Monilla skorppareilla on ollut rankat, aktiiviset, ehkä myös palkitsevat reilut kaksi vuotta. Saturnus merkissäsi auttoi sinua määrittelemään tavoitteitasi, mutta nyt se on onneksi siirtynyt eteenpäin. Saturnus vaikuttaa jousimiehessä lähivuodet, mutta se palaa ensi kesänä vielä muutamaksi kuukaudeksi skorpioniin. Kevään aikana huomaat paineen monella tavalla helpottavan. Kesällä on tilaisuus tehdä vielä hienosäätöä, jos et ole saanut kaikkea kuntoon saturnuksen kulkiessa merkissäsi. Jousimiehessä saturnus muokkaa resurssejasi ja tulojasi. Mitä tarvitset uusien tavoitteidesi toteuttamiseen? Se kertoo myös miten saat paremmat tulot ja rahoillasi enemmän. Joskus se luo puutteen korostaakseen viestiään, mutta se ei ole välttämätöntä. Saturnus haluaa auttaa sinua tienaamaan paremmin omilla taidoillasi. Ole tietoinen todellisista kyvyistäsi ja tarpeistasi, niin yhteistyö sujuu helpommin.
Jousimies vaikuttaa leijonassa, joka osuu skorpionien keskitaivaalle. Se symboloi menestystä töissä ja uusia tuulia ja mahdollisuuksia uralla. Keväällä jupiter perääntyy huhtikuuhun asti, jolloin on luonnollista tutkia mikä toimi menneisyydessä. Kesällä jupiter tuo aktiivisemmin uusia ideoita ja vaihtoehtoja. Mieti rohkeasti mitä haluat tehdä seuraavaksi! Elokuussa jupiter siirtyy aktiiviselle ja sosiaaliselle alueelle kartallasi. Se tuo uusia ystäviä, harrastuksia ja unelmia. Se voi tuoda sinulle myös uutta teknologiaa ja matkoja kaukaisiin paikkoihin. Ylipäänsä se auttaa löytämään hengenheimolaisia, ihmisiä jotka ajattelevat ja tuntevat samalla tavalla kuin sinä. Voit koota ihan uuden henkilökohtaisen vertaistukiryhmän.
Muut hitaat planeetat vaikuttavat vähemmän skorpioniin. Pluto tukee kommunikointiasi kauriista ja neptunus parantaa elämäniloasi ja itseilmaisuasi kaloista. Molemmat ovat hitaita vuosikausien mittaisia projekteja. Aina välillä ne tuntuvat enemmän, välillä vähän vähemmän, mutta ne ovat koko ajan tukenasi!
Upeaa uutta vuotta 2015 kaikille skorpioneille!
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
2015 Vaaka
Saturnuksen vierailusta vaa'assa on nyt kolmisen vuotta. Se aloitti uusien tavoitteiden syklin vaakojen elämässä. Lokakuusta 2009 lokakuuhun 2012 se karsi turhia asioita pois ja teki tilaa uusille mielekkäämmille aluille. 2012 alkaen skorpionissa se teki inventaariota vaakojen resursseista. Nyt se on siirtynyt aktiivisempaan ja ulospäinsuuntautuneempaan paikkaan kartalla. Vaakojen on aika puhua toiveistaan ja tavoitteistaan ja peilata niitä moniin erilaisiin ihmisiin. Tavoitteitasi koskevat ajatukset saavat nyt selkeämmin muodon. Ajatuksesi myös toimivat tehokkaammin, ja tämä aika sopii hyvin työkseen opettamiseen tai kirjoittamiseen.
Eklipsit vaikuttavat vielä omassa merkissäsi ja vastamerkissäsi tehokkaasti tänä vuonna. 4.4.2015 on eklipsi vaa'assa ja syksyllä 28.9.15 oinaassa. Ne avaavat uusia ovia vaaoille, erityisesti merkin puolivälissä tai alussa syntyneille.
Jupiter vaikuttaa syksyyn asti sosiaalisten suhteiden, harrastusten ja aatteiden alueella. Se laajentaa kontaktejasi ja voit saada uusia ystäviä tai löytää uuden harrastuksen. Se pitää sinut hyvällä tavalla kiireisenä. Syksyllä se siirtyy hiljaisempaan kartan osaan. Siellä se auttaa löytämään lisää mielenrauhaa.... Se enteilee rauhallisempaa jaksoa, jolloin huomio kääntyy sisäänpäin ja myös omaan menneisyyteen.
Pluto ja uranus esittävät edelleen haasteita vaaoille. Yksi haastava kausi kärjistyy ja loppuu maaliskuussa. Keskivälin vaaoilla on kovimmat haasteet kovisten taholta.... Alkuosan vaaoilta pahimmat haasteet ovat takanapäin ja ihan lopun vaaoilla ne ovat yhä monen vuoden päässä.
Ihanaa vuotta 2015 vaaoille!

2015 Neitsyt
Tietyt kotiasiat vaativat normaalia enemmän huomiotasi vuonna 2015 ja myös 2016-2017. Saturnus siirtyi 2014 joulukuussa jousimiehen merkkiin, joka kartallasi symbolisoi perhettä, turvaa ja juuriasi. Joudut todennäköisesti ottamaan enemmän vastuuta joko vanhenevista vanhemmistasi tai omista lapsistasi. Roolisi perheessä tai suvussa muuttuu vakavammaksi. Muut tarvitsevat sinua eri tavalla kuin ennen, mutta onneksi auttamalla heitä voit antaa paljon myös itsellesi. Myös kuva omasta tai perheen menneisyydestä voi muuttua jotenkin realistisemmaksi.
Jupiter vaikuttaa vielä alkuvuoden sinua edeltävässä leijonan merkissä. Sekin on merkki siitä, että pääpaino on tunnetason kehityksessä. Mielikuvituksesi voi olla tavallista vilkkaampi ja päiväunesi todella värikkäitä. Hyödyt tavallista enemmän levosta ja rentoutumisesta. Sinulla on monella tavalla tilaisuus tehdä rauha menneisyyden ja elämän epätäydellisyyden kanssa. Jupiter tuo sinulle uutta mielenrauhaa! Elokuussa jupiter siirtyy omaan aurinkomerkkiisi. Siitä alkaa uusien mahdollisuuksien ja projektien kausi. Siksikin kevät kannattaa pyhittää lepäilylle ja rentoutumiselle mahdollisimman paljon. Syksyllä elämän tahti kiihtyy hyvällä tavalla. Omassa merkissä jupiter tuo nopeaa kasvua ja uusia kokemuksia.
Neptunus taivaltaa hitaasti ihmissuhteiden huoneessasi ja ne muuttuvat pikkuhiljaa. Odotuksesi muita kohtaan muokkautuvat samalla. Parhaimmillaan se antaa uutta kärsivällisyyttä muita (ja itseäsi) kohtaan.
Marraskuussa kuun noususolmu siirtyy merkkiisi jupiterin seuraksi avaamaan uusia ovia! Siitä saat hieman esimakua eklipsistä merkissäsi 13.9.2015.
2015 on oikein hyvä vuosi neitsyille, mutta myös 2016 näyttää todella jännittävältä!

2015 Leijona
Leijonille vuodesta 2015 on tulossa mielenkiintoinen vuosi! Ensinnäkin jupiter auttaa sinua suuren osan vuotta omassa aurinkomerkissäsi (tai nousumerkissäsi). Ensin vaikutus tuntuu henkisellä puolella. Mielialasi kohoaa. Saat uusia ideoita tai visioita. Uudet mahdollisuudet syntyvät lisääntyneestä optimismistasi ja innostuksestasi. Kevät voi tuntua vielä hitaalta jupiterin perääntyessä merkissäsi. Tammikuusta maaliskuuhun on aika tutkia vaihtoehtoja. Mitä todella haluat? Mikä elämässäsi toimii ja mikä ei? Huhtikuun alussa jupiter muuttaa suuntaa ja sen vauhti lisääntyy. Kevät ja kesä ovat aktiivista aikaa merkillesi. Unelmoi rohkeasti!
Saturnus on siirtynyt juuri jousimieheen ja se tukee merkkiäsi seuraavat melkein kolme vuotta. Se vaikuttaa itseilmaisun alueella, mutta lempeästi. Se auttaa käyttämään lahjojasi ja vahvuuksiasi hyväksesi aikaisempaa tehokkaammin. Jostakin vanhasta taidosta tai ominaisuudesta tulee lähivuosina vahvin valttisi. Se voi olla jokin vahvuus tai kiinnostuksen kohde, jonka olet jossain vaiheessa jopa unohtanut, mutta jota voit kehittää pian vaikka ammatiksi asti.Tämän taidon kehittämiseen ja hyödyntämiseen sinulla on tosiaan muutama vuosi aikaa, eli ei kiirettä....
Myös uranus auttaa sinua oinaasta. Se tuo yllättäviä kontakteja ja mahdollisuuksia, jotka voivat liittyä esimerkiksi matkusteluun tai opiskeluun. Keskivälin leijonia uranus auttaa vuonna 2015 eniten! Tämä trendi jatkuu myös useamman vuoden ajan.
Syksyllä jupiter siirtyy merkistäsi seuraavaan, neitsyeen. Siellä se auttaa saamaan raha-asiasi järjestykseen. Se kohottaa myös itseluottamustasi eli auttaa kaikin tavoin uusien tavoitteiden ja haasteiden kanssa!
Mahtavaa uutta vuotta 2015 kaikille leijonille!

2015 Rapu
Viime vuodet saturnus on vaikuttanut ravuilla lapsiin, luovuuteen, romantiikkaan ja elämäniloon liittyvällä alueella. Se on vahvistanut ja vakauttanut näitä alueita. Nyt se on siirtynyt seuraavaan vaiheeseen. Seuraavat pari kolme vuotta saturnus vaikuttaa rapujen terveyteen, hyvinvointiin ja elämänhallintaan. Kauden haaste on löytää sopiva rytmi elämään. Myös kuntoilu täytyy jaksottaa sopivasti. Sekä liika että liian vähä yrittäminen kostautuvat. Saturnus auttaa sinua löytämään juuri itsellesi sopivat rutiinit, joten kuuntele vaistoasi!
Jupiter auttaa kaikkia rapuja yli puoli vuotta raha-asioissa. Syksyn alussa se siirtyy sosiaaliselle alueelle piristämään elämään. Mutta ensin jupiter auttaa sinua tienaamaan enemmän tai jonkin omistamasi arvo voi nousta huomattavasti. Henkisellä puolella se sen sijaan auttaa sinua arvostamaan itseäsi enemmän. Myös muut huomaavat kohonneen itseluottamuksesi. Syksymmällä jupiter sitten laajentaa sosiaalisia kontaktejasi. Elämästä tulee entistä hauskempaa. Tapaat helpommin uusia ja vanhoja tuttavia. Vietät myös ehkä enemmän aikaa sisarustesi tai vaikka työkavereidesi kanssa.
Pluto ja uranus sen sijaan ovat edelleen haastavassa asemassa suhteessa aurinkomerkkiisi. Ne tekevät keskenään viimeisen neliön maaliskuussa. Sen jälkeen paineet hellittävät jonkin verran. Riippuu kuitenkin auringon asteista kartalla missä vaiheessa oma muutosprosessisi on. Puolivälissä merkkiä syntyneillä muutokset ovat voimakkaita vuonna 2015. Aikaisemmin syntyneillä, esimerkiksi kesäkuun lopussa, suurimmat muutokset ovat jo takana päin. Ja ihan merkin lopussa syntyneillä niihin on vielä useampi vuosi aikaa. Elämä voi tuntua olevan pelkkää muutosta, mutta se tasoittuu ennen pitkää....
Ihanaa uutta vuotta 2015 ravuille!

tiistai 30. joulukuuta 2014
2015 Kaksonen
Saturnus vaihtoi joulukuussa merkkiä skorpionista jousimieheen ja kaksosilla se vaikuttaa 2015-2017 vastakkaisessa merkissä eli symbolisella parisuhteen alueella. Saturnus vakauttaa ihmissuhteitasi. Se myös karsii kestämättömät suhteet tai elementit niistä. Hyvissäkin suhteissa voi tulla ilottomia kausia, ja tämä voi olla yksi niistä. Kausi vaikuttaa parisuhteeseen, mutta myös muihin tärkeisiin ja tasa-arvoisiin ihmissuhteisiin, kuten läheisiin ystävyyssuhteisiin ja yhteistyösuhteisiin. Kauden on tarkoitus selvittää kenen kanssa haluat viettää aikaasi. Tämä voi olla haastavaakin aikaa, mutta sen aikana opit tuntemaan paremmin itsesi ja kumppanisi. Vuonna 2015 saturnus vaikuttaa voimakkaimmin toukokuun puolella syntyneisiin kaksosiin. Kesäkuun kaksosiin se vaikuttaa enemmän tulevina vuosina.
Jupiter tuo iloa elämääsi sosiaalisella sektorillasi koko kevään ja kesän. Se piristää keskusteluja ja tuo lisää sosiaalisia kontakteja. Voit tavata mielenkiintoisia ihmisiä joka päivä mihin ikinä menetkin. Elämä ei ole tylsää. Lisäksi jotkut kontaktit saattavat olla hyvin hyödyllisiä (hauskan lisäksi)!
Alkusyksystä jupiter siirtyy kotisektorillesi. Se on yksityinen ja rauhallinen osa kartalla. Fyysisesti alue liittyy kotiin, sosiaalisesti perheeseen, ajallisesti menneisyyteen ja tunnetilalta turvallisuuteen. Jupiter parantaa ja laajentaa näitä kaikkia alueita.
Kaukaisemmista planeetoista uranus vaikuttaa kolmannella sosiaalisella alueella kartallasi vielä monta vuotta. Se piristää ja myös mullistaa harrastuksiasi ja niihin liittyviä ystävyyssuhteita. Toisaalta neptunus vaikuttaa karttasi keskitaivaalla tuoden uusia ideoita siitä mitä haluat saada aikaiseksi elämässäsi.
Upeaa vuotta 2015 kaikille kaksosille!

