Vuoden alussa elämää hallitsevat
vastuu ja velvollisuudet! Jo paluu töihin lomien jälkeen kertoo siitä. Elämä on saatava taas hallintaan. Aurinko on tammikuun alun kauriissa ja lopun
vesimiehessä. Kauriissa kuhisee alkukuussa, sillä auringon lisäksi merkurius ja
pluto ovat kauriissa, ja venuskin viettää suurimman osan kuuta siellä. Elämän
erilaiset velvollisuudet korostuvat. Pomot, opettajat ja vanhemmat saattavat
olla tavallista vaativampia. Tai sitten nämä auktoriteetit kannustavat ja
potkivat eteenpäin. Joskus vaatiminen osoittaa välittämistä. Kuri ja järjestys
auttavat kaikkia tavoitteiden saavuttamisessa. Tavoitteet tekevät elämän
mielekkääksi pitkälle tähtäimellä, vaikka ne rajoittavatkin välillä. Mistään ei
tule niin hyvä olo kuin jonkin suuren projektin toteuttamisesta, ja nyt on hyvä
aika pohtia omien projektien tai uran mielekkyyttä. Kauriit ovat usein menestyneitä ihmisiä, ja heidän menestyksensä salaisuus on voimien keskittäminen tavoitteeseen. Kaikki voivat oppia siitä. Jos energia hajautuu liian laajalle, tulosta ei synny. Usein kauriilla on jokin intohimo, johon hän on valmis käyttämään niin paljon aikaa ja vaivaa kuin mahdollista. Ja siitä seuraa näkyviä tuloksia. Kaikille niin määrätietoinen elämäntapa ei sovi, mutta sitä voi soveltaa johonkin elämänalueeseen, jolla kaipaa enemmän menestystä.
Uusikuu auttaa uusiin alkuihin
perjantaina 11.1. kauriin merkissä. Mahdollisuudet edetä elämässä löytyvät
uusien vastuualueiden ja tavoitteiden kautta. Täysikuu loistaa sunnuntaina
27.1. leijonassa. Yksilöllisyys ja yhteisöllisyys asettuvat vastakkain.
Elämässä täytyy löytää oikeanlainen tasapaino itseilmaisun ja kollektiivisten
tarpeiden välille. Jupiter lopettaa peräytymisensä ja ottaa taas kurssin
eteenpäin, mikä näkyy esim kaksosten ja jousimiesten elämässä sysäyksenä
eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti