sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Viikon 40 Taivaanmerkit -viikkohoroskooppi

Tämän viikon horoskoopissa on taas niukasti yhteyksiä taivaankappaleiden kesken. Hyvä niin, sillä ilmassa on muutoksia, joihin on mukava keskittyä rauhassa. Kaksi planeettaa vaihtaa suuntaa. Joillakin alueilla elämän vauhti kiihtyy ja toisaalla rauhoittuu. Työasiat saavat uutta puhtia, mutta tunne- tai rakkauspuolella alkaa hiljaisempi kausi.

Viikon astrologiset kuviot:

- Maanantai 1.10. Pluto vaihtaa suuntaa kauriissa. Pluto on peruuttanut huhtikuun lopusta ja lähtee nyt taas pikkuhiljaa etenemään. Koska se vaikuttaa kauriin merkissä, keväästä saakka jotenkin jumittaneet työasiat saavat uutta puhtia. Muutos ei tapahdu yhdessä yössä, mutta se on varmasti tulossa.
- Keskiviikko 3.10. Merkurius muodostaa neliön heräilevään Plutoon. Tämä neliö näyttää heikot kohdat ajan- tai työnhallinnassa. Sarjassamme asioita, joita en välttämättä haluaisi tietää...
- Perjantai 5.10. Venus lähtee perääntymään skorpionin merkissä. Arvot, ihmissuhteet ja raha-asiat joutuvat uudelleenharkintaan tulevina viikkoina. Vastaavasti jakso ei ole kovin suotuisa esimerkiksi uuden suhteen aloittamiseen, ellei se ole jäänyt aikanaan kesken. 

Venuksen perääntymisestä on tulossa oma juttunsa lähipäivinä! 

Mukavaa ja rauhallista viikkoa kaikille aurinkomerkeille!
~ Liisa

Taivaanmerkit: Viikon 40 horoskooppi


Lokakuun kuukausihoroskooppi on edelleen ajankohtainen:


lauantai 29. syyskuuta 2018

Lokakuun Taivaanmerkit -kuukausihoroskooppi

Syksy etenee vauhdilla ja pian alkaa jo lokakuu. Lokakuun transiitit ovat monella tavalla pehmeämmät kuin syyskuun. Se näkyy lokakuun horoskoopissakin. Lokakuu kulkee astrologisesti turvallisia latuja: ensimmäiset kolme viikkoa saamme nauttia auringosta vaa'assa, jossa se tuo sosiaalisia iloa ja myös romantiikkaa. Sitten alkaa aurinko skorpionissa -kausi, jolloin syvennymme itsellemme tärkeisiin aiheisiin. Uusikuu vaa'assa ja täysikuu härässä rytmittävät myös elämää. Tällä kertaa loka-marraskuussa vaikuttaa myös Venuksen perääntyminen, kuten joka kahdeksas vuosi...

Venus perääntyy skorpionissa ja vaa'assa

Venus perääntyy suunnilleen joka toinen vuosi, ja joka kahdeksas vuosi Venuksen perääntyminen tapahtuu skorpionin ja vaa'an merkeissä. Tämän kauden tunnen hyvin, sillä synnyin Venuksen perääntyessä skorpionissa. Se on tavallaan minulla verissä. Venuksen perääntyminen vaikuttaa suorimmin romantiikkaan, mutta myös raha-asioihin. 

Planeetan perääntyminen laittaa sen edustamat asiat ikään kuin tauolle, tai uudestaan harkittaviksi. Siksi Venuksen perääntyessä joudumme miettimään uudestaan ihmissuhteitamme. Mikä pitää ne kasassa? Onko niissä yhä rakkautta? Joskus elämään voi palata vanha rakkaus tällaisen kauden aikan. Ei välttämättä pysyvästi, mutta ehkä tunteiden selvittelemiseksi. Venus liittyy myös siihen, miten paljon arvostamme itseämme tai muita. Siksi kausi voi nostaa pintaan vanhoja epävarmuuksia, mutta auttaa myös selviämään niistä. Venuksen perääntyminen alkaa 5.10.2018 ja se päättyy 16.11.2018.

Uusikuu vaa'assa - parempi tasapaino suhteisiin

Uusikuu vaa'an merkissä on tiistaina 9.10. Se korostaa entisestään auringon vaikutusta vaa'assa. Kuu ja aurinko yhdessä aloittavat uuden kauden tärkeissä, läheisissä ja vastavuoroisissa ihmissuhteissa. Tämä uusikuu kuvastaa myös tasapainon merkitystä kaikessa. Tarvitsemme sopivasti aikaa tärkeille asioille, ja tasapainon menettäminen kostautuu nopeasti. Voimme olla todella onnellisia vain, jos elämässä on tilaa kaikille tärkeille ihmisille ja muillekin asioille ja se vaatii usein organisointia.

Aurinko siirtyy skorpioniin - mitä todella haluat?

Aurinko siirtyy skorpionin merkkiin tiistaina 23.10. Se herättää kysymyksen siitä, mikä elämässä on todella tärkeää. Skorpioni on nimittäin syvimpien halujen merkki. Skorpionin merkki on hyvin musta-valkoinen, kuten tärkeimmät asiat elämässä ovat. Niitä joko haluaa kovasti tai ei ollenkaan. Kun aurinko kulkee skorpionissa, toiveet ja mielipiteet selkeytyvät. Se auttaa hahmottamaan, mitkä ovat tällä hetkellä tärkeitä, pysyviä asioita elämässäsi. Joidenkin asioiden puolesta voi tuntea olevansa valmis kuolemaan. Se kuvaa sitä, miten paljon ne merkitsevät sinulle.

Täysikuu härässä - tauko kaikesta

Auringon siirtymistä skorpioniin seuraa nopeasti täysikuu härässä. Se tulee jo seuraavana päivänä, keskiviikkona 24.10. Täysikuu tarjoaa taas täysin vastakkaisen mielipiteen skorpioni-auringon edustamille tunnelmille. Täysikuu härässä muistuttaa siitä, että asiat tapahtuvat ajallaan. Niitä ei voi kiirehtiä. Se auttaa myös nauttimaan hetkestä, vaikka se suurten tunteiden tai päätösten keskellä tuntuu mahdottomalta. Nyt on kuitenkin oikea aika ottaa tauko kaikesta. Käydä kävelyllä. Syödä rauhassa lounasta. Rentoutua illalla sohvalla lasillinen lempijuomaa, kylmää tai lämmintä, käden ulottuvilla. Mikään ei ole niin vakavaa, vaan Universumilla on taito korjata mahdottomatkin asiat ajan kanssa.

Lokakuun loppu vie meidät syviin tunnelmiin, mutta tällä kertaa turvallisesti. Samalla Venuksen perääntyminen kyseenalaistaa arvojamme, mutta auttaa samalla karsimaan turhia asioita.

Ihanaa lokakuuta kaikille aurinkomerkeille!
~ Liisa


Lokakuun horoskooppi: Aurinko vaa'assa 
ja Venus perääntyy skorpionista vaakaan

maanantai 24. syyskuuta 2018

Täysikuu Oinaassa: omaa tilaa etsimässä

Aurinko ja Merkurius siirtyivät viime viikonloppuna peräkkäin vaakaan. Alkoi sosiaalisesti aktiivinen kuukausi, jonka haastaa heti täysikuu oinaassa. Vaaka korostaa tärkeitä ihmissuhteita, jotka tekevät meistä enemmän kuin olemme yksin. Esimerkiksi läheiset ystävät tai parisuhde tuovat usein parhaat puolemme esiin. Nyt kuitenkin täysikuu vaa'an vastamerkissä oinaassa muistuttaa oman ajan ja tilan tärkeydestä.

Täydenkuun dilemma

Täysikuut yhdistävät vastakkaisia voimia sekä astrologisella kartalla että elävässä elämässä. Täysikuu korostaa yleensä asioiden yhdistämistä, mutta tämä täysikuu toimiikin päinvastoin, sillä se vie huomion takaisin itseen ja omiin kokemuksiin ja omaan tilaan. Ihmissuhteet siis tarvitsevat ihmisiä, jotka osaavat olla myös yksin. Samalla näemme, että suhteet muodostuvat aina erilaisista yksilöistä. Ja vain olemalla oma itsesi myös ihmissuhteesi kukoistavat. Tämä täysikuu valaisee tämän kaiken ihmisistä erilaisissa suhteissa.

Ja työkin vaatii osansa...

Normaalisti täysikuu oinaassa painottaa suhdedynamiikkaa, mutta nyt sen tiukka kulma Saturnukseen kauriissa pakottaa lisäämään työn tai muut velvollisuudet yhtälöön. Eli aika ja energia täytyy jakaa itselle ja tärkeille ihmisille omassa elämässä sekä lisäksi saada riittämään töiden tai muiden tärkeiden asioiden hoitoon. Neliöt kuvaavat aina kompromissien tarvetta. Tämä täysikuu repii ihmisiä moneen eri suuntaan. Onneksi se on sekstiilissä marsiin, mikä tuo kestävyyttä ja energiaa asioiden selvittelyyn. Ratkaisut odottavat kulman takana, mutta prosessi on silti usein raskas. 

Levottomuus ja unettomuus nousevat muuten usein juuri siitä, että täysikuu aktivoi mieltä niin monipuolisesti, yhtä aikaa astrologisen kartan kahdelta vastakkaiselta laidalta. Yritä siinä sitten nukkua… :)

Nautitaan täysikuusta, vaikka se joskus valvottaakin!
~ Liisa

Täysikuu Oinaassa: omaa tilaa etsimässä

*** Taivaanmerkit löytyy myös Facebookista: Taivaanmerkit-facebook-sivu ***

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Viikon 39 Taivaanmerkit -viikkohoroskooppi

Aurinko vaihtoi juuri sunnuntaina merkkiä neitsyestä vaakaan. Tehokas järjestely- ja karsimiskausi muuttui sosiaalisesti aktiiviseksi elämäksi. Onneksi molempia tarvitaan, järjestystä ja iloisia tapaamisia! :) Nyt voit palkita itseäsi, jos sait edes jotakin elämässäsi parempaan kuosiin edellisen kuukauden aikana.

Edessä on muutenkin dynaaminen viikko. Tiistain täysikuu oinaassa antaa vauhtia kaikille horoskooppimerkeille, ainakin teoriassa... käytännössä työasiat näyttävät häiritsevän ikävästi.

Viikon astrologiset kuviot

  • Maanantai 24.9.2018: Kommunikaatio on tänään niin vauhdikasta ja tehokasta, että muut eivät välttämättä pysy perässä, kun Merkurius muodostaa kolmion Marsiin. Kirjoita hyvät ideat heti muistiin!
  • Tiistai 25.9.2018: Täysikuu oinaassa nostaa esiin ikuisen ristiriidan oman itsen ja parisuhteen välillä, tai vapauden ja sitoutumisen välillä. Tällä kertaa yhtälöön pitää vielä lisätä työpaineet. Miten aika riittää kaikkeen? Työ, läheiset ihmiset, perhe ja oma hyvinvointikin vaativat aikaa. Tämä täysikuu auttaa meitä pidemmän päälle nostamalla esiin heikot kohdat arjessamme. 
  • Keskiviikko 26.9.2018 Auringon neliö vaa'asta saturnukseen kauriissa haastaa tavoitteet, varsinkin jos ne ovat epärealistisia. Neliö vaikeuttaa myös järkeviä tavoitteita, sillä se paljastaa niiden heikot kohdat. 
  • Perjantai 28.9.2018: Nyt aurinko tekee kolmiota marsiin, eli fyysinen energiataso on korkea! Ylimääräinen energia kannattaa purkaa vaikka ulkoiluun. 
Eli tiistai ja keskiviikko nostavat esiin ongelmia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa. Vaikutus ei kestä pitkään, mutta valitettavasti tällaiset päivät ovat stressaavia. Yleensä ne poikivat kuitenkin jälkikäteen hyviä ideoita tilanteen parantamiseksi.