2015 Härkä
Härille 2015 tuo monella tapaa helpotusta. Saturnus on vaikuttanut edelliset kaksi ja puoli vuotta vastamerkissäsi skorpionissa. Sieltä se koetteli parisuhdettasi ja muita läheisiä ihmissuhteita. Huonot suhteet loppuivat, hyvät kestivät ja paranivat. Joka tapauksessa paine siirtyi joulukuussa pois ehkä tärkeimmästä huoneesta kartan 1. huoneen jälkeen. Nyt saturnus kysyy sinulta mitä arvostat parisuhteessasi. Mitä sinä haluat antaa suhteessa ja mitä haluat saada vastineeksi? Mitkä ovat sinun vahvuutesi ja mitä tarvitset kumppaniltasi? Yhdessä voitte olla paljon enemmän kuin erikseen, mutta vain jos luovutte turhista vaatimuksista. Saturnus auttaa nyt karsimaan turhia tarpeita ja velvollisuuksia. Joskus tämä transiitti tuo rahakiistoja, mutta ne symboloivat pohjimmiltaan arvojanne, jotka saattavat olla hyvinkin erilaisia.
Jupiter liikkuu kartan alakerrassa, kodin, suvun, perheen ja menneisyyden alueella. Se auttaa näkemään vanhat asiat positiivisemmassa valossa. Vaikutus voi olla myös hyvin konkreettinen, kuten avarampi ja valoisampi koti. Joitakin härkiä se auttaa saamaan perheenlisäystä. Koko kevät ja vielä kesäkin on henkisesti tyydyttävää aikaa. Voit löytää saman turvallisuudentunteen, jota koit joskus lapsena. Syksyllä jupiter siirtyy kartallasi luovuuden, romantiikan ja lasten huoneeseen. Jupiter vaikuttaa sinuun toisesta maamerkistä, neitsyestä. Härän ja neitsyen yhteistyö on aina hyvin hedelmällistä. Siellä jupiter auttaa tuomaan lisää iloa elämään. Voit saada uusia harrastuksia tai aloittaa jonkin unelmaprojektin...!
Ihanaa uutta vuotta 2015 härille!

2015 Oinas
2015 vuoden suuri teema on saturnuksen siirtyminen jousimieheen. Oinas (leijonan kanssa) pääsee hyötymään siitä. Aloitetaan kaukaa: saturnus oli omassa aurinkomerkissäsi oinaassa huhtikuusta 1996 alkaen helmikuun 1999 loppuun (se vietti -98 jo muutaman kuukauden härässä). Silloin alkoi uusi merkittävä sykli elämässäsi. Mistä unelmoit silloin....?
Välillä projektisi on ollut vastatuulessa, mutta nyt se on taas myötätuulessa. Yksityiskohdat ovat voineet muuttua matkan varrella huomattavasti, mutta menneisyydestä löytyy jokin hyvä perusfiilis, jota voit nyt viedä eteenpäin, kehitellä, parannella entisestään! Voit löytää ihan uusiakin ideoita, mutta todennäköisesti parannat jotain jo olemassa olevaa. Kausi sopii loistavasti esimerkiksi työksi kirjoittamiseen, opettamiseen, matkusteluun ja tutkimukseen.
Jupiter auttaa sinua myös leijonan merkistä. Se vaikuttaa siellä koko kevään ja kesän. Se tuo iloa ja inspiraatiota. Joillekin oinailla se tarkoittaa vauvoja, joillekin harrastuksia tai muita unelmaprojekteja... :) Syksyllä se siirtyy terveys- ja arkisektorillesi. Siellä se auttaa sinua järjestelemään elämästäsi helpompaa, mukavampaa ja palkitsevampaa.
Uranus kulkee jo puolivälissä merkkiäsi, 2015 se kattaa asteet 12-20 oinasta. Uranus siirtyi oinaaseen jo 2011: Uranus oinaassa . Se vaikuttaa useimpiin huhtikuun alussa ja puolivälissä syntyneisiin oinaisiin. Jupiterin ja saturnuksen kanssa sen yhteistyö on nyt helpompaa kuin useimpina muina vuosina. Toisaalta pluto tekee siihen vielä neliön keväällä, mutta senkin paine helpottaa sen jälkeen.
Upeaa uutta vuotta 2015 oinaille!

2015 Kalat
Saturnus on juuri saapunut kalojen keskitaivaalle. Se symboloi työtä, tavoitteita ja omaa paikkaa maailmassa. Se kertoo myös minne olet menossa eli tulevaisuuden suunnan. Saturnus auttaa nyt selvittämään mitä haluat tehdä ja minne haluat mennä. Kalojen mielikuvitus loihtii usein esiin lukuisia mahdollisia maailmoja. Saturnus auttaa karsimaan turhat pois. Elämästäsi tulee selkeämpää, mutta sen ei tarvitse olla silti tylsää. Olet todennäköisesti jo itsekin valmis tekemään yhteistyötä muutoksen kanssa. Se auttaa aina. Hetkittäin voi tuntua siltä, että saturnus tuo paineita ja haasteita, mutta oikeastaan se on tullut helpottamaan elämääsi. Osa kaudesta menee oikean suunnan selvittämiseen, mutta sen seljettyä kaikki helpottuu....
Koko kevään ja kesän saat nauttia vahvasta terveysjaksosta, kun jupiter tuo lisää fyysistä energiaa elämääsi. Ja optimismia ja innostusta... Voit löytää uusia tehokkaampia ja hauskempia tapoja pitää huolta kunnostasi. Jupiter auttaa sinua myös järjestelemään elämäsi mielenkiintoisemmaksi ja toimivammaksi. Varo ahnehtimasta liikaa tekemistä. Nautinnon määrä on nyt tärkeämpi kriteeri kuin muut saavutukset. Syksyllä jupiter siirtyy vastamerkkiisi neitsyeen. Siellä se kohentaa kaikkia läheisiä ihmissuhteitasi. Se parantaa suhdetta kumppaniisi ja myös läheisiin ystäviin. Vaikutus ulottuu myös neutraalempiin suhteisiin. Hetkittäin työ ja tärkeät ihmissuhteet voivat tuntua olevan ristiriidassa, mutta elämässä on tilaa molemmille.
Neptunus vaikuttaa koko vuoden (ja monta seuraavaa) omassa merkissäsi. Siitä löytyy lisätietoa vanhasta jutusta: Neptunus Kaloissa . Neptunus vaikuttaa vuonna 2015 kalojen asteissa 5-9 eli ihan helmikuun lopussa syntyneisiin kaloihin. Vuoden lopussa marraskuussa saturnus ja neptunus muodostavat neliön, jolloin omaan persoonaan sopivan työn löytyminen tuntuu haastavalta, mutta universumilta löytyy kyllä vastaukset kaikkiin ongelmiin....
Ihanaa vuotta 2015 kaloille!

2015 Vesimies
Saturnus siirtyi aivan vuoden 2014 lopulla vesimiehien kartan sosiaaliselle ja aktiiviselle sektorilla. Se vaikuttaa vuoteen 2017 asti vesimiesten harrastuksiin ja ystävyyssuhteisiin, sosiaaliseen elämään sekä arjen yhteisöllisiin puoliin, mukaan lukien vuorovaikutus netissä. Toisaalta saturnus tuo vakautta näille alueille. Jotkut voivat löytää jopa työn jonkin rakkaan harrastuksen tai aatteen parissa. Toisaalta se karsii turhia rönsyjä vaikutusalueeltaan. Jotkut ystävyyssuhteet tai aktiviteetit voivat tulla nyt tiensä päähän. Mutta vain sellaiset, joista aika ja henkilökohtainen kehityksesi on joka tapauksessa mennyt ohi. Aikanaan tulee tilaa uusille ihmisille ja ajatuksille....
Jupiter auttaa vesimiehiä koko kevään läheisissä ihmissuhteissa. Se auttaa aloittamaan uusia suhteita, romanttisia tai käytännöllisempiä, mitä vain tarvitaan. Ja se parantaa ja laajentaa jo olemassa olevia suhteita. Niihin löytyy nyt helposti uutta merkitystä ja taikaa! Syksyllä jupiter siirtyy syventämään samoja tärkeitä ihmissuhteita. Se tuo niihin lisää luottamusta ja läheisyyttä. Se näyttää miten elämä rikastuu yhdessä. Se liittyy sekä aineellisiin että aineettomiin hyötyihin. Molempia tarvitaan ja jupiter tuo molempia lisää. Kumppani tuo elämään aina jotakin uutta riippumatta siitä onko hän elämänkumppani vai muu yhteistyökumppani. Usein on vaikeaa löytää tasapaino erilaisten tarpeiden ja kykyjen välille, mutta jupiter auttaa siinäkin.
Muut hitaat planeetat (pluto, neptunus ja uranus) vaikuttavat edelleen samoilla aluilla kuin ne ovat olleet jo muutamia vuosia. Aktiivisin niistä on tällä hetkellä uranus, joka piristää yhä keskusteluja ja arkisia kohtaamisia työpaikalla ja sukulaisten kesken.
Upeaa uutta vuotta vesimiehille! :)

maanantai 29. joulukuuta 2014
2015 Kauris
Kauriiden oma planeetta saturnus on siirtynyt askeleen lähemmäksi omaa merkkiä. Pari kolme vuotta ja kauriit pääsevät nauttimaan sen vaikutuksesta. Nämä vuodet juuri ennen sen siirtymistä kauriiseen ovat tärkeitä, koska ne ovat viimeinen vaihe ennen kokonaan uuden kierroksen alkua. On aika arvioida elämää, katsella taaksepäin, luopua joistakin asioista ja tehdä samalla tilaa uusille. Tämä on myös hyvä kausi omien vaihtoehtojen tarkasteluun. Huomaat ehkä haluavasi jotain ihan uutta ja voit vaihtaa suuntaa helposti. Nyt ei kuitenkaan kannata vielä tehdä pysyviä päätöksiä vaan tutkia maailmaa. Saat lisää tietoa, jota tarvitset tehdäksesi myöhemmin hyödyllisiä valintoja.
Kauriilla jatkuu hidas muutos pluton kanssa. Se tuo esiin salaisia, henkisiä voimavaroja. Vuonna 2015 pluto vaikuttaa kauriin asteissa 13-15. Jos aurinko tai nousumerkki on noissa asteissa, pluton vaikutus on vuoden aikana hyvin vahva. Keväällä on myös viimeinen pluton ja uranuksen neliö, joka voi heitellä kapuloita samaisten kauriiden rattaisiin. Se on onneksi viimeinen sarjan neliö, ja sen esiin tuomat ongelmat alkavat vetää puoleensa ratkaisuja neliön jälkeen.
Jupiter vaikuttaa vielä alkuvuoden kauriiden jaettujen raha-asioiden alueella. Eli kumppani voi vaurastua huomattavasti tai kauriit voivat löytää hyödyllisiä liikekumppaneita. Alue liittyy myös jakamiseen ja luottamukseen, sillä se on eräänlainen parisuhteen jatke, joten kaikenlaiset kumppanuudet syvenevät miellyttävästi ja tyydyttävästi. Alkusyksystä jupiter siirtyy neitsyeen, joka on maamerkki kuten kauriskin, ja se sekä laajentaa kauriin maailmankuvaa että tuo uusia mielenkiintoisia ajatuksia. Esimerkiksi opiskelua kausi tukee mainiosti.
Ihanaa vuotta 2015 kaikille kauriille!

2015 Jousimies
Jousimiehet saavat aloittaa 2015-sarjan, koska saturnus on juuri
siirtynyt merkkiin ja tuo suuria muutoksia kaikille jouskareille!
Jousimiesten (ja nousujousimiesten) elämässä alkaa tärkeä ja mielenkiintoinen, mutta haastavakin kausi. Saturnuksen vierailua omassa aurinkomerkissä ei voi olla huomaamatta. Se kypsyttää ja kasvattaa nopeasti. Kaikki jousimiehet omaksuvat jonkin uuden roolin elämässä. Useimmilla se liittyy työelämään, jossa vastuu kasvaa. Joskus vastuu ja velvollisuudet lisääntyvät kotona, perheen parissa, kun syntyy vauvoja tai omat vanhemmat alkavat tarvita enemmän huolenpitoa. Vaikutus on voimakkain marraskuun puolella syntyneillä jouskareille vuonna 2015. Joulukuun jousimiehillä muutokset ajoittuvat enemmän vuosiin 2016-2017. Olo voi olla todella tehokas, jos teet niitä asioita, joita todella haluat tehdä. Tai voit uupua nopeasti, jos teet vääriä asioita vääristä syistä. Vaikutus ei ole aina helppo, mutta se voi auttaa saamaan todella paljon aikaiseksi, jos olet todella motivoitunut. Saturnus omassa merkissäsi auttaa sinua löytämään paikkasi maailmassa!
Alkuvuoden jousimiehet saavat tukea jupiterilta, joka kulkee leijonassa. Se kasvattaa itseluottamustasi ja auttaa löytämään uusia ideoita. Se auttaa erityisesti opiskelussa, mutta myös matkailussa. Se avartaa maailmaasi edelleen. Syksyllä jupiter siirtyy neitsyeen, jossa se vaikuttaa työhösi ja tulevaisuuteesi. Siellä se kertaa saturnuksen vaikutusta aurinkomerkkiisi, mutta myös haastaa sinut haluamaan itseltäsi enemmän. Jousimiehet haluavat olla hyödyllisiä muille ja parantaa maailmaa, vaikka se on joskus ristiriidassa merkin itsenäisyyden kanssa. Jupiter neitsyessä auttaa sinua siinä.
Uranus tukee jousimiehiä koko vuoden. Keväällä se liittoutuu jupiterin kanssa tuodakseen uusia tuulia ja mukavia yllätyksiä jouskareiden elämään. Se on jousimiesten apuna koko vuoden, vaikka sen olemassaoloa ei aina erikseen ajattelisi.
Ihanaa vuotta 2015 kaikille jousimiehille!
t: Jousimies-astrologi

tiistai 23. joulukuuta 2014
Saturnus Jousimiehessä
Saturnus on juuri siirtynyt skorpionista jousimieheen. Edellisestä kerrasta onkin aikaa... Muistatko jotain tärkeää vuosilta 1985-1988? Silloin saturnus oli edellisen kerran jousimiehessä. Itse en muista siitä kovinkaan paljon. Olin silloin koululainen. Joka tapauksessa näillä vuosilla on yhteys, samankaltainen teema, ja transiitti tapahtuu samoilla alueilla kunkin kartalla.
Saturnus jousimiehessä vaikuttaa erityisesti kaikkien jousimiesten elämään. Saturnus on tehokas ja tavoitteellinen planeetta ja se auttaa jousimiehiä saamaan elämänsä parempaan järjestykseen. Se auttaa keskittymään oleelliseen karsimalla elämästä turhia rönsyjä. Harmi, että jousimiehet tykkäävät rönsyillä aiheesta toiseen.... Jousimiehen ja saturnuksen energiat eivät sovi aina hyvin yhteen. Itse asiassa saturnus skorpionissa oli yleisesti ottaen harmonisempi kausi. Mutta jousimiehet tulevat hyötymään saturnuksen avusta. Ja kaikilla on kartalla alue, jossa on jousimiehen vaikutusta. Siellä asiat kasvavat ja karkaavat usein käsistä. Saturnuksen vaikutus tuntuu usein rajoittavalta, mutta se auttaa laittamaan asiat järjestykseen.
Toiset tähän sykliin liittyvät vuodet ovat 2000-2003. Silloin saturnus oli jousimiehen vastamerkissä kaksosessa. Silloin alkaneet projektit tai tapahtumat voivat siirtyä nyt uudelle tasolle. Ja 2007-2010 saturnus oli neitsyessä. Silloin saattoi alkaa tai päättyä jotakin tärkeää, ja tarina saa lähivuosina uuden käänteen....
Vaikka saturnus kulkee ja vaikuttaa nyt jousimiehessä, se palaa skorpioniin kesäkuusta syyskuuhun 2015. Skorpionit voivat tuntea silloin viime vuosien paineiden palaavan hetkeksi. Se koskee lähinnä loppupään skorppareita. Alku- ja keskiosan skorpionit eivät välttämättä edes huomaa sen paluuta merkkiinsä. Se on kaikille merkeille tilaisuus viimeistellä tai parannella jotakin kahden viime vuoden aikana syntynyttä. Mielenkiintoista nähdä miten nopeasti saturnus alkaa vaikuttaa jousimiesten elämään....!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014
Talvipäivänseisaus ja uusikuu kauriissa
Huomenna aurinko siirtyy kauriiseen ja on talvipäivänseisaus, vuoden lyhyin päivä. Heti perään on myös uusikuu kauriissa. Ja tiistaina kauriin merkkiä hallitseva saturnus vaihtaa itse merkkiä skorpionista jousimieheen. Energiaa on todella paljon liikkeellä ja muutoksen tuulet tuntuvat selvästi! Elämme jännittäviä aikoja.... (jälleen kerran!) :)
Kauriskausi on tehokas ja käytännöllinen. Uusikuu potkaisee sen nopeasti vauhtiin. Lomista huolimatta kannattaa pysähtyä miettimään omaa tulevaisuutta. Kauriissa on nyt paljon energiaa: auringon ja kuun lisäksi merkurius, venus ja pluto. Se auttaa kaikkia saamaan enemmän aikaiseksi. Kauriit ovat kärsivällisiä. Siitä kaikki voivat ottaa mallia (varsinkin jousimiehet ;) ). Suuretkin projektit saa toteutettua jakamalla ne pienempiin osiin ja tekemällä jotakin niiden eteen joka päivä.
Uusikuu kauriissa auttaa erityisesti työhön ja uraan liittyvissä tavoitteissa, mutta kauris on myös perhekeskeinen merkki. Perheen kanssa korostuu muista huolehtiminen. Kauris on myös symbolinen isähahmo tai vanhempi. Kauriiden mielestä velvollisuudet eivät kuitenkaan ole tylsiä. Päinvastoin. Ne auttavat saamaan elämästä enemmän irti. Kaikilla on kartalla alue, jonka eteen haluaa tehdä enemmän työtä ja jossa haluaa päästä mahdollisimman pitkälle. Uusikuu tuo uusia ideoita siitä, miten toteuttaa vaativiakin pitkän aikavälin tavoitteita. Elämän ei tarvitse aina olla vain hauskaa, vaan työ tai muut tavoitteet voivat tehdä siitä paljon mielenkiintoisempaa ja tyydyttävämpää.
Joulupyhinä kuu on muuten sosiaalisessa vesimiehen merkissä!

lauantai 13. joulukuuta 2014
Pluto+uranus+neliö = elämänmuutokset
Uranus ja pluto ovat riidelleet säännöllisesti viime vuosien aikana. Yksi yhteenotto kärjistyy ihan näinä päivinä, ensi maanantaina. Näin hitaiden planeettojen ollessa kyseessä vaikutus tuntuu selvästi pari viikkoa ennen ja jälkeen tarkan yhteenoton. Muiden tapahtumien taustalla se vaikuttaa jopa kuukausia, muttei silloin yhtä arkipäiväisellä tai konkreettisella tasolla kuin nyt....
Vanhassa postauksessa on kaikkien kohtaamisten tarkat päivämäärät ja asteet. Voit tarkistaa onko joku niistä osunut tärkeään kohtaan kartalla:
Uranus ja pluto neliössä
Neliöt eivät ole pelkästään pahoja. Ne auttavat purkamaan patoutuneita energioita. Joskus ei ole viisasta tai mielekästä jatkaa enää samalla tavalla kuin ennen. Silloin neliöt pakottavat muutokseen. Itse voi tehdä yhteistyötä niiden kanssa myöntämällä turhautuneisuuden ja ahdistuksen. Kun tiedät mitä et halua, olet jo askeleen lähempänä positiivista muutosta. Matkalla on monta muutakin askelta, mutta toivomasi muutos on enää ajan kysymys.
Jos yhtään lohduttaa, kyseessä on pluton ja uranuksen toiseksi viimeinen neliö pitkään pitkään aikaan. Viimeinen tapahtuu ensi maaliskuussa ja viimeistään se tuo konkreettisia ratkaisuja. Monilla muutokset liittyvät työhön ja lähitulevaisuuden suunnitelmiin. Tavoitteet voivat muuttua huomattavasti. Joillakin muutos liittyy vanhemmuuteen ja rooleihin perheen sisällä. Samalla itsestä löytyy uusia kykyjä ja mahdollisuuksia. Myös kuvamme yhteisön ja yhteiskunnan jäseninä muuttuu ratkaisevasti.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014
Saturnuksen matkassa
Saturnus on pian vaihtamassa merkkiä. Se ei ole ihan jokapäiväinen juttu, sillä saturnus viettää kerrallaan yhdessä merkissä suunnilleen kaksi ja puoli vuotta. Keskimääräisen ihmiselämän aikana se ehtii vierailla pari kolme kertaa kussakin merkissä. Lokakuussa 2012 saturnus siirtyi skorpioniin. Parin viikon päästä se siirtyy jousimieheen. Mitä merkittävää sinulle on tapahtunut viimeisen kahden vuoden aikana? Koska saturnus kasvattaa haasteiden kautta, voit myös miettiä millä elämänalueella on ollut erityisen hankalaa samana aikana.
Skorpionissa saturnus on muokannut erilaisia raha-asioita ja tunteista erityisesti luottamusta, uskollisuutta ja kumppanin arvostusta. Suhteet ovat joko vakiintuneet tai hajonneet. Se on hämmentänyt syvimpiä ja haavoittuvaisimpia tunteitamme. Jatkaessaan matkaa jousimieheen se kysyy, mitä opimme tästä kaikesta? Koettelemukset eivät tapahtuneet turhaan, vaan niiden hyöty näkyy saturnuksen siirryttyä jousimieheen...
Jousimiehessä saturnus vaikuttaa varsinkin opiskeluun ja kunkin omaan elämänfilosofiaan. Se voi tuntua rajoittavan tai vaikeuttavan opiskelua ja matkustelua. Saturnus ei tarjoa laajaa valikoimaa erilaisia vaihtoehtoja vaan se pakottaa valitsemaan vain kaikkein tärkeimmän. Opiskelussa se tarkoittaa turhien sivuaineiden karsimista. Matkustelu saattaa rajoittua työmatkoihin ja hupi jää vähemmälle. Pohjimmiltaan saturnus auttaa ihmisiä pakottamalla lyötämään jotakin todella tärkeää, hiomattoman timantin omien kykyjen joukosta ja keskittymään vain siihen. Usein ihmiset poukkoilevat paikasta tai harrastuksesta toiseen, mutta nyt on pakko keskittyä, hyvällä tavalla.
Saturnuksen transiitteja voi miettiä myös oman historian kautta. Edellisen kerran saturnus siirtyi skorpionista jousimieheen marraskuussa 1985. Eli edellinen saturnus skorpionissa -kausi oli marraskuusta 1982 marraskuuhun 1985. Vastaavasti edellinen saturnus jousimiehessä -kausi oli marraskuusta 1985 marraskuuhun 1988. Joskus jaksot näyttävät olevan kaksi, joskus taas kolme vuotta. Se viettää aina suunnilleen kaksi ja puoli vuotta yhdessä merkissä, mutta joskus se perääntyy edestakaisin merkkirajalla, jolloin kausi näyttää pidemmältä. Tälläkin kertaa saturnus palaa hetkeksi skorpioniin vielä ensi vuonna (kesäkuun puolivälistä syyskuun puoliväliin) ja sitten jää pidemmäksi aikaa jousimieheen. Skorpionien paineet hellittävät nyt nopeasti siitä huolimatta. Ja ensi vuonna on oikeastaan tilaisuus tehdä hienosäätöä, jos kaikki palaset eivät ole vielä asettuneet mukavasti.
Muistatko jotain merkittävää mitä tapahtui, kun saturnus oli edellisen kerran skorpionissa tai jousimiehessä? Jos se aika osui lapsuuteen, vaikutus on voinut näkyä vanhempien elämässä. Esimerkiksi aviokriisi saturnuksen ollessa skorpionissa tai toinen vanhemmista on palannut opiskelemaan, kun saturnus oli jousimiehessä.

maanantai 8. joulukuuta 2014
Viikon tunnelmat
Viikko on täynnä helppoja ja mukavia aspekteja. Päivistä erityisesti maanantai, perjantai ja sunnuntai erottuvat mukavina ja mielenkiintoisina päivinä. Monet asiat sujuvat nyt omalla painollaan ja tapahtumia on helppo ohjailla. Arkitasolla elämä sujuu hyvin. Enimmäkseen. Mukavien perusaspektien taustalla vaikuttaa koko ajan pluton ja uranuksen neliö, joka on tarkka toiseksi viimeisen kerran ensi maanantaina.
Neliö liittyy suuriin muutoksiin työelämässä ja yhteiskunnassa muutenkin. Monella työpaikalla asiat muuttuvat.... Jotkut joutuvat vaihtamaan työpaikkaa tai työnkuva voi muuttua. Lisäksi ihmiset kaipaavat lisää henkilökohtaista vapautta. Enemmän vapautta ja mielekkäämpi työ kuulostaa mahdottomalta yhdistelmältä, mutta universumi ei anna mahdottomia haasteita... Haasteen tyydyttävä ratkaiseminen voi kuitenkin viedä jonkin aikaa...
Lisäksi saturnus lähestyy nopeasti merkin vaihdosta. Se viimeistelee tehtäväänsä skorpionissa, minkä loppupään skorpparit huomaavat erityisesti. Myös alkupään jousimiehet tuntevat jo saturnuksen vaikutuksen... Siitä lisää vähän myöhemmin!
Mukavaa viikkoa!
~ L

perjantai 5. joulukuuta 2014
Täysikuu kaksosessa!
Taas on täydenkuun aika! Kuu on täyttynyt monta iltaa ja se näkyy nyt talvella todella kauniisti, kun iltaisin tulee niin aikaisin pimeää....
Täysikuu kaksosessa on aktiivinen ja puhelias. Nyt kannattaa tavata ystäviä ja päivittää kuulumiset. Mielenkiintoiset keskustelut odottavat joka nurkan takana... Ja jos kaipaat ratkaisua johonkin ongelmaan, se voi ilmaantua yllättäen jonkin ihmisen tai viestin muodossa.
Kuu ja aurinko ovat hyvässä asemassa sekä uranukseen että jupiteriin. Luvassa voi olla ihania yllätyksiä monille. Mielenkiintoisia kokemuksia ja ajatuksia voi löytyä odottamattomista suunnista. Seuraa vaistoasi ja mielijohteitasi. Tällaiset transiitit auttavat saamaan parhaat puolet esiin kaikista tilanteista.
Aina on jotakin myös vastatuuleen. Neptunus ja khiron muodostavat neliön täysikuuhun. Ne edustavat joitakin toiveita, joiden aika ei ole juuri nyt. Niitä kannattaa silti vaalia, ja jos mahdollista, kasvattaa yhä suuremmiksi. Jotkin toiveet, jotka eivät toteudu juuri nyt, odottavat vain mahdollisuutta toteutua vielä parempina ja helpommin....
Sosiaalista viikonloppua kaikille!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014
*Joulukuun taivaanmerkit*
Heips!
On tullut aika katsoa joulukuussa vaikuttavia tärkeimpiä transiitteja... Aurinko on suurimman osan kuusta uteliaassa jousimiehessä. Nyt on aika tutkimusmatkailla. Elämässä on aina paljon vaihtoehtoja, joita emme ehdi huomata, mutta nyt on sopiva aika tutkia miten paljon niitä onkaan.... Jokaikiseen asiaan mahtuu monta erilaista vaihtoehtoa ja mahdollisuutta. Niiden tutkiminen on myös hauskaa!
6.12. on täysikuu kaksosessa. Se summaa sitä edeltäneiden parin viikon tapahtumia. Oletko tyytyväinen pieniin muutoksiin, joita olet tehnyt elämässäsi viime aikoina? Lisäksi se heijastaa myös puoli vuotta sitten aloittamiasi asioita. Saat tärkeää palautetta elämästäsi. Suurin osa luultavasti sujuu toivomallasi tavalla. Osa asioista ei ehkä lähtenyt alun perinkään oikeaan suuntaan tai olet muuttanut mieltäsi alun jälkeen. Onneksi muutoksia ja hienosäätöä voi tehdä milloin tahansa.
Uranus ja pluto kohtaavat taas 15.12. epämukavissa väleissä. Muutokset ja mullistukset esimerkiksi töissä kuuluvat kuvaan, valitettavasti. Esimerkiksi työpaikan hierarkia saattaa muuttua nopeasti. Muutokset tapahtuvat suuressa mittakaavassa, mutta vaikuttavat luonnollisesti yksilötasolla. Voimakkaimmin sen tuntevat johtavat merkit (kauris, oinas, rapu ja vaaka). Muihin merkkeihin se ei vaikuta yhtä henkilökohtaisesti vaan sekundaaristen elämänalueiden kautta. Tämä on osa hidasta useamman vuoden muutoskautta, joka päättyy onneksi ensi vuonna.
Aurinko siirtyy kauriiseen 22.12. ja heti perään on uusikuu kauriissa. Siinä missä jousimies haluaa kokea ja nähdä mahdollisimman paljon erilaisia asioita, kauris tuntee tarvetta keskittyä yhteen asiaan ja tehdä se mahdollisimman hyvin. Sama pätee kaikkiin merkkeihin kauriskausien aikana. Jokaisella on elämässä jokin bravuuri. Nyt on aika hioa omia erikoisuuksia.... Merkki liittyy yleensä työhön, mutta on sen vastapainoksi myös perhekeskeinen.
Tässä siis kokonainen kuukausi ikään kuin pähkinänkuoressa. Joulukuussa on tietenkin myös paljon muita lyhytvaikutteisia transiitteja, mutta niistä enemmän erikseen...

perjantai 28. marraskuuta 2014
Marraskuun viimeiset siirrot....
Marraskuun lopuksi merkurius siirtyy vielä jousimieheen. Se kulkee siellä seuraavat viikot auringon ja venuksen kanssa. Lähiplaneetoista mars on jo siirtynyt pois jousimiehestä kauriiseen. Merkurius jousimiehessä on utelias ja suvaitsevainen. Se rakastaa uusia asioita. Siksi kausi sopii hyvin erilaisten vaihtoehtojen tutkimiseen. Se on hauskaa ja siitä on hyötyä myöhemmin. Siksi eri planeettojen transiitit jousimiehessä aktiivoivat usein opiskelemaan tai matkustelemaan. Ne ovat arkipäivässä helpoimpia tapoja saada uusia kokemuksia ja samalla uutta tietoa. Jousimies on ikuisen opiskelijan ja kyltymättömän matkustelijan merkki...
Viikonloppuna ei ole tarkkoja aspekteja lukuun ottamatta kuuta, joka kulkee kaloissa. Elämässä on silloin unenomainen tunnelma. Arjessa on normaalia enemmän taikaa. Kuu kaloissa sopii rakkaiden läheisten kanssa oleiluun, mutta ennen kaikkea lepäilyyn ja latautumiseen.
Mukavaa viikonloppua!

torstai 27. marraskuuta 2014
Virkistävän sosiaalinen vai kumman unenomainen?
Tänään vaikuttaa kaksi erityylistä ja mielenkiintoista transiittia. Ensinnäkin venus on kolmiossa uranukseen. Toiseksi aurinko muodostaa neliön neptunukseen. Venustransiitti tuo elämään vaihtelunhalua. Kaikki kaipaavat välillä uusia kokemuksia. Nyt niitä voi löytyä erilaisista olosuhteista ja ihmisistä. Harrastuksista on tavallista enemmän iloa. Sosiaalisuus kukoistaa.
Auringon transiitti sen sijaan hämärtää hetkeksi mittasuhteita ja asioita. Olosuhteet voivat näyttää kohtuuttomasti paremmilta tai huonommilta kuin ne oikeasti ovat. Vaikutus voimistaa mielikuvitusta hyvässä ja pahassa. Energia kannattaa suunnata vaikka taiteisiin, sillä se ei ole kovin käytännöllistä...
Kumman vaikutuksen sinä tunnet selvemmin...?

tiistai 25. marraskuuta 2014
Vakavissa ajatuksissa
Huomenna merkurius ja saturnus kohtaavat melko vakavissa ajatuksissa. Yhdessä ne korostavat vastuuntuntoa ja erilaisia velvollisuuksia. Vaikutus voi olla hyvinkin raskas, jos elämässä tuntuu olevan paljon puutteita monella alueella. Normaali vaikutus sen sijaan auttaa miettimään miten voisi olla tehokkaampi ja tuotteliaampi. Usein tehokkuus perustuu siihen, että ei yritä tehdä liian montaa asiaa kerralla, vaan rajaa ja valikoi tarkasti mitä kulloinkin oikeasti tarvitsee ehtiä.
Huomenna on hyvä päivä omien tavoitteiden miettimiseen. Mitä haluat tehdä vuoden tai viiden vuoden kuluttua? Joku kokeneempi voi toimia sinulle mentorina ja auttaa selkeyttämään suunnitelmiasi tai sinä saatat auttaa jotakuta nuorempaa. Omien tavoitteiden kirjoittaminen auttaa myös....

perjantai 21. marraskuuta 2014
Aurinko ja uusikuu jousimiehessä!
Astrologinen ilmasto muuttuu huomenna kertarykäyksellä, kun ensin aurinko siirtyy jousimieheen ja sitten kuu sipsuttaa sinne perässä. Auringon ja kuun kohtaamisesta syntyy uusikuu jousimiehessä, ihan sen alkuminuuteilla. Ehkä nyt Etelä-Suomessa alkaneet lumisateet enteilevät jo muutosta... Tähän asti talvi on vain uhkaillut, ja nyt se tulee tosissaan. Lumi ainakin valaisee kauniisti!
Jousimies on jatkuvan muutoksen ja uuden oppimisen merkki. Se etsii aina jotakin uutta. Merkkiin liittyvät myös erilaiset filosofiat ja maailmankäsitykset. Sekä huumorintaju. Joihinkin kysymyksiin ei löydy ikinä vastausta ja silloin on parasta ottaa vain elämästä ilo irti.
Uusikuu merkitsee aina uusia alkuja ja mahdollisuuksia. Nyt ne liittyvät itsensä etsimiseen (ja löytämiseen), matkusteluun, opiskeluun ja uteliaisuuden tyydyttämiseen. Kaikilla on enemmän vaihtoehtoja eri tilanteissa kuin normaalisti huomaamme ja alkava jousimies-kuukausi auttaa löytämään niitä. Sellaisenaankin uudessakuussa on hurjasti energiaa, mutta tämä on tavallista voimakkaampi uusikuu, sillä sen kanssa auringon ja kuun lisäksi on väljässä yhtymässä kolme muutakin planeettaa, venus, saturnus ja merkurius, eli puolet astrologisista perusplaneetoista yhdistää nyt voimansa.Sen säteilemän energian tuntee jo....
Ja sitten on pari pientä mutkaa matkassa: uusikuu muodostaa neliön neptunukseen ja jupiteriin. Neptunuksen neliö on tiukempi. Vapautta voi turhaan rajoittaa jotkin henkiset ihanteet. Tai jokin asia voi herättää tarpeetonta syyllisyyttä. Omia tunteita kannattaa kuunnella, mutta osa niistä ei ole nyt oikeissa mittasuhteissa. Neliö jupiteriin tuo hieman suuruudenhulluutta. Enemmän on usein parempi, mutta nyt aika tai muut resurssit eivät riitä kaikkein suurimpien suunnitelmien toteuttamiseen. Niiden aika koittaa kyllä myöhemmin...
Jännä nähdä mitä kaikkea tästä uudestakuusta seuraa....! :)

maanantai 17. marraskuuta 2014
Kohti jousimiehen aikaa....
Heips,
taas uusi viikko. Tämäkin viikko on sekoitus haastavampia ja helpompia päiviä, kuten usein tapahtuu.
Huomenna aurinko kohtaa saturnuksen ja päivä voi olla masentava tai kannustava, riippuen miten siihen suhtautuu. Saturnus osoittaa usein asioita, jotka vaativat paljon työtä, ja siksi sen transiitit tuntuvat usein raskailta. Toisaalta se näyttää myös tavoitteita ja auttaa löytämään tyydytystä työstä. Luultavasti päivä onkin sekoitus sen vaativia ja toisaalta myös palkitsevia puolia.
Torstaina venus tekee neliön neptunukseen. Päivä on täynnä illuusioita. Se tarkoittaa myös sitä, että on vaikea tietää mitä todella haluaa. Se ei sovi tärkeiden päätösten tekoon. Sen sijaan fantasioista voi nauttia tietoisesti vaikka leffojen tai kirjojen muodossa. Mielikuvitus voi toimia harvinaisen vilkkaasti.... :)
Lauantaina aurinko siirtyy skorpionista jousimieheen ja saman tien on uusikuu jousimiehessä. Elämänlaatu muuttuu nopeasti. Skorpioni on kiinteä vesimerkki ja jousimies muuttuva tulimerkki. Skorpioni kaipaa pysyvyyttä ja järjestystä. Jousimies valitsee aina vaihtelun ja uudet kokemukset. Suurimman osan viikosta ikäänkuin järjestelemme tunnekokemuksiamme, mutta loppuviikosta alkavat uudet tuulet puhaltaa...

perjantai 14. marraskuuta 2014
Mukavaa viikonloppua!
Viikonlopun tunnelmat ovat ihan erilaiset kuin alkuviikosta. Hyvä niin. Tänään voi vielä tuntea tarvetta etsiä omia rajoja, kun aurinko tekee neliön jupiteriin. Joskus vähemmän on enemmän. Joskus enemmän on enemmän. Tänään todennäköisesti vähän vähemmän riittää hyvin. Itse luovuin jo suunnitelmista leipoa viikonloppuvieraille itse jotakin hienoa ja taidan vaan laittaa pakastepullat uuniin... Joka tapauksessa auringon ja jupiterin neliö saa usein haluamaan enemmän kuin oikeasti haluaa. Erityisesti shoppaillessa kannattaa varoa....
Sunnuntaina merkurius tekee sekstiilin plutoon, mistä syntyy toisaalta vilkasta, mutta samalla myös syvällistä energiaa. Ihmisiin on helppo saada todellinen yhteys ilman, että tarvitsee mennä epämukavan intiimille alueelle. Hyvä päivä ihmissuhteiden syventämiseen keskustelemalla tai vaikka lukemalla tai katsomalla mielenkiintoinen leffa. Oikeastaan kaikki mitä teet voi auttaa näkemään elämää pintaa syvemmältä. Kaikenlaiset tapaamiset voivat osoittautua odotettua antoisammiksi.

tiistai 11. marraskuuta 2014
Pari päivää vastatuuleen....
Hei,
joskus ei vaan jaksa tai huvita... Itselleni viime päivät ovat olleet sellaisia. Oma energiani on tosi vähissä ennen auringonpaluuta parin viikon päästä. Pimeä ei tietenkään auta yhtään.
Mutta taivaalla on myös kaikenlaista yleisesti vaikuttavaa. Tänään kaikki ovat enemmän tai vähemmän kärsineet marsin ja pluton kohtaamisesta. Se kombinaatio on aina räjähdysherkkä.... Itselläni on mennyt hermot useamman kerran viime päivien aikana. Onneksi ei mitään korjaamatonta tuhoa. Toisaalta pluto ja mars vapauttavat yhdessä hautautunutta energiaa, jota voi opetella käyttämään myös omaksi hyödyksi. Siinä on tosin hieman vielä opettelemista, ainakin minulla. Toinen energia on hyvin itsenäistä ja toinen vaatii ottamaan muutkin huomioon.
Torstaina on kaksi tiukkaa aspektia. Venus kohtaa saturnuksen ja mars neliöi uranusta. Ensimmäinen aspekti selkeyttää ihmissuhteita. Se näyttää myös, jos jokin suhde ei ole enää elinkelpoinen. Joskus se tuo liikaakin realismia ihmissuhteisiin. Toisaalta ne jatkuvat sitten käytännöllisemmällä tasolla. Jälkimmäinen aspekti lisää vapaudenkaipuuta ja kapinahenkeä. Kaikki kaipaavat lisää omaa tilaa, mutta sitä saa vain luopumalla jostain muusta.
Perjantaina on vielä auringon ja jupiterin neliö. Se ei ole neliöksi vaikea, mutta se varoittaa suuruudenhulluudesta. Usein kannattaa tähdätä korkealle, mutta perjantaina liian vaativat suunnitelmat kostautuvat. Mittasuhteet hämärtyvät helposti.
Viikko näyttää hankalalta, mutta vaikeat aspektit eivät kestä kauan. Ja ne ohjaavat meitä pois joistakin asioista, joita emme tarvitse enää. Viikonloppu näyttää onneksi oikein leppoisalta!

torstai 6. marraskuuta 2014
Täysikuu härässä - aika nauttia!
Täysikuu loistaa jo kirkkaana! Vaikka täällä se on pilvien takana piilossa... Pilvet eivät onneksi vähennä sen voimaa.
Tämä täysikuu on hyvin aktiivinen. Se vaikuttaa yhdessä melkein kaikkien muiden planeettojen kanssa. Täysikuu härässä alleviivaa omia resursseja ja niistä nauttimista. Härkä liittyy ansiotuloihin ja myös kaikkeen mitä omistat. Tämä on hyvä aika miettiä tienaatko niin paljon kuin voisit tai miten voit käyttää paremmin rahojasi. Härkä liittyy muutenkin elämästä nauttimiseen. Musiikkiin, ruokaan ja herkkuihin, erityisesti suklaaseen, viiniin, mukaviin ja kauniisiin esineihin. Elämän on tarkoitus olla mukavaa ja nautinnollista. Täysikuu kertoo myös nautitko elämästä niin paljon kuin voisit. Onneksi aina on parannettavaa. Aina voi löytyä uusia elämyksiä...
Täysikuulla riittää aspekteja. Helppoja tai rakentavia on huomattavasti enemmän kuin haastavia. Se on oppositiossa venukseen ja kolmiossa marsiin ja aurinkoon. Aurinko on myös kolmiossa neptunukseen. Ne auttavat kaikenlaisia päämääriä täyttymään helpommin ja antavat intoa ja energiaa. Toisaalta se tekee neliön jupiteriin. Se tarkoittaa usein "makeaa mahan täydeltä". Jotain hyvää on ehkä liian paljon. Jos ihania vaatteita on liikaa, ne eivät mahdu kaappiin eikä niitä ehdi käyttää. Jos hyviä ystäviä on liikaa, heitä ei ehdi tavata niin paljon kuin haluaisi, jne. Kaiken hyvä mahtuminen elämään vaatii joskus kärsivällisyyttä ja kekseliäisyyttä.
~ L
Tämä täysikuu on hyvin aktiivinen. Se vaikuttaa yhdessä melkein kaikkien muiden planeettojen kanssa. Täysikuu härässä alleviivaa omia resursseja ja niistä nauttimista. Härkä liittyy ansiotuloihin ja myös kaikkeen mitä omistat. Tämä on hyvä aika miettiä tienaatko niin paljon kuin voisit tai miten voit käyttää paremmin rahojasi. Härkä liittyy muutenkin elämästä nauttimiseen. Musiikkiin, ruokaan ja herkkuihin, erityisesti suklaaseen, viiniin, mukaviin ja kauniisiin esineihin. Elämän on tarkoitus olla mukavaa ja nautinnollista. Täysikuu kertoo myös nautitko elämästä niin paljon kuin voisit. Onneksi aina on parannettavaa. Aina voi löytyä uusia elämyksiä...
~ L
maanantai 3. marraskuuta 2014
Energinen viikko aluillaan
Heips!
Nyt on aluillaan oikein energinen viikko, vaikka sitä voi olla tähän vuodenaikaan vaikea uskoa... Pimeydestä huolimatta meillä on nyt mahdollisuuksia tehdä ja kokea paljon!
Tänään iltaa kohti voimistuu auringon ja pluton sekstiili. Se tuo intensiivistä energiaa, jota voi käyttää töissä tai kotona. Ihmiset voivat olla hyvällä tavalla tavallista tarkkanäköisempiä tai -vaistoisempia. Kaikkea ei tarvitse selittää sanoilla, vaan jotenkin vain tiedämme mikä on tärkeää. Toisiin ihmisiin voi saada tavallista syvemmän yhteyden.
Perjantaina on täysikuu härän merkissä. Siihen asti energiataso nousee mukavasti ja perjantaina se on huipussaan. Täysikuu härässä nostaa esiin elämän nautinnot. Mitä teet kun haluat rentoutua? Joku avaa viinipullon, joku suklaarasian. Joku lähtee lenkille luontoon. Härkä hallitsee kaikenlaisia aistinautintoja. Merkki on myös ahkera, mutta tähän vuodenaikaan lisärentoutuminen sopii hyvin...
Sunnuntaina on vielä venuksen ja jupiterin neliö. Ne ovat molemmat hyvänmielen planeettoja, joten niiden neliö tarkoittaa usein sitä, että jotakin hyvää on liikaa. Harvinainen ongelma... Se voi liittyä ylensyöntiin tai rahan tuhlaamiseen. Sopivien rajojen pitäminen voi olla vaikeaa juuri ostoksissa, syömisessä ja juomisessa. Toisaalta niiden rikkominen silloin tällöin ei ole kovin vaarallista, eli sunnuntaille voi hyvin suunnitella jotakin hauskaa, kunhan muistaa, että se voi tuntua maanantaina ähkynä tai päänsärkynä....

torstai 30. lokakuuta 2014
Marraskuun taivaanmerkit
Lokakuu lähestyy loppuaan ja on jo sopiva aika kurkistaa miltä tähtitaivas näyttää marraskuussa!
Lokakuu oli hyvin haastava kuukausi. Syksyn molemmat eklipsit osuivat siihen ja lisäksi merkurius perääntyi melkein koko kuukauden. Marraskuu on onneksi monta astetta kevyempi! Mutta se ei näytä tylsältä, vaan edelleen tapahtuu paljon. Haastavatkin aspektit ovat lyhytkestoisempia ja helpompia. Marraskuun jakavat astrologisista merkeistä skorpioni ja jousimies. Ensin aurinko kulkee kolmisen viikkoa skorpparissa ja viimeisen viikon jousimiehessä. Skorpioni liittyy monessa mielessä omien äärirajojen löytämiseen. Kuinka pitkälle voit mennä ja mitä kaikkea olet valmis kestämään tavoitteidesi takia? Merkkiin liittyvät myös sisäiset, salaiset voimavarat, joita meillä on enemmän kuin tiedämmekään....
Loppukuusta vaikuttavan jousimiehen maailmankatsomus on filosofisempi. Se haluaa ymmärtää miksi olemme täällä ja mitä meidän pitäisi tehdä. Ei mitään helppoja kysymyksiä... Molemmat merkit kuitenkin antavat henkisiä voimavaroja pimeydestä selviytymiseen. Skorpioni auttaa löytämällä uusia voimavaroja ja jousimies sitten käyttämään niitä mahdollisimman viisaasti.
Täysikuu härässä 7.11. näyttää ristiriitaiselta. Ilmassa on levotonta energiaa, mutta siihen liittyy myös paljon hyviä mahdollisuuksia. Ilmassa on joka tapauksessa paljon energiaa....
Uusikuu jousimiehessä 22.11. on myös todellinen energiapommi, täynnä aspekteja, mukana muutama haastavakin. Onnneksi uudenkuun sisäänrakennettu energia ei ole yhtä räjähtävää kuin täydenkuun, vaan sen kuvio aukeaa rauhallisempaan tahtiin.
Mukavaa marraskuuta!

maanantai 27. lokakuuta 2014
Lokakuun loppuun....
Hei,
tässä lokakuun lopussa on vielä jäljellä muutamia mukavia ja rauhallisia päiviä.... :)
Ilmassa on paljon neptunus-energiaa. Se sopii paremmin haaveiluun kuin käytännön toimiin. Huomenna se on erityisen voimakasta. Unelmat näyttävät tietä uusiin asioihin. Nyt ne saattavat näyttää vielä epärealistisilta, mutta sitä ei kannata miettiä liikaa. Monet asiat mistä nautimme nyt joko henkilökohtaisesti tai kollektiivisesti ovat näyttäneet aikanaan utopioilta. Samoin tämän päivän utopioista tulee aikanaan todellisuutta....
Keskiviikkona ja torstaina ilmassa voi olla riitasointuja. Mutta ne ovat nopeasti ohimeneviä kuun transiitteja. Toisaalta pienikin epämukavuus kannattaa huomioida. Voisiko ne parantaa jotenkin? Joskus vastaus on yllättävän helppo, kun sitä pysähtyy miettimään..... Turha tottua mihinkään ikävään, jos siitä voi päästä eroon melko pienellä vaivalla.
Lauantai näyttää mahtavalta päivältä täynnä onnekkaita ja helliä sekstiilejä, mutta se on jo marraskuun puolella... Hyvä tietää, että ainakin planeetat ovat nyt puolellamme, jos pimeys välillä masentaa.
Ja merkurius kulkee jo oikeaan suuntaan. Se on vielä hieman hidas, mutta saa koko ajan lisää vauhtia. Vihdoinkin!

torstai 23. lokakuuta 2014
Viimeinen eklipsi skorpionissa vähään aikaan
Kaksi viikkoa sitten oli eklipsi oinaassa. Ensi yönä on eklipsi skorpionissa. Oinas ja skorpioni eivät ole vastamerkkejä, joissa eklipsit yleensä esiintyvät, vaan aurinko on juuri ehtinyt lipua pois oinaan vastamerkistä vaa'asta. Se ei vähennä niiden tehoa. Mutta tämä kaksi viikkoa eklipsien välissä on muuttanut kuvioita taivaalla merkittävästi. Kaksi viikkoa sitten palaset eivät millän sopineet yhteen. Nyt niistä sen sijaan muodostuu kaunis kuvio. Yhtäkkiä planeetat tukevat ja kannustavat toisiaan.
Tämä eklipsi on harvinaisen ystävällinen ja lempeä. Se on tarkassa yhtymässä venukseen. Lisäksi se tekee vain mukavia aspekteja: sekstiilin marsiin ja kolmion neptunukseen. Se on harvinaisen hedelmällinen yhdistelmä. Skorpionin merkki liittyy siihen miten ihmissuhteet rikastavat elämää pintaa syvemmältä. Venus, aurinko ja kuu yhdessä merkin alussa pohjustavat uusia alkuja. Kaikenlaisiin suhteisiin löytyy lisää syvyyttä ja merkitystä. Sekstiili marsiin takaa etenemisen sopivalla teholla, ei liian voimakkaasti tai laimeasti, vaan sopivan ponnekkaasti. Ja kolmio neptunukseen tuo tilaisuuden toteuttaa unelmia paremmasta, lempeämmästä maailmasta ja elämästä. Taikavoimaa eklipsistä riittää kaikille yllin kyllin.
Useimmille tämä onkin hyvin herkullinen uusikuu ja eklipsi. Se viimeistelee skorpparieklipsit tältä erää. Varsinkin skorpparit ansaitsevat nyt hieman hemmottelua intensiivisen parin vuoden muutoskauden jälkeen. Hyväkin eklipsi voi olla joillekin haastava, tällä kertaa lähinnä, jos aurinko tai vaikka tärkeä stelliumi on neliössä eklipsiin. Useimmilla on ongelmana helppojen aspektien ainoa heikkous. Kun saa helposti jotakin mukavaa, tyytyy usein siihen, vaikka pienellä keskittymisellä voisi saada paljon enemmän. Älkää tyytykö nyt liian vähään!

keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Aurinko skorpioniin...
Torstaina aurinko siirtyy vaa'asta skorpioniin. Molemmat merkit liittyvät ihmissuhteisiin. Ne täydentävät toisiaan, mutta ovat hyvin erilaisia. Vaaka liittyy ihmissuhteiden helppoihin ja hauskoihin puoliin. Alussa kaikki haluavat antaa hyvän kuvan itsestään. Skorpioni liittyy taas suhteen syvenemiseen ja sen haastaviin puoliin. Kun suhde etenee, eteen tulee monenlaisia valintoja.
Kyse ei nyt tosiaankaan ole siitä, että toiset ominaisuudet olisivat hyviä ja toiset pahoja. Skorppariin liittyy suhteen sisäinen ja merkityksellinen puoli. Se liittyy dynamiikkaan, jota ulkopuoliset eivät yleensä näe. Aina edes osapuolet itse eivät ole siitä niin tietoisia. Se liittyy luottamukseen, jakamiseen ja seksiin. Skorpionin merkille on tyypillistä mennä aina syvemmälle, olla tyytymättä ilmiselviin vastauksiin ja löytää uusia puolia itsestä ja toisesta. Kaikissa suhteissa on asioita, joista ei puhuta muille, ja skorpionit ovat siitä tietoisempia kuin muut. Salaisuudet voivat olla yhtä hyvin hyviä kuin pahojakin asioita.
Seuraava kuukausi on hyödyllinen kaikille ihmissuhteille. Se auttaa näkemään pinnan alle kaikissa tärkeissä ihmissuhteissa. Se auttaa löytämään niistä mahdollisuuksia, joita ei yleensä tule ajatelleeksi. Sama vaikutus auttaa myös kaikessa tutkimustyössä.

maanantai 20. lokakuuta 2014
Uusia alkuja odotellessa....
Edessä on mielenkiintoinen ja intensiivinen viikko, haastavakin....
Paljon asioita tapahtuu lähes yhtä aikaa. Torstaina aurinko siirtyy skorpioniin. Heti perjantaina on uusikuu ja eklipsi skorpionissa. Ja lauantaina merkurius taas kääntyy kulkemaan eteenpäin. Alkuviikon tunnelmat voivat olla aika uniset, koska samanaikaisesti lähestymme uuttakuuta ja merkurius perääntyy viime metrejään. Molemmat tapahtumat liittyvät asioiden viimeistelemiseen, hyvästelemiseen ja niistä luopumiseen. Sekä lepäilyyn ennen uutta aktiivisempaa vaihetta. Uusille asioille koittaa pian oma aikansa.... Mutta juuri nyt ei kannata yrittää pakottaa elämää eteenpäin. Menneisyydessä on vielä jotakin tärkeää löydettävää ja muistettavaa. Se voi olla ajatus tai ihminen. Se on jotakin minkä merkitystä et täysin ymmärtänyt ensimmäisellä kerralla, mutta nyt siihen on uusi mahdollisuus.
Aurinko vaikuttaa vielä muutaman päivän vaa'assa. Siellä se hoitaa ihmissuhteitamme ja auttaa löytämään tasapainoa elämään. Tällä kertaa painotus on ollut menneisyydellä ja vanhoilla ihmissuhteilla. Ehkä tuomitsimme jotkin asiat aikanaan epäonnistuneiksi, mutta jälkikäteen on helppo nähdä miten paljon arvoa ne ovatkin tuoneet nykyhetkeen ja uusiin ihmissuhteisiin. Nyt on mahdollista solmia rauha sellaisten asioiden kanssa, jotka ovat jääneet joskus vaivaamaan. Pian aurinko siirtyy skorpioniin ja painopiste siirtyy ihmissuhteiden sisäpuolelle. Pimeälle puolelle. Alueille jotka voivat tuottaa eniten iloa tai tuskaa.... Tuleva eklipsi on loistava alku uusille ihmissuhteille ja se auttaa parantamaan huomattavasti myös nykyisiä suhteita!

lauantai 18. lokakuuta 2014
Ristiaallokossa ~ ~ ~
Heips,
tässä sitä lillutaan edelleenkin monen mielenkiintoisen astrologisen vaikutuksen ristiaallokossa. Toisaalta taivaalla on kasoittain helppoja aspekteja. Toisaalta merkurius perääntyy. Ja taas toisaalta eklipsit muokkaavat elämäämme vääjäämättömästi..
Tämä viikonloppu on eräänlainen välitila, koska siihen ei osu tarkkoja aspekteja. Se onkin hyvä aika vain vetää henkeä tai hoidella rästihommia. Välillä on kiva vaan olla. Ensi viikolla alkaa taas tapahtua. Alkuviikosta on muutamia mukavia lyhytkestoisia transiitteja ja perjantaina seuraava eklipsi! Merkurius oikaisee ratansa lauantaina. Merkuriuksen perääntyminen on yksi syy siihen, mikseivät tämän viikon mukavat aspektit ole ehkä vaikuttaneet niin voimakkaasti kuin ne olisivat voineet. Toisaalta ilman niitä perääntyminen tuntuisi ehkä rankemmalta.
Myös kuunvaihe vaikuttaa vireyteen. Tällä hetkellä kuu pienenee koko ajan, mikä voi aiheuttaa väsymystä. Varsinkin yhdistettynä merkuriuksen perääntymiseen ja yhä pimenevään vuodenaikaan. Onneksi välissä on tällaisia kauniita ja aurinkoisia syyspäiviä! Tällä hetkellä kannattaa suosiolla hoidella vanhoja hommia tai rentoutua. Uusille aluille suotuisampi aika alkaa noin viikon päästä!

maanantai 13. lokakuuta 2014
Myötätuulta ja alamäkeä yhtä aikaa
Heips,
tämä alkanut viikko näyttää harvinaisen mukavalta:
Tiistaina venuksen sekstiili jupiteriin
Keskiviikkona auringon sekstiili marsiin
Torstaina auringon yhtymä merkuriukseen
Perjantaina merkuriuksen ja marsin sekstiili sekä venuksen ja merkuriuksen yhtymä
Listan ei tarvitse sanoa mitään sellaisenaan, mutta se on harvinaisen pitkä lista helppoja transiitteja yhdelle viikolle. Normaalisti niitä on puolet tästä määrästä ja samaan aikaan tapahtuu haastavia kulmiakin. Mutta tämä viikko on täynnä universumin lempeää ilotulitusta...
Joskus omalla kartalla kuitenkin on jokin vakavampi transiitti, joka estää nauttimasta tämän hetken suotuisista aspekteista niin paljon kuin muut. Nämä yleisellä tasolla vaikuttavat transiitit kuitenkin helpottavat huomattavasti omien mahdollisten ongelmien ratkaisuja. Kaikki hyötyvät niistä väkisinkin tavalla tai toisella.
Täytyy kuitenkin muistaa, että merkurius perääntyy jatkuvasti, mikä voi viivästyttää töitä ja ylipäänsä asioiden hoitoa. Ihmiset saattavat sekoilla sanoissaan ja ajatuksissaan. Siitä on harvoin sen vakavampaa harmia. Pienet väärinkäsitykset selviävät melkein itsestään. Ja ensi viikolla on seuraava eklipsi. Sekin on periaatteessa hyvin positiivinen, mutta se on kuitenkin eklipsi, joten se voi tuoda nopeasti yllättäviä muutoksia, joihin totuttelu voi tuntua raskaalta.
Positiivisten aspektien tulva jatkuu muuten ensi viikollakin, ja oikeastaan koko ajan lokakuun loppuun saakka....
:)

lauantai 11. lokakuuta 2014
Eklipsien välissä...
Lähimpien eklipsien välissä on pari viikkoa. Kuten uudenkuun ja täydenkuun välissä. Pisimmillään väli on viitisen kuukautta. Nyt olemme kahden läheisen eklipsin, ikään kuin pariskunnan, välissä. Tämä väliaika voi olla hyvin intensiivinen, mielenkiintoinen, maaginen....
Viime keskiviikon eklipsi oli todella kuluttava. Se liittyi täyteenkuuhun, ja monet nukkuivat huonosti. Jotkut eklipsit nostavat pintaan ongelmia, toiset ratkaisuja. Edellinen eklipsi korosti erityisesti ongelmia. Onneksi seuraava eklipsi auttaa ratkaisemaan niitä.
Tuleva eklipsi on paljon lempeämpi kuin edellinen. Ne ovat kuin paha poliisi ja hyvä poliisi, jotka haluavat sinulta jotakin. Toinen uhkailemalla ja toinen lahjomalla. Kumpi on muuten tehokkaampaa...? Tarkoitus on nopeuttaa elämänmuutoksia. Yleensä eklipsit ratkaisevat tilanteita, jotka ovat jotenkin jumiutuneet. Jossain vaiheessa ongelmiin tottuu. Sitten muutosten tekeminen on vaikeampaa. Eklipsit herättävät ihmiset. Ne pakottavat tai kannustavat toimimaan vihdoinkin omaksi parhaaksi. Joskus se tarkoittaa kokonaan uutta uraa, joskus riittävät pienemmät muutokset esimerkiksi parisuhteessa. Nyt pakottava eklipsi on jo takana päin, edessä on mukava ja kiltti eklipsi. Se on silti erittäin tehokas. Ja itse veikkaan, että ankara lähestymistapa on usein tehokkaampi kuin lempeä....
Kaikki on hetkn ilmassa, painotonta, ja siksi nopeatkin muutokset ovat mahdollisia. Samaa taikaa on onneksi jäljellä myös seuraavan eklipsin jälkeen. Voimakkainta se on parin viikon ajan, mutta se auttaa jopa kuukausia.

tiistai 7. lokakuuta 2014
Oinas-eklipsi 2014
Huomenna keskiviikkona on syksyn ensimmäinen eklipsi. Se tapahtuu täydenkuun aikaan, eli aurinko on vaa'assa ja kuu oinaassa. Eklipsi on tarkemmin sanottuna kuunpimennys. Maa, kuu ja aurinko asettuvat samaan tasoon toistensa kanssa ja hetken aikaa maa leikkaa pois auringon valon kuuhun sen toisella puolella. Eklipsi vaikuttaa voimakkaimmin vaakoihin ja oinaisiin. Myös ravut ja kauriit kokevat sen mullistuksia.
Tämä on merkittävä eklipsi, koska se on paljon tarkempi, ja samalla tehokkaampi, kuin seuraava eklipsi, ja lisäksi sillä on yhteyksiä melkein kaikkiin planeettoihin kartalla. Aurinko on yhtymässä venukseen ja kuu samoin yhtymässä uranukseen, eli ne tulevat vedetyiksi suoraan mukaan pimennykseen. Eklipsi on mukana myös kahdessa tärkeässä kuviossa. Toisaalta se on osa leijakuviota marsin ja jupiterin kanssa, toisaalta osa t-ristiä pluton kanssa. Kartalla neliön ja oppositioiden punaiset viivat erottuvat voimakkaammin kuin leijan siniset, vaikka niitä on suunnilleen yhtä paljon. Eli tällä eklipsillä on mahdollisuuksia vaikka mihin.... Auringon ja kuun lisäksi eklipsin kanssa samoissa asteissa ja pääaspekteissa on siis viisi muuta planeettaa. Jos kaipaat muutoksia, niitä voi tulla enemmänkin kuin tilasit...
Eklipsikartalla tapahtuu siis paljon. Leijakuvio on positiivinen ja aktiivinen. Se energisoi marsin, jupiterin ja uranuksen suurkolmion ja lisää siihen helppokäyttöistä energiaa. Neliö plutoon taas kauniisti sanottuna haastava. Varsinkin kauriit voivat joutua tekemään vaikeita ratkaisuja, kun aika ja energia eivät riitä kaikkeen.
Yleisellä tasolla eklipsi tuo lisää individualistista energiaa. Yhteisöllisyydestä puhutaan paljon, mutta myös yksilöllisyys on tärkeää. Yhteiseen pottiin on mahdoton tuoda mitään aidosti hyödyllistä, jos ei ensin tunne itseään. Tämä eklipsi auttaa löytämään omaa itsenäistä energiaa, josta alkavat kaikki uudet asiat. Muutos lähtee nyt todella konkreettisesti itsestä.

lauantai 4. lokakuuta 2014
Merkurius perääntyy skorpionissa ja vaa'assa
Merkurius kääntyy taas tänään perääntymään. Sama tapahtuu yleensä kolme kertaa vuodessa, eli ei sen suurempaa syytä huoleen. Yksityiskohtien ja sopimusten kanssa kannattaa kyllä olla tarkkana. Joskus olosuhteet tuntuvat hidastavan ihmisiä merkuriuksen perääntyessä: joku sairastuu, toiselta voi hajota jotain... Yleensä harmit ovat pieniä. Kaikki eivät välttämättä edes huomaa kaikkia perääntymisiä. Yleensä vaikutus on intensiivisempi, jos se osuu omaan merkkiin. Nyt merkurius vaikuttaa skorpionin merkin alussa ja valuu sieltä hitaasti suunnilleen vaa'an puoliväliin.
Vaa'assa ja skorpionissa perääntyminen vaikuttaa tavallista enemmän ihmissuhteisiin. Se voi tuoda elämään vanhoja poika- tai tyttöystäviä tai muistoja heistä. Se voi nostaa myös esiin joitakin vanhoja ongelmia. Kausi sopii siis mainiosti pieneen suursiivoukseen ihmissuhteissa. :) Hyvässäkin suhteessa kannattaa välillä tuulettaa komeroita, varovasti. Ja kumppanin etsijöillä on mahtava tilaisuus siivota pois edellisten suhteiden jättämää tunnetörkyä.... Muutaman viikon päästä ihmissuhteet voivat olla paljon paremmassa kunnossa kuin nyt perääntymisen alkaessa!

keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Lokakuun taivaanmerkit
Lokakuussa voi tapahtua mitä vain. Eklipsit ja perääntyvä merkurius pitävät siitä huolen.... Lokakuu onkin loppuvuoden mielenkiintoisin ja vilkkain kuukausi. Jos tässä kuussa tuntuu kiireiseltä, kannattaa muistaa, että loppuvuosi onkin sitten leppoisampi.
Merkurius perääntyy 4.10.- 25.10. Se hidastaa ajattelua ja kommunikointia. Vaikutus tuntuu jo nyt, eikä vain blogin päivittämisessä.... Merkuriuksen perääntyminen kuulostaa usein riesalta: kommunikaatio tökkii, laitteet hajoavat ja esineet katoavat. Se ei kuitenkaan ole mikään universumin rangaistus ihmisille, vaan sillä on myös hyviä puolia. Normaalisti ajatukset laukkaavat nopeammin kuin pystymme toimimaan. Merkuriuksen perääntyminen hidastaa niitä, jotta voimme korjata virheitä ja saamme valmiiksi asioita, jotka ovat jostain syystä jääneet tekemättä. Silloin voi tavata vanhoja tuttuja ja verestää muutenkin muistoja. Lisäksi aiemmin kadonneet tavarat saattavat löytyä. Kausi on kieltämättä joskus harmillinen, mutta sitä voi myös käyttää monella tavalla hyödyksi.
Eklipsit ovat 8.10. ja 24.10., pian keskiyön jälkeen. Ensimmäinen eklipsi tapahtuu täydenkuun aikaan, eli se on oinaassa. Jälkimmäinen eklipsi osuu ihan skorpionin merkin alkuun. Ensi viikon eklipsi on paljon tarkempi kuin seuraava ja samalla myös voimakkaampi. Eklipsit tuovat mahdollisuuden nopeisiin elämänmuutoksiin. Ne antavat rohkeutta uusiin alkuihin ja tuovat usein yllättäviä mahdollisuuksia. Ensimmäinen eklipsi vaikuttaa erityisen voimakkaasti oinaisiin ja vaakoihin. Lisäksi se on yhtymässä uranukseen, mikä lisää yllätysmomenttia.
Jälkimmäinen eklipsi on onneksi lempeämpi. Se viimeistelee syklin skorpionissa. Skorpioneilla on ollut parin vuoden ajan tehokas muutoskausi saturnuksen ja eklipsien yhteisvaikutuksesta. Nyt se purkautuu nopeasti. Eklipsit jättävät hyvästit skorpioneille useaksi vuodeksi ja loppuvuodesta saturnus vielä pidemmäksi aikaa. Tämä viimeinen skorpparieklipsi on tosin harvinaisen lemmekäs, sillä se on todella tiukassa yhteydessä venukseen. Se näyttää alulta jollekin ihanalle...

keskiviikko 24. syyskuuta 2014
Uusikuu vaa'assa - tasapainoa elämään
Tänään on uusikuu vaa'assa, mikä on perinteisesti hyvä alku ihmissuhteille, uusille ja vanhoille. Uuttakuuta ennen energiataso saattaa tipahtaa, kun energia suuntautuu uusiin alkuihin. Onneksi tilanne korjaantuu nopeasti, yleensä parin päivän sisällä.
Tämä uusikuu näyttää lempeältä. Sillä on niukasti kontakteja muihin taivaankappaleisiin, mutta merkin alussa se on erityisen voimakas. Kaikki vaa'at saavat loistavan alun synttärikuukaudelleen. Jos syntymäpäivä osuu muutaman päivän sisälle uudestakuusta, koko alkavaa vuotta leimaavat uudet alut ja mielenkiintoiset mahdollisuudet. Kuulla ja auringolla on sitä paitsi väljä yhtymä venukseen, mikä tuo usein onnea raha-asioissa ja rakkaudessa. Ja siitä on hyötyä kaikille merkeille, ei vain vaaoille.... :) Uusikuu muodostaa myös marsin kanssa helpon ja sulavan aspektin. Sekstiili antaa energiaa, mutta se ei ole päällekäyvää, vaan sopivasti annosteltua innostusta ja jaksamista.
Ainoa haastava kulma on neliö plutoon, mutta se on sen verran löysä, että se tuskin aiheuttaa ongelmia. Pieni mahdollisuus pakkomielteisyyteen on silti olemassa... Hyvät ja helpot aspektit peittävät todennäköisesti pienet ongelmat. Tämä on hyvä alku paitsi ihmissuhteille ja niiden uudistumiselle myös tasapainon löytämiselle eri alueille elämään.

maanantai 22. syyskuuta 2014
Aurinko vaakaan ja uusikuu vaa'assa
Huomenna tiistaina aurinko vaihtaa merkkiä neitsyestä vaakaan ja heti keskiviikkona on uusikuu vaa'assa! Ja torstaina on jupiterin ja uranuksen onnekas kolmio. Viikko näyttää siis vilkkaalta ja vauhdikkaalta...
Aurinko vaa'assa aloittaa yhteistyökauden. Vaaka on ihmissuhteiden, tasapainon ja kauneuden merkki. Kuulostaa hyvältä, mutta astrologiassa mikään on harvoin niin yksinkertaista... Samat ominaisuudet voivat aiheuttaa ongelmia väärin käytettyinä. Esimerkiksi diplomaattisuus on hyvä piirre sopivana annoksena, mutta liika diplomattisuus aiheuttaa epäluottamusta, jos yrittää miellyttää kaikkia. Tai kauneus on positiivinen piirre, mutta turhamaisuus negatiivinen. Mutta muilla on vaa'an merkiltä enemmän opittavaa kuin pelättävää. Alkava kuukausi auttaa tasapainottamaan ihmissuhteita ja muutakin elämää. Asiat on helpompi nähdä toisten silmin ja muiden mielipiteet on tavallista helpompi ottaa huomioon. Yhteiselämä kukoistaa. Suhteet alkavat tai syvenevät helposti.
Auringon siirtyminen vaakaan merkitsee samalla syyspäiväntasausta. Päivä ja yö ovat yhtä pitkiä ja symbolisesti sama tasapaino ulottuu muihinkin asioihin. Talvimerkkejä vaa'asta kaloihin pidetään perinteisessä astrologiassa yhteisöllisempinä ja epäitsekkäämpinä kuin kesämerkkejä. Se johtuu ehkä siitä, että talvella ihmisten täytyy yhdistää voimansa ja taitonsa selvitäkseen, varsinkin Suomessa. Samalla alkaa siis kuuden kuukauden yhteisöllinen kausi. Se tuntuu ehkä vähän hassulta, koska kesällä ihmiset tuntuvat liikkuvan enemmän ja tapaavan toisiaan ja kesä on täynnä erilaisia yleisötapahtumia. Mutta ehkä syksyllä ja talvella ihmiset auttavat toisiaan herkemmin, koska tunnistavat itsekin raskaiden vuodenaikojen tuoman paineen.
Edessä on joka tapauksessa sosiaalinen kuukausi. Erityisesti onni suosii parisuhteita, mutta sitä riittää yllin kyllin myös muihin tasavertaisiin ihmissuhteisiin. Nyt kannattaa muodostaa yhteyksiä eri ihmisiin. Niistä on paljon iloa jatkossa. Keskiviikkona on jo uusikuu vaa'assa, joka antaa nopean alun uusille suhteille ja uutta virtaa myös vanhoille suhteille....

