tiistai 24. tammikuuta 2012

Säästöliekillä - Mars perääntyy

Aurinkoa ja kuuta lukuunottamatta kaikki astrologian taivaankappaleet perääntyvät ajoittain maasta katsottuna. Silloin niiden vaikutus heikkenee. Nyt on marsin vuoro. Se perääntyy neitsyessä 24.1.-14.4.2012, eli melkein kolme kuukautta.

Mars edustaa elinvoimaa ja toimintaenergiaa. Se tuo aloitekykyä ja auttaa ihmisiä pitämään puolensa. Se edustaa myös kilpailu- ja eloonjäämis- sekä lisääntymisviettejä. Sen vuoksi olo voi olla tarmoton marsin perääntyessä. Joudumme elämään jossain määrin säästöliekillä. Intoa ja energiaa ei riitä ehkä kaikkeen mihin normaalisti (jos täysin normaalia olotilaa ikinä edes löytyy, astrologisesti tai muutenkaan).

Perääntyminen osuu neitsyen merkkiin, joten sillä voi olla vaikutuksia yleiseen terveyteen. Pelkään pahoin, että kevättalvella sairastellaan tavallista enemmän. Neitsyen merkkiin liitetty terveys on monien asioiden summa. Siihen liittyvät rutiinit, riittävä liikunta ja oikeanlainen ravinto. Lisäksi myös siisteys ja hygienia. Sekä kotityöt että kodin ulkopuoliseen työhön liittyvät rutiinitehtävät. Kaikki nämä elämänalueet saattavat kärsiä innon ja energianpuutteesta tulevina kuukausina.

Nyt kannattaa siis levätä riittävästi ja syödä järkevästi. Kannattaa myös kuunnella itseään, erityisesti oman kropan tarpeita. Planeettojen perääntymisjaksojen syvällisempi tarkoitus on saattaa meidät yhteyteen todellisten tarpeidemme kanssa, ei siis vain kiusata meitä. Kiireessä muodostuu helposti haitallisia rutiineja, joista voi nyt päästä eroon. Kun energia ei riitä kaikkeen, on pakko priorisoida, ja silloin selviää mikä on oikeasti merkityksellistä. Muuten terveyshaitoista ja pikku sairastelusta voi kehittyä kroonista. Eli lepoa ja maalaisjärkeä kehiin!

1 kommentti:

  1. Toden totta väsymystä ilmassa ja vähän niinku vääränlaiset energiat pukkaa tarttumaan työpäivästä. Jotenkin nyt eri ihmiset käyttäytymisessä saan itseni väetäytymään kuoreeni...suorastaan sulkeutumaan. Vaikka rakkuatta ja lähimäisyyttä täytyisi korostaa, vaan minkäs teet kun sen suojamuurin pistää pystyyn... Vai kenties suojatakseni itseäni? :)

    VastaaPoista