Loppuviikko näyttää jo paljon leppoisammalta astrologisesti. Perjantai on mukava vauhtipäivä, jolloin energiaa riittää työhön ja harrastuksiin. Viikonloppuna tähdetkin lepäävät.... :)

Tsemppiä meille kaikille tähän viikkoon!
~ Liisa

***
Juuri alkaneesta aurinko vaa'assa kaudesta on oma juttunsa linkin takana:
Aurinko ja merkurius vaa'assa - käsi kädessä

Taivaanmerkit-viikkohoroskooppi viikolle 39

perjantai 21. syyskuuta 2018

Aurinko ja Merkurius Vaa'assa - käsi kädessä


Nyt on taas se aika vuodesta, kun päivä ja yö ovat yhtä pitkiä. Samalla monet asiat elämässä etsivät tasapainoa. Tulevana viikonloppuna Aurinko ja Merkurius siirtyvät vaa'an merkkiin melkein käsi kädessä. Vaaka onkin rakastavaisten merkki, mutta paljon muutakin... se kuvaa tärkeitä vastavoimia elämässä sekä tasapainon ja tasapuolisuuden merkitystä.

Aurinko vaa'assa

Vaaka on ilmamerkkinä seurallinen ja johtavana merkkinä aloitekykyinen. Aurinko vaa'assa merkitsee vahvaa kautta kaikille ihmissuhteille ja erityisesti parisuhteille. Vanhat suhteet saavat uutta puhtia ja uudet suhteet kehittyvät tai alkavat nopeasti. Ihmissuhteissa on kyse toisaalta täydentämisestä ja toisaalta kasvamisesta. Liian täydellinen suhde estää kasvamasta ihmisenä. Sen sijaan paljon inhimillisempi, ja realistisempi, sopivan epätäydellinen suhde antaa molemmille tilaa myös kasvaa ja kehittyä.

Vaaka kuvaa myös tasapainoilua muiden asioiden kesken. Toisaalta me ihmisinä tarvitsemme omaa tilaa ja aikaa, toisaalta läheisiä ihmisiä ja suhteita. Nyt alkava vaaka-kuukausi auttaa ottamaan muut huomioon ja löytämään uuden, paremman tasapainon meille tärkeiden ihmisten ja asioiden kesken.

Merkurius vaa'assa

Myös ajattelun ja mielenliikkeiden planeetta Merkurius viettää seuraavat viikot vaa'an merkissä. Se tukee loistavasti auringon toimintaa ihmissuhteiden parantamiseksi. Se auttaa meitä punnitsemaan erilaisia vaihtoehtoja ja tekemään parempia valintoja elämässämme. Merkurius vaa'assa auttaa myös ottamaan muut huomioon paremmin. Joskus täytyy olla itsekäskin, mutta lähiviikkoina on tavallista helpompaa nähdä myös muiden ihmisten näkökulma. 

Ihanaa synttärikuukautta ja onnekkaita auringonpaluita kaikille vaaoille!
~ Liisa



Aurinko ja Merkurius siirtyvät vaa'an merkkiin viikonloppuna käsi kädessä 



*** Taivaanmerkit-blogin päivityksiä voit seurata myös Facebookissa:

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Viikon 38 Taivaanmerkit -viikkohoroskooppi

Viikko 38 alkaa tavallaan rauhallisesti, ainakin astrologisesti, koska maanantaina tai tiistaina ei ole kummemmin aspekteja taivaankappaleiden välillä. Rauha on kuitenkin vain näennäistä, koska marsin ja uranuksen räjähdysherkkä neliö kerää jo silloin voimiaan... toisaalta se voi myös puhdistaa ilmaa, mutta ollaan varalta varovaisia.

Toisaalta viikonloppuna sekä aurinko että Merkurius siirtyvät vaa'an merkkiin ja aloittavat vaakojen valtakauden seuraavaksi neljäksi viikoksi. Elämän painopiste siirtyy organisoinnista ja karsimisesta tärkeimpiin ihmissuhteisiin ja sosiaalisiin nautintoihin.


Viikko 38 astrologiset kuviot:

  • Keskiviikko 19.9.2018: Tämä on mahdollisesti onnettomuusaltis päivä, koska Mars on neliössä Uranukseen. Onnettomuudet eivät ole välttämättä fyysisiä, vaan saattavat olla myös verbaalisia tai henkisiä, koska monet ihmiset joutuvat venymään erilaisten paineiden alla. 
  • Perjantai 21.9.2018: Aurinko ja Merkurius kohtaavat ja yhdistävät voimansa vielä neitsyen merkissä. Onko elämässäsi edelleen jotakin turhaa, mistä kannattaisi hankkiutua eroon? Nyt on hyvä hetki tehdä kaikenlaisia järjestelyjä!
  • Lauantai 22.9.2018: Merkurius siirtyy jo vaakaan. Alkaa sosiaalinen kausi, jolloin ihmisiin saa helposti yhteyden :)
  • Sunnuntai 23.9.2018: Aurinko siirtyy myös vaakaan Merkuriukseen seuraksi. Tärkeät ihmissuhteet saavat vihdoinkin ansaitsemaansa huomiota. Myös uusien ihmisten tapaaminen on tavallista helpompaa tulevien viikkojen aikana. Toisaalta Merkurius on hetken neliössä Saturnukseen, mikä pakottaa tarkastelemaan työn ja ihmissuhteiden yhteensovittamista. 

Taivaanmerkit: viikkohoroskooppi viikolle 38 

Miltä tämän viikon horoskooppi sinusta vaikuttaa? Itse odotan jo tavallaan innokkaana tulevaa sosiaalisempaa elämää, vaikka tämä järjestelykausikin tuntuu hyvältä...

Mukavaa viikkoa!
~ Liisa


** Täältä voit lukea lisää myös loppukuusta syyskuun kuukausihoroskoopista! **

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Viikon 37 Taivaanmerkit -viikkohoroskooppi

Uusi viikko, uusi horoskooppi

Uusikuu neitsyessä edellisen viikon lopuksi on nostanut tehokkaat ja käytännölliset neitsyt-energiat huippuunsa, ja sen lisäksi tämäkin viikko tarjoaa taas monia hienoja astrologisia kuvioita!

  • Tiistai 11.9.2018 Aurinko tekee sekstiilin Jupiteriin ja kolmion Plutoon, joten se tuo esiin molempien planeettojen parhaat puolet! Kuviot vahvistavat mahdollisuutta positiivisiin elämänmuutoksiin kaikkien astromerkkien elämässä.
  • Keskiviikko 12.9.2018 Nyt Jupiter ja Pluto muodostavat tarkan sekstiilin toisiinsa. Rohkeus ja ennakkoluulottomuus kohtaavat päättäväisyyden! Tämä on hyvä päivä (ja viikko) erityisesti skorpioneille ja kauriille, jotka saavat lisäenergiaa toimiinsa. Toisaalta venuksen oppositio uranukseen voi tuoda yllätyksiä kaikille. 
  • Perjantai 14.9.2018 Merkurius on oppositiossa Neptunukseen, joten kannattaa varoa liian nopeita johtopäätöksiä. Rationaalinen ajattelu ei ole vahvimmillaan, mutta taiteelliset ja esteettiset vaistot korostuvat. 
  • Sunnuntai 16.9.2018 Merkurius muodostaa kolmion plutoon ja sekstiilin jupiteriin. Ajatuksissa on voimaa ja on varmasti helppo nähdä positiivisia mahdollisuuksia ympärillä. 

Paras päivä on ehdottomasti keskiviikko, mutta hitaiden Pluton ja Jupiterin vaikutus tuntuu koko viikon. Itse asiassa niiden vaikutus on ollut voimakas jo viime viikolla ja jatkuu myös seuraavalla viikolla, joten aikaa muutoksiin on reilusti.

Miltä näyttää? Varsinkin neitsyille, kauriille ja skorpioneille viikko näyttää upealta. Kuulutko sinä näiden onnekkaiden joukkoon? Kyllä tästä tulee meille muillekin merkeille hyvä viikko. :)

Tehokasta ja hauskaa viikkoa kaikille aurinkomerkeille!
~ Liisa


*** Taivaanmerkit löytyy myös Facebookista! Klikkaa Taivaanmerkit - astrologiaa ja horoskooppeja … 

lauantai 8. syyskuuta 2018

Uusikuu Neitsyessä - uusi alku helpommalle elämälle

Huomenna sunnuntaina on uusikuu neitsyen merkissä. Astrologiassa uudetkuut kuvaavat uusia alkuja. Kun kuu ja aurinko yhdistävät voimansa samassa merkissä ja asteessa, vapautuu uutta energiaa, joka auttaa meitä kaikkia.

Astrologiassa neitsyt huolehtii siitä, että asiat sujuvat tehokkaasti. Neitsyt on luontainen organisoija. Elämään tulee lisää tehoja ja tilaa, kun luopuu välillä turhista asioista. Neitsyen merkki auttaa siinäkin. Tämä on kaikille merkeille loistava tilaisuus raivata turhaa elämästä ja organisoida paremmin se, mitä haluaa säilyttää, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Neitsyt auttaa mielellään muita, joten nyt kannattaa tarjota apua ja ottaa sitä myös vastaan.

Uusikuu muodostaa tehokkaat ja avuliaat kulmat jupiteriin ja plutoon. Tämä näyttää harvinaisen voimakkaalta ja tehokkaalta uudeltakuulta. Monet työasiat ja raha-asiat saattavat järjestyä pian uudenkuun jälkeen. Toisaalta se tekee melko tiukan opposition neptunukseen, mikä saattaa aiheuttaa hämmennystä. Se muistuttaa siitä, että kaikki ei ole ehkä selvää ja ihmisten toiveet ja tavoitteet muuttuvat jatkuvasti, vaikka sitä ei itse aina huomaa. Jätä suunnitelmiin myös joustovaraa...


Uusikuu Neitsyessä - lisää tehoja ja selkeyttä elämään



*** Taivaanmerkit-blogin päivityksiä voit seurata myös Facebookissa:

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Viikon 36 Taivaanmerkit -viikkohoroskooppi

Uuden viikon horoskooppi vaikuttaa hyvin lupaavalta. Toisaalta jotkut (kuten esimerkiksi minä) kipuilevat vielä hieman kesän haastavien kuvioiden jälkeen...

Mars on edennyt kohta viikon ja vieläkin on jonkinlainen toipilasaika. Jännää miten Marsin perääntymisen jälkeen uudelleenkäynnistys tuntuu kestävän paljon pidempään kuin merkuriuksen perääntymisten jälkeen. Toisaalta se on ihan ymmärrettävää, sillä Mars perääntyy 18 kuukauden välein ja Merkurius joka neljäs kuukausi. Joka tapauksessa voiton puolella jo ollaan...!

  • Maanantai 3.9. Merkurius muodostaa herkän sekstiilin Venukseen. Ilmassa on kauniita ajatuksia ja ihmissuhteet voivat lempeästi. 
  • Keskiviikko 5.9. Merkurius siirtyy neitsyen merkkiin. Ajattelu ja viestintä muuttuvat tarkemmiksi ja käytännöllisemmiksi tulevina viikkoina. 
  • Torstai 6.9. Saturnus lopettaa perääntymisen kauriissa. Jos jotkut työkuviot ovat olleet auki tai tuntuneet raskailta, tämä auttaa osaltaan niiden järjestymisessä! 
  • Perjantai 7.9. Merkurius on kolmiossa Uranukseen ja Saturnukseen. Aurinko muodostaa opposition Neptunukseen. Ajatukset liikkuvat käytännöllisellä tasolla kuitenkin innovatiivisesti ja luovasti. Toisaalta kannattaa tarkastaa omat motiivit toimintaan, sillä oppositio hämärtää hetkeksi tarkoitukset. 
  • Lauantai 8.9. Venuksen neliö Marsiin haastaa parisuhteita. Tämä näkyy myös sisäisinä ristiriitoina toisaalta olla ja tehdä mitä huvittaa, ja toisaalta haluna löytää yhteinen sävel muiden kanssa. 
  • Sunnuntai 9.9. Uusikuu neitsyessä. Neitsyt-energia voimistuu, kun sekä aurinko että kuu kohtaavat neitsyessä. Lisäksi Venus siirtyy skorpioniin. Siitä alkaa emotionaalisesti intensiivinen ja syvällinen kausi. 
Astrologisesti perjantai ja lauantai ovat haastavimmat päivät. Molemmat ovat kuitenkin kevyitä päiviä siihen verrattuna, mitä kaikkea viime kuukausina on tapahtunut. Eli henkisesti ja mentaalisesti mennään koko ajan valoa kohti, vaikka syysillat pimenevät. 

Mukavaa viikkoa kaikille!
~ Liisa


*** Jos astrologia kiinnostaa syvällisemmin, kursseille Vantaan aikuisopistolla on vielä paikkoja vapaana! Lisätietoja linkistä: Opi astrologiaa: Astrokurssit 2018