Elokuussa on samat astrologiset pääteemat kuin heinäkuussakin. Luonnollisesti kuviot vaikuttavat nyt eri näkökulmasta, mutta niissä on vielä paljon samaa. Eli jatkamme eklipsien (tai pimennysten) ja perääntyvien planeettojen seurassa...
Kolmas eklipsi tai pimennys
Lauantaina 11.8.2018 on kesän eklipsi-sarjan kolmas ja viimeinen eklipsi. Se tapahtuu uudenkuun aikaan leijonassa, eli kyseessä myös auringonpimennys. Tällä kertaa pimennys on osittainen eikä kokonainen. Koska kyseessä on kolmen pimennyksen sarja, pimennysten välinen eräänlainen välitila kestää neljä viikkoa. Välitilaa kestää yleensä vain kaksi viikkoa, koska pimennykset tulevat useimmiten pareittain. Ei ihme, jos suunta tuntuu olevan ajoittain hukassa... Asiat muuttuvat nopeasti, ja suurimmat päätökset kannattaakin tehdä eklipsi-jakson jälkeen.
Merkurius ja mars perääntyvät
Toinen iso vaikutus on marsin ja merkuriuksen yhtäaikainen perääntyminen. Kummankaan planeetan yksittäinen perääntyminen ei ole kovin iso juttu, mutta yhdessä niiden vaikutuksilla on tapana kasaantua... Jos kärsit väsymyksestä ja/tai keskittymisvaikeuksista, nämä perääntymiset saattavat olla siihen syynä...
Mars on perääntynyt jo kesäkuun lopusta. Koko perääntymisjakso on 27.6.-27.8.2018. Mars vaikuttaa elinvoimaamme ja fyysiseen energiaan. Sen perääntyessä joudumme usein toimimaan ikään kuin säästöliekillä.
Merkurius perääntyy kerrallaan vain kolmisen viikkoa. Tällä kertaa se perääntyy 26.7.-19.8.2018. Sen perääntyminen vaikeuttaa ajattelua ja kommunikaatiota. Toisaalta kausi voi tuoda helmiä menneisyydestä ja auttaa keskeneräisten asioiden saattamista päätökseen.
Muut astrologiset kuviot
Elokuun ensimmäinen astrologinen päätapahtuma on ehdottomasti eklipsi leijonassa 11.8. Kuun alussa on normaalia planeettojen liikehdintää, mutta pimennys vie silti voiton.
Reilun viikon päästä sunnuntaina 19.8.2018 Merkurius päättää perääntymisensä tältä erää. Elämä palautuu vähitellen normaaliin rytmiin. Samana päivänä on herkullinen jupiterin kolmio neptunukseen. Se vaikuttaa onneksi koko viikon. Vesimerkeissä planeetat auttavat henkisessä kasvussa, luovat rauhaa ja turvallisuuden tunnetta. Kukapa ei kaipaisi lisää mielenrauhaa?
Seuraava viikonloppu on myös onnekas: 25.8.-26.8. aurinko tekee kolmion uranukseen ja saturnukseen. Kaikki planeetat ovat maamerkeissä, joten viikonloppu sopii hyvin elämästä nauttimiseen kaikilla aisteilla. Lisäksi sunnuntaina 26.8. on täysikuu kaloissa.
Ja maanantaina 27.8. mars tosiaan lopettaa vihdoinkin perääntymisensä. Energiataso nousee pikkuhiljaa normaaliksi. Vihdoinkin.
Nyt on jo sellainen olo, että ollaan voitolla tästä kesästä. On ollut mahtavaakin, mutta myös stressaavaa, kun asiat pyörivät moneen suuntaan ja vielä aika arvaamattomasti. Elokuu tuo huojennusta kiireeseen viikko viikolta!
~Liisa
~Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti