keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Marraskuun Taivaanmerkit -kuukausihoroskooppi

Marraskuusta on tulossa astrologisesti mielenkiintoinen kuukausi. Paljon asioita tapahtuu, eikä niitä ole helppoa luokitella hyviksi tai pahoiksi. Tässä kuussa meillä on paljon vaikutusvaltaa siihen, miten asiat pidemmän päälle järjestyvät....

Jupiter siirtyy jousimieheen

Marraskuun astrologinen päätapahtuma on ehdottomasti Jupiterin merkinvaihdos. Jupiter vaihtaa merkkiä kerran vuodessa, ja vaikuttaa siis vuoden kerrallaan kuhunkin aurinkomerkkiin. Kun se palaa kotimerkkiinsä jousimieheen, monet asiat loksahtavat paikoilleen. Kotimerkissään planeetta on nimittäin vahvimmillaan, ja tulevasta vuodesta on hyötyä kaikille aurinkomerkeille, muillekin kuin jousimiehille. 

Jupiterin tulevasta siirtymästä on tullut jo pari juttua blogiin, ja lisää on tulossa... Edellisiin juttuihin pääset nopeimmin tämän viikon horoskoopin kautta: Viikon 44 Taivaanmerkit -viikkohoroskooppi


Muita marraskuun merkinvaihdoksia

Jupiterin lisäksi useat planeetat vaihtavat merkkiä marraskuussa, eli erilaiset elämänalueet vilkastuvat ja myös eri aurinkomerkit korostuvat. Joillakin aurinkomerkeillä paine kasvaa, ja joillakin se laskee. Paine voi olla hyväkin asia, sillä se saa tekemään ratkaisuja.

Uranus palaa härästä oinaaseen muutamaksi kuukaudeksi. Härät ovat saaneet keväästä saakka esimakua muutoksista, joita seuraa tulevina vuosina. Nyt härät saavat hengähdystauon. Toisaalta oinaat voivat viimeistellä viime vuosien sosiaalisia ja ideologisia muutoksia. Maaliskuun 2019 alussa Uranus siirtyy pysyvästi härän merkkiin, eikä palaa oinaaseen enää vuosikymmeniin.

Mars siirtyy vihdoinkin kaloihin. Se on nimittäin seikkaillut pitkään vesimiehen ja kauriin merkeissä, ja myös perääntynyt niissä kesällä. Nyt mars liikkuu normaalisti eteenpäin ja vaihtaa merkkiä suunnilleen joka toinen kuukausi.

Aurinko vaihtaa merkkiä joka kuukausi, ja marraskuussa se siirtyy skorpionista jousimieheen. Aurinko vaikuttaa skorpionissa ensimmäiset kolme viikkoa ja lataa skorpionit uudella energialla uutta auringonpaluuta varten. Sitten se siirtyy Jupiterin perässä jousimieheen marraskuun viimeiseksi viikoksi. 

Planeetat vaihtavat merkkiä ja uudet elämänalueet korostuvat


Venus etenee taas, mutta Merkurius perääntyy

Osa meistä, luultavasti isokin osa, odottaa innolla, että Venus lopettaa perääntymisensä ja palaa taas oikeaan suuntaansa. Venus on perääntynyt jo lokakuun alusta. Perääntyminen loppuukin 16.11.2018. Mutta samana päivänä Merkurius alkaa taas perääntyä. Aika epäreilua... varsinkin kun kesällä Mars ja Merkurius perääntyivät yhtä aikaa. 

Onneksi Merkuriuksen perääntyminen on harmittomin mahdollinen näistä kaikista perääntymisistä. Se on se pienin piru. Se voi aiheuttaa ongelmia bussien tai aikataulujen kanssa, mutta harvoin mitään vakavaa. Silti aikamoinen jekku universumilta yhdistää tällä tavalla Venuksen eteneminen ja Merkuriuksen perääntyminen....

Venus on vaa'an merkissä kääntyessään marraskuussa ja Merkurius on jousimiehessä. 

Uusikuu skorpionissa ja täysikuu kaksosessa

Uusikuu on kuukauden alussa, keskiviikkona 7.11.2018. Se on täsmälleen skorpionin merkin puolivälissä eli 15 asteessa skorpionia. Uusikuu vaikuttaa erityisen voimakkaasti noin viisi päivää sitä ennen tai sen jälkeen syntyneisiin skorpioneihin. Tämä uusikuu kuvaa jotakin, mitä tarvitsemme ollaksemme onnellisia, mutta emme välttämättä myönnä edes itsellemme. Itsetutkiskelu tuo nyt mielenrauhaa.

Täysikuu on päinvastoin vilkkaassa ja uteliaassa kaksosen merkissä. Se tuo keveyttä raskaaseen syksyyn. Jousimies on periaatteessa optimistinen merkki, mutta silläkin on heikot hetkensä, kun usko ihmisiin ja tulevaisuuteen horjuu. Silloin täysikuu kaksosen merkissä auttaa palauttamaan sopivan perspektiivin. Ja tuomaan mukavia sosiaalisia kohtaamisia. 

Uusikuu Skorpionissa ja täysikuu Kaksosessa rytmittävät marraskuuta.

Marraskuun tärkeät päivämäärät:

Marraskuussa on niin paljon liikennettä eri merkkien välillä, että tuntuu kätevimmältä koota niistä oma listansa:
  • Uranus siirtyy oinaaseen tiistaina 6.11.2018
  • Uusikuu skorpionissa keskiviikkona 7.11.2018
  • Jupiter siirtyy jousimieheen torstaina 8.11.2018
  • Mars siirtyy kaloihin torstaina 15.11.2018
  • Venus lopettaa perääntymisensä ja Merkurius alkaa perääntyä perjantaina 16.11.2018
  • Aurinko siirtyy skorpionista jousimieheen torstaina 22.11.2018
  • Täysikuu kaksosessa perjantaina 23.11.2018
  • Auringon yhtymä Jupiteriin ja Merkuriukseen ma - ti 26.-27.11.2018

Parhaat transiitit viimeisenä!

Säästin joitakin hyviä uutisia postauksen loppuun! Kuun lopussa on pari loistavaa päivää, kun Aurinko kohtaa sekä Jupiterin että Merkuriuksen maanantaina ja tiistaina 26.-27.11.2018. Päivät antavat viitteitä uusista mahdollisuuksista oppia, kasvaa ja menestyä seuraavien 12 kuukauden aikana, eli olkaa silloin tarkkoina!

Marraskuussa tapahtuu yllättävän paljon, vaikka suuria ja kohtalokkaita kuvioita ei olekaan taivaalla. Monet asiat kuitenkin muuttuvat. Saamme pian lisää tuli-energiaa, jota tarvitaan aina uusiin alkuihin!

Odotatko sinä jo innolla Venuksen perääntymisen päättymistä tai Jupiterin merkinvaihtoa? 

Ihanaa marraskuuta kaikille!
~ Liisa




sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Viikon 44 Taivaanmerkit -viikkohoroskooppi

Taas on tulossa hillitty viikko. Venus perääntyy edelleen, mikä vaikuttaa yleisesti mielialoihin. Mieli voi olla normaalia matalampi ilman mitään näennäistä syytä. Venus myös vaihtaa merkkiä. Se muuttaa skorpionista vaakaan vähäksi aikaa. Myös Merkurius muuttaa merkkiä. Se siirtyy skorpionista jousimieheen, jossa se perääntyy muutaman viikon kuluttua.

Pian Jupiterkin vaihtaa merkkiä. Se valmistautuu jo siirtymäänsä skorpionista jousimieheen. Monelta suunnalta tulleet paineet helpottavat pian skorpioneilla! Jupiterin siirtymästä on jo alkanut juttusarja: Jupiter siirtyy Skorpionista Jousimieheen - mikä muuttuu? ja Jupiterin sykli eläinradan ympäri

  • Maanantai 29.10.2018 Merkurius ja Jupiter tapaavat skorpionin lopussa - luvassa on viimeiset viestit Jupiter skorpionissa -kaudelta.
  • Keskiviikko 31.10.2018 Merkurius siirtyy jousimieheen, Venus taas liukuu takaisin Vaakaan ja muodostaa myös opposition Uranukseen. Venuksen ja Uranuksen oppositio liittyy kiinteästi täysikuuhun Härässä. Se voi nostaa uudelleen esiin Härkä-täysikuun teemoja! Siitä on oma juttunsa: Täysikuu Härässä - kaikilla mausteilla

Viikon 44 Taivaanmerkit -viikkohoroskooppi
Suhteellisen pienetkin muutokset, kuten nyt Venuksen ja Merkuriuksen merkinvaihdokset, voivat tuntua isoilta muutoksilta, kun muuten on melko rauhallista. Eikä niitäkään pidä väheksyä. Merkinvaihdokset vievät aina huomion uusiin asioihin, vaikka muutokset eivät osuisi omaan aurinkomerkkiin...

Onneksi viikko on muuten hyvin vähäeleinen. On hyvin aikaa sopeutua pieniin ja suuriin mahdollisiin muutoksiin. 

Ihanaa uutta viikkoa kaikille aurinkomerkeille!
~ Liisa

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Täysikuu Härässä - kaikilla mausteilla

Joka vuosi jokaisessa merkissä on yksi täysikuu ja yksi uusikuu, siis pääsääntöisesti. Tällä kertaa täysikuu härässä osuu ihan härän merkin alkuun. Aurinko vaihtoi merkkiä vaa'asta skorpioniin vasta eilen. Lisäksi kuu on tiukassa yhtymässä Uranukseen ja aurinko tekee yhtymää Venukseen. Harvinaisen dramaattiset ainekset pelissä!

Katsotaan mitä kaikkea tämä täysikuu nostaa esille:

Kuun ja Uranuksen vaikea yhtälö

Kuu symboloi astrologiassa esimerkiksi lepoa ja ravintoa sekä rutiineja ja palautumista. Uranus sen sijaan symboloi levottomuutta, tarvetta nopealle muutokselle. Nämä planeetat haastavat toisensa melkein jokaisella tasolla. Kuu on yksityinen ja edustaa sisäisiä prosesseja. Uranus on aktiivinen ja julkinen. Kuitenkin nyt näiden planeettojen täytyy tehdä yhteistyötä, edes hetken aikaa.

Uranus haastaa meidät muuttamaan rutiinejamme. Se pakottaa pohtimaan, mitkä päivittäiset toimet ovat tärkeitä ja mitkä eivät. Uranuksen herätykset eivät ole aina miellyttäviä, mutta välillä ne tulevat tarpeeseen. 

Linkit pidempiin Uranus härässä -juttuihin löytyvät helpoiten tämän viikon viikkohoroskoopista: Viikon 43 Taivaanmerkit -viikkohoroskooppi

Auringon ja Venuksen tanssi

Toisaalla, täysin vastakkaisella puolella eläinrataa aurinko ja Venus muodostavat toisen parin. Yleensä auringon ja Venuksen yhteistyö toimii hyvin, mutta nyt Venus on perääntynyt jo muutaman viikon. Se ei ole vahvimmillaan. Parhaimmillaan Venus parantaa elämänlaatuamme, mutta nyt se on eksyksissä. Venuksen perääntymisen laajemmasta merkityksestä on oma juttunsa: Venus perääntyy Skorpionissa ja Vaa'assa

Aurinko sen sijaan kuvaa päämääriämme. Skorpionin merkissä ne saavat syvällisiä sävyjä. Asioiden täytyy tuntua todella merkityksellisiltä, jotta niissä olisi järkeä. Skorpionit eivät tee mitään pintapuolisesti, vaan todella syventyvät kaikkeen niitä kiinnostavaan. Aurinko-skorpioneilla tämä kaikki on synnynnäistä. Silti kaikilla meillä on kartallamme pala skorpionia, alue, jossa emme pysty jättämään mitään puolitiehen...

Täysikuun merkitys

Entäpä itse täysikuun merkitys? Vaikka täysikuulla on harvinaisen tiivis kontakti Uranukseen ja lisäksi tarkka oppositio Venukseen, sillä on omakin merkityksensä. Täysikuu härässä tuo nimittäin lepotauon intensiivisen skorpioni-kuukauden keskelle. Se muistuttaa pysähtymään ja nauttimaan yksinkertaisista asioista. Joskus asiat ovat helppoja ja kauniita ilman taka-ajatuksia. 

Tämä täysikuu auttaa löytämään tasapainoa keveyden ja syvällisyyden välille. Sen tunnelman voi tavoittaa parhaiten luonnon keskellä, sillä härkä on hyvin luontorakas merkki. Se voi parhaiten ulkoilmassa. Samoin me kaikki tarvitsemme nyt ylimääräistä happea, kun tutkimme muuten elämän vakavampaa puolta. 

Tällä kertaa täysikuu nostaa esiin useita ristiriitaisiakin teemoja, mutta yritetään nauttia myös härkämäisesti elämän simppeleistä iloista!

Täysikuu Härässä - kaikilla mausteilla

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Viikon 43 Taivaanmerkit -viikkohoroskooppi


Tällä viikolla on taas täysikuu! Tuntuu siltä, että edellinen täysikuu valvotti meitä ihan hiljattain...

Tämä täysikuu osuu härän merkkiin ja on täynnä mielenkiintoista symboliikkaa. Perääntyvä Venus on lähellä aurinkoa ja Uranus on ihan kuun kohdalla. Uranus on yllätysten planeetta, joten se liikkuu mielellään vastavirtaan, mutta täysikuun kohdalla se paljastaa joitakin suunnitelmia, joita sillä on meneillään olevalle härkä-kaudelleen.

Uranus härässä -kaudesta on julkaistu keväällä omat juttunsa. Ne kannattaa lukea nyt uudestaan, jos haluat varautua täysikuuhun paremmin, sillä täysikuu aktivoi Uranuksen:
Uranus siirtyy härän merkkiin ,
Uranuksen transiitti Härässä 2018 - 2026: Oinas - Neitsyt  ja
Uranus Härän merkissä vuosina 2018 - 2026: Vaaka - Kalat


Viikon astrologiset aspektit

  • Maanantai 22.10.2018 Merkuriuksen sekstiili Plutoon tuo syvällisiä oivalluksia omista tarpeista ja kyvyistä.
  • Tiistai 23.10.2018 Aurinko siirtyy kuukaudeksi skorpioniin ja intensiivinen matka omiin tarpeisiin alkaa. Aurinko skorpionissa tuo lisää ymmärrystä siitä mitä todella tarvitsemme ja haluamme. Ne eivät aina ole sama asia kuin mitä luulemme haluavamme... 
  • Keskiviikko 24.10.2018 Täysikuu härässä ja auringon oppositio Uranukseen, eli täysikuu on yhtymässä Uranukseen härän merkin alkumetreille. Elämä tuo jännittäviä muutoksia alkumerkin härille ja muille mahdollisuuden muuttaa taloudellista statusta nopeasti.
  • Perjantai 26.10.2018 Aurinko kohtaa perääntyvän Venuksen skorpionin merkin alussa, eli perääntyminen on tasan puolivälissä. Päivän mittaan saattaa selvitä mikä on tämän perääntymisen henkinen viesti sinulle.
  • Sunnuntai 28.10.2018 Aurinko muodostaa sekstiilin Saturnukseen, mikä tuo tarpeellista palautetta jostakin työasiasta tai vastuutehtävästä. Onneksi palaute näyttää positiiviselta.

Viikon 43 Taivaanmerkit -viikkohoroskooppi
Viikon päätapahtuma on selvästi täysikuu härässä! Onneksi loppuviikosta on upeita, joskin maltillisempia transiitteja, jos täysikuu osoittautuu rasittavaksi. Ainakin se vaikuttaa hyvin intensiiviseltä...

Ihanaa viikkoa kaikille aurinkomerkeille!
~ Liisa

perjantai 19. lokakuuta 2018

Jupiterin sykli eläinradan ympäri

Itseäni kiinnostavat yhä enemmän ja enemmän planeettojen syklit eläinradan ympäri. Olen huomannut, että niistä saa paljon hyödyllistä tietoa elämässä toistuvista teemoista. Nyt planeetoista Jupiter on palaamassa kotimerkkiinsä, jolloin se aloittaa uuden syklin astrologisen eläinradan ympäri.

Jupiter jousimiehessä - kotikenttäetu

Kun planeetta on kotimerkissään, sen ominaisuudet ovat puhtaimmillaan ja parhaimmillaan. Jupiter palaa pian jousimieheen, jolloin tietenkin kaikki jousimiehet, mutta myös muut aurinkomerkit hyötyvät kaudesta hyvin paljon, koska Jupiterin ominaisuudet ovat parhaimmillaan jousimiehen merkissä. 

Jupiter jousimiehessä tuo lisää viisautta ja iloa maailmaan. Jopa maailmankaikkeuteen. Onhan se myös suuruudenhullu merkki. Jupiter ja jousimies etsivätkin yhdessä loputtomasti elämän tarkoitusta. Onneksi myös etsiminen on hauskaa, sillä vastaus näyttää pakenevan jatkuvasti.

Jupiterin siirtymästä skorpionin merkistä jousimieheen on oma aiemmin julkaistu juttunsa: Jupiter Skorpionissa ja Jousimiehessä

Jupiterin sykli eläinradan ympäri


Jupiterin edellinen sykli 

Jupiterilla koko kierros auringon ja eläinradan ympäri kestää 12 vuotta. Niinpä se viipyy jokaisessa merkissä suunnilleen yhden vuoden. Kiinalaisessa astrologiassa käytetään paljon syntymävuotta eli juuri Jupiterin sijaintia eri horoskooppimerkeissä.

Tästä listasta voit helposti katsoa milloin Jupiterin on viimeksi ollut omassa aurinkomerkissäsi ja myös nousumerkissä. Jupiter omassa aurinkomerkissäsi auttaa kohti tärkeitä tavoitteitasi, jopa elämäntehtävää. Jupiter nousumerkissäsi kuvaa tärkeitä henkilökohtaisia kehitysaskelia elämässäsi ja usein myös myönteisiä muutoksia ihmissuhteissa.

  • Jupiter jousimiehessä 24.11.2006 - 18.12.2007
  • Jupiter kauriissa 18.12.2007 - 5.1.2009 
  • Jupiter vesimiehessä 5.1.2009 - 18.1.2010
  • Jupiter kaloissa 18.1.2010 - 6.6.2010 ja 9.9.2010 - 22.1.2011
  • Jupiter oinaassa 6.6.2010 - 9.9.2010 ja 22.1.2011 - 4.6.2011
  • Jupiter härässä 4.6.2011 - 11.6.2012 
  • Jupiter kaksosessa 11.6.2012 - 26.6.2013
  • Jupiter ravussa 26.6.2013 - 16.7.2014
  • Jupiter leijonassa 16.7.2014 - 11.8.2015
  • Jupiter neitsyessä 11.8.2015 - 9.9.2016
  • Jupiter vaa'assa 9.9.2016 - 10.10.2017
  • Jupiter skorpionissa 10.10.2017 - 8.11.2018
  • Jupiter jousimiehessä 8.11.2018 - 2.12.2019 

Jos haluat jäljittää myös aikaisempi syklejä, laske 12 vuotta taaksepäin, niin saat oikeat vuodet esiin!

Kuten näet, joinakin vuosina Jupiter on perääntynyt merkistä toiseen ja silloin kausi katkeaa hetkeksi. Sillä ei kuitenkaan ole isoa merkitystä, vaan voit tarkastella koko kautta sen alusta loppuun.

Milloin Jupiter on ollut viimeksi aurinkomerkissäsi? Entä nousumerkissäsi? Nouseeko oman aurinkomerkkisi tai nousumerkkisi edellisestä Jupiter-vuodesta mielenkiintoisia muistoja?

Lisää Jupiterista tulossa lähiaikoina...