

Leijonan urakuviot näyttävät selkeiltä. Saat eräänlaisen väliraportin etenemisestäsi. Näyttää siltä, että sinulla on syytä olla tyytyväinen saavutuksiisi.

Neitsyelle uusikuu näyttää mitä olet saavuttanut esimerkiksi opiskelemalla, ja mihin nyt kannattaa jatkaa. Myös matkustelu ja vaikka lukeminenkin tuovat tavallista enemmän onnea.  

Vaaka löytää tunnetason yhteyden muihin. Ennen kaikkea omaan kumppaniinsa, mutta se ulottuu myös muihin ihmisiin. Näet aiempaa selvemmin, mitä saat ihmissuhteistasi.

Skorpionilla täysikuu valaisee kumppanuuden huoneen. Aikaisemmin epämääräiset asiat näyttävät selkeämmiltä. Ymmärrät paremmin mitä ihmissuhteet merkitsevät juuri sinulle.

Jousimies näkee ja ymmärtää tavallista paremmin fyysiset tarpeensa, eli mitä voi tehdä konkreettisesti pitääkseen itsensä ja lähimmäisensä hyvässä kunnossa, ja päivittäisen elämän toimivana.

Kauriille lapset tuovat iloa elämään. Lasten puutteessa jokin oma luova, mutta käytännöllinen projekti. Kannattaa nauttia eikä olla liian järkevä.

Vesimiehelle täysikuu paljastaa tilanteen kotona. Mitä perheen parissa tai vanhempien suhteen on meneillä. Kannattaa viettää aikaa kotona.

Kalat voi olla tavallista sosiaalisemmalla tuulella. Nyt on hyvä hetki päivittää kuulumiset tuttujen kanssa. Juttele ja juoruile, tai kirjoita, jos olet yksin.

Oinas saa selvyyden johonkin raha-asiaan. Tulosi näyttävät juuri kasvaneen tai kasvavan pian, joten mieti, miten nautit varallisuudestasi eniten!

Nautitaan tästä täysikuusta ja seuraava uusikuu onkin eklipsi, osittainen auringonpimennys!

maanantai 7. marraskuuta 2011

Asteroidi 2005 YU55 lähestyy

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä asteroidi 2005 YU55 ohittaa maan maan ja kuun välistä.

Asteroidien merkityksessä ollaan astrologiassa montaa mieltä, yllättäen. Ne eivät kuulu astrologian perusteisiin, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Itse en yleensä perustulkinnassa käsittele asteroideja, koska materiaalia on muutenkin riittävästi, jolloin ne toisivat lähinnä lisää sekoittavia yksityiskohtia tulkintaan. Mutta tämä asteroidi tuntuu erityiseltä, koska se kulkee niin lähellä maata, lähempänä kuin edes kuu.

Aikanaan potentiaalisesti vaaralliseksi luokiteltu asteroidi saattaa ennakoida jotain luonnonkatastrofia, tai ehkä ihmettä! Täytyy vain tarkkailla, miten käy. Itse pidän mielelläni auki molemmat vaihtoehdot, ikuisena optimisti-jouskarina. :) Lähestyvä täysikuu tosin sotkee tulkintamahdollisuuksia. Asteroidi on mahdollisesti irronnut marsin ja jupiterin välisestä asteroidivyöstä, mikä antaisi sille hyvin energisen luonteen. Mutta sen ei pitäisi törmätä maapalloon ainakaan seuraavaan sataan vuoteen. 

Olisi kiva kuulla, jos jollekulle tapahtuu lähipäivinä jotain merkittävää, jossa tämä asteroidi saattaa olla osallisena!

Mars ja neptunus vastakkain

Tämä ei ole paras mahdollinen päivä mihinkään vaativaan suoritukseen, koska mars ja neptunus ovat oppositiossa. Päivä voi olla sekava, unelias tai muuten vain hankala. Määrätietoinen toiminta ei tuota tuloksia, koska energiaa on vaikea kohdentaa. Myös haaveilu voi häiritä toimintaa tänään, mutta sille ei oikeastaan voi mitään. Voisi myös sanoa, että toiminta häiritsee haaveilua tänään... Miten päin vain. Tavoitteet voivat vaikuttaa harvinaisen kaukaisilta ja vaikeasti saavutettavilta, mikä ei ole oikeasti totta. Oppositio tuo vain hankalan näkökulman joihinkin asioihin harkittavaksemme.

Sekavuus tai päämäärättömyys on onneksi ohimenevää. Ainakin itse koen sen epämukavana tilana, vaikka muuten kannatankin kaikenlaista haaveilua ja ajelehtimista... :)

tiistai 1. marraskuuta 2011

Marraskuun taivaanmerkit

Marraskuuhun on pakkautunut astrologisia tapahtumia, mikä on väistämätöntä rauhallisen syksyn jälkeen... Viimeisellä kokonaisella viikolla on peräkkäisinä päivinä merkuriuksen kääntyminen perääntymään ja eklipsi jousimiehessä. Erityisesti jousimiesten elämässä tapahtuu pieniä ja suuria mullistuksia, joilla voi olla jokin yhteys menneisyyden tapahtumiin, joiden luuli jo olevan kokonaan kuopattu. Muut tulimerkit saavat tapahtumista myönteistä energiaa, muita muuttuvia merkkejä tulevat tapahtumat saattavat stressata.

Seuraavia päiviä kannattaa seurata:
2.11. merkurius ja venus siirtyvät jousimieheen
10.11. täysikuu härässä
11.11. mars siirtyy neitsyeen
22.11. aurinko siirtyy jousimieheen
24.11. alkaen merkurius perääntyy jousimiehessä, perääntyminen päättyy 14.12.
25.11. uusikuu ja auringonpimennys jousimiehessä
26.11. venus vaihtaa merkkiä kauriiseen

~L