perjantai 19. syyskuuta 2014
Eri elementtien sekamelska
Eri elementeillä on paljon annettavaa toisilleen. Ja jotkut yhdistelmät tuottavat ennalta-arvattavia ongelmia... Riippuu onneksi näkökulmasta voittavatko huonot puolet mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä:
Tuli ja ilma
Tuli ja ilma sopivat yleensä hyvin yhteen. Ongelmia voi kuitenkin tulla ajankäytöstä. Tuli kaipaa myös omaa aikaa latautumiseen, ilma ei niinkään välitä siitä. Se pystyy olemaan oma itsensä vaikka viettäisi pitkiä aikoja muiden ihmisten kanssa. Toisaalta molemmat ovat ulospäinsuuntautuneita ja uteliaita. Heillä voi olla paljon hauskaa yhdessä.
Tuli ja maa
Tuli on innokas ja nopea. Maa taas rauhallisempi ja konkreettisempi. Tuli voi pitää maata tylsänä ja rajoittavana ja maa voi pitää tulta vastuuttomana idealistina. Tai molemmat voivat nähdä toisen vahvuudet: tuli on ideoija, joka voi antaa maalle hyviä ideoita, maa sen sijaan on toteuttaja, joka voi luoda jotakin todellista tulen visioista (ei tietenkään niistä kaikista...)
Tuli ja vesi
Tuli ja vesi ovat perusluonteiltaan aika erilaisia. Molemmat ovat kuitenkin tunne- eikä järki-ihmisiä. Ne luottavat mieluummin vaistoonsa kuin järkeilyyn. Tuli kuitenkin innostuu helposti uusista asioista, kun vesi taas on varovaisempi. Tulen innostus voi tuoda mukavia uusia asioita veden elämään. Ja vesi voi rikastuttaa tulen elämää muistuttamalla sitä, että asioissa on aina enemmän pinnan alla kuin sen päällä....
Ilma ja maa
Ilma ja maa ovat molemmat rationaalisia ja käytännöllisiä. Ne tekevät päätökset järjellä eikä tunteella tai vaistolla. Sikäli molemmat eroavat tuli- ja vesi-ihmisistä. Ilma on kuitenkin abstraktimpi kuin maa. Se voi olla tyytyväinen mielenkiintoiseen suunnitelmaan tai teoriaan. Maa sen sijaan haluaa nähdä ja tehdä jotakin konkreettista, näkyvää. Raha-asioista voi tulla riitaa. Usein löytyy sopiva tasapaino tekemisen ja pohtimisen välille.
Ilma ja vesi
Ilmalla ja vedellä on niukasti yhteistä. Ilma on mielellään rationaalinen ja vesi taas toimii tunnepohjalta. Molemmille kuitenkin ihmissuhteet ja vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa ovat todella tärkeitä. Tosin he lähestyvät niitä eri tavoilla. Ilma etsii usein uusia yhteyksiä. Vesi taas on valikoivampi ja tuntee olonsa mukavaksi vasta tuntiessaan toisen hyvin.
Maa ja vesi
Maa ja vesi täydentävät kauniisti toisiaan. Molemmat ovat rauhallisia elementtejä. Vesi tuntee olonsa turvalliseksi maan kanssa, koska maa ei yleensä etsi draamaa. Maa sen sijaan tuntee itsensä hyödylliseksi veden kanssa. Erojakin on, koska maa ei ymmärrä kaikkia veden mielenliikkeitä ja toisinaan maa pitää vettä käsittämättömän epäkäytännöllisenä.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Elementit ja ihmissuhteet astrologiassa
Kukaan ei ole pelkkä aurinkomerkkinsä, onneksi, vaan kartalla on monimutkainen yhdistelmä eri merkkejä. Aurinkomerkin perusteella on kuitenkin helppo puhua ominaisuuksista, jotka ovat tyypillisiä eri merkeille. Saman elementin merkeillä on myös paljon yhteistä.
Varoitus: sisältää karkeita yleistyksiä.
Tulimerkeille yhteistä on nopeus, itsenäisyys, uteliaisuus ja uhkarohkeus. Tulimerkit tarvitsevat omaa aikaa ja tilaa myös ihmissuhteissa. He rakastavat uusia asioita. Ihmissuhteissa suurin haaste onkin sopivan vaihtelun tuominen niihin, jottei pitkästyminen rasita niitä liikaa. Oinas on nopein. Leijona on pitkäjänteisin. Jousimies päättämättömin. Mutta kaikki nauttivat uusista asioista itsekseen sekä kumppanin kanssa. Tulimerkit sopivat perinteisesti hyvin yhteen ilmamerkkien kanssa.
Ilmamerkit ovat kaikki sosiaalisia ja usein verbaalisia. Ilmamerkit nauttivat erilaisista ihmissuhteista ja viihtyvät huonosti yksin. Onneksi heillä on usein laaja ystäväpiiri, jottei kaikki sosiaalinen kanssakäyminen ole parisuhteen varassa. Kaksonen on supersosiaalinen. Vaa'alle parisuhde on hyvin tärkeä. Vesimies viihtyy harrastuksissa tai samanmielisten ihmisten kanssa. Ilmamerkit edistävät myös muiden elementtien kanssakäymistä keskenään.
Maamerkit ovat rauhallisia ja käytännöllisiä, kirjaimellisesti maanläheisiä. Ihmissuhteissa he nauttivat erityisesti sen fyysisistä ulottuvuuksista, koska he ovat paremmin kosketuksissa kehoonsa ja aisteihinsa kuin muut elementit. Härkä on yhtä aikaa nautiskelija ja työmyyrä. Neitsyt on sporttinen ja ehtivä. Kauris ottaa työn ja velvollisuudet vakavasti. Yhteistä maamerkeille on luotettavuus ja maalaisjärki. Perinteisesti maamerkit tulevat hyvin toimeen vesimerkkien kanssa.
Vesimerkit elävät tunteidensa kautta. He ovat herkkiä, empaattisia ja heillä on hyvä mielikuvitus. Heillä on paljon henkisiä voimavaroja, joista he eivät aina ole itse tietoisia. Vesimerkit ovat usein varovaisia ja harkitsevia aloittaessaan uuden ihmissuhteen. He loistavat vasta vakiintuneessa suhteessa. Ravulle perhe on erityisen tärkeä. Skorpioni nauttii aikuisten syvällisestä ihmissuhteesta. Ja kalojen on vaikea tietää mitä he haluavat, millaisen suhteen ja kenen kanssa....
Jatkuu...

maanantai 15. syyskuuta 2014
Astrologia ihmissuhteissa
Heips,
astrologia ihmissuhteissa on lempiaiheeni. Blogissa se on jäänyt vähemmälle, koska transiitit ovat aina ajankohtaisia.... Mutta astrologiasta, ihan perusteistakin, on paljon hyötyä ihmissuhteissa.
Yksi suurimmista ongelmista ihmissuhteissa on väärät odotukset. Se pätee kotona, koulussa, töissä ja kaikkialla. Esimerkiksi töissä ei voi odottaa, että kaikki merkit lähestyvät ja hoitavat asioita samalla tavalla. Jotkut ovat hitaampia ja pitkäjännitteisempiä kuin toiset. Jotkut nopeita, mutta kyllästyvät tai väsyvät nopeasti. Tai läheisissä ihmissuhteissa jotkut merkit kaipaavat enemmän omaa tilaa ja jotkut taas paljon läheisyyttä. Kumpikaan ei ole oikein tai väärin. Eri tilanteisiin täytyy vain löytää sopiva ihminen.
Aurinkomerkki antaa hyvin viitteitä persoonallisuudesta ja se on usein helppo selvittää (kiitos fb!). Se ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Mutta tarkkailemalla näkee helposti onko joku lähellä omaa aurinkomerkkiään vai onko kartalla paljon muita vaikutteita.
Merkit jakaantuvat neljään pääryhmään elementtien mukaan: tuli eli oinas, leijona ja jousimies, maa eli härkä, neitsyt ja kauris, ilma eli kaksonen, vaaka ja vesimies sekä vesi eli rapu, skorpioni ja kalat. Yleensä ihminen tulee helposti toimeen saman elementin ihmisten kanssa. Lisäksi elementit muodostavat kaksi helppoa paria: tuli+ilma ja maa+vesi. Näillä pareilla on paljon yhteistä, joten niiden kesken syntyy helppoja kohtaamisia.
Onko sama aurinkomerkki sitten ihanteellinen kumppani? Ei yleensä. Se voi toimia, kuten muutkin suhteet, mutta hyvään suhteeseen tarvitaan muiden kartanosien kuin aurinkojen yhteensopivuutta. Saman aurinkomerkin ihmiset ystävystyvät yleensä helposti keskenään, mutta tiiviissä suhteessa kaivataan usein myös täydentäviä ja tasapainottavia asioita. Liika samankaltaisuus voi kostautua esimerkiksi päätöksenteossa, jos kumpikaan ei osaa päättää tai molemmilla onkin omat hyvin vahvat mielipiteet. Siksi pitkät suhteet syntyvät yleensä jonkin muun kuin oman aurinkomerkin kanssa.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014
Viikko 38: rauha maassa (ja taivaalla)
Tästä alkaa rauhallinen viikko. Taivaalla ei ole isompia aspekteja ennen kuin sunnuntaina. Lähes aspektiton viikko ei ole ollenkaan huono juttu. Se tarkoittaa vain, että voimme valita vapaammin tavoitteemme. Tällaisen viikon voi hyvin käyttää lepäilyyn ja latautumiseen. Tai viikosta voi tehdä hyvin tuotteliaan, koska ulkopuoliset tekijät eivät häiritse keskittymistä. Miten päin vain. Sinä päätät.
Joka tapauksessa tämä viikko sopii edelleen hyvin erilaisten käytännön asioiden järjestelyyn, koska aurinko kulkee vielä reilun viikon neitsyessä. Aika on hyvä myös omien tavoitteiden puolueettomaan tarkasteluun, koska transiiteista on ikään kuin taukoa.
Viikon päätteeksi sunnuntaina venus tekee sekstiilin saturnukseen ja mars neliön neptunukseen. Ensimmäinen aspekti liittyy pitkäkestoisiin, tyydyttäviin ihmissuhteisiin. Onni löytyy usein tutuista ja turvallisista asioista. Niitä ei voi arvostaa liikaa. :) Jälkimmäinen liittyy ongelmiin oikean tavoitteen tai toimintatavan löytämisessä. Ihmiset usein ali- tai yliarvioivat voimavaransa. Ja on vaikea tietää kumpaa itse tekee, eri asioissa todennäköisesti eri tavoilla, ja usein toiseen suuntaan kuin itse luulee. Epäselvyydet selkenevät itsestään muutaman päivän kuluessa....

lauantai 13. syyskuuta 2014
Mars siirtyy jousimieheen
Mars siirtyy ensi yönä skorpionista jousimieheen. Hyviä uutisia jousimiehille, mutta miksei myöskin skorpioneille... ;) Marsin vierailu omassa merkissä tuo energiaa, mutta se on usein myös rasittavaa aikaa. Kaikki toimii silloin ylikierroksilla.
Yleisesti ottaen mars jousimiehessä tuo uutta energiaa opiskeluun ja tutkimukseen. Opiskelun ei tarvitse olla mitään virallista tutkintoon tähtäävää, vaan se ulottuu kaikkeen uuden oppimiseen mitä tapahtuu läpi elämän. Parasta opiskelua onkin sellainen, missä ei ole mitään kiinteää päämäärää tai päättymispäivää. Energiaa tulee myös lisää matkusteluun ja kontakteihin ulkomaille tai ulkomaalaisiin. Esimerkiksi vieraiden kielten opiskeluun tämä voi olla hyvin tehokasta aikaa.
Henkilökohtaisesti jousimiehille tämä kausi, noin puolitoista kuukautta, on nopean toiminnan ja kehittymisen aikaa. Olet tehokkaampi kuin muulloin. Saat enemmän aikaiseksi, jos haluat. Tiedät paremmin mitä tahdot. Huonoja puolia voi olla kärsimättömyys, onnettomuusalttius ja riitely muiden kanssa. Hyvät puolet voittavat helposti huonot, jos otat hieman malttia mukaan ja keskityt parhaasi mukaan omiin projekteihisi. Niihin voit vaikuttaa nyt, mutta et muiden toimintaan.
Mars jatkaa matkaa jousimiehestä kauriiseen 26.10.2014. Silloin kauriille alkaa oma erityisen tehokas aika....

tiistai 9. syyskuuta 2014
Täysikuu kaloissa - kaaosta järjestykseen
Alkaako neitsyen järjestelyvimma jo tulvia yli...? Ainakin se tuo paineita, kun kaikkia odotuksia on mahdoton täyttää. Uusia järjesteltäviä asioita ilmaantuu sitä mukaa, kun vanhoja saa alta pois... Onneksi täysikuu kaloissa tuo terveellistä vastapainoa auringon vierailulle neitsyen merkissä. Täysikuu kaloissa muistuttaa rentoutumisen merkityksestä ja siitä miten tärkeää on seurata vaistoaan, joskus järjen vastaisestikin. Intuio ohjaa meitä monilla tavoilla, joista ei ole hyötyä, jos niitä jää järkeilemään. Joskus on vain seurattava sydäntään....
Täysikuu muistuttaa tasapainon tarpeesta aina suhteessa auringon transiittiin. Nyt aurinko kannustaa meitä liikkumaan, työskentelemään, organisoimaan, siivoamaan ja tarjoamaan apua muille. Täysikuu muistuttaa siitä miten tärkeää on unelmoida ja rauhoittua, seurata mielenjohteita eikä aikatauluja ja päästää irti asioista. Se muistuttaa myös siitä, että usein paras tapa auttaa muita on kuunnella ja ymmärtää eikä välttämättä hoitaa asioita konkreettisesti toisten puolesta.
Tämä täysikuu on sympaattisissa sekstiileissä saturnukseen ja plutoon eli se auttaa lempeästi muokkaamaan elämästä enemmän oman näköistä. Toisaalta se on aika tarkassa kontaktissa khironiin, mikä voi nostaa pintaan kipeitä, tukahdutettuja tunteita. Yleensä täydenkuun energia on sosiaalista, mutta tällä kertaa voi olla parempi olla yksin tai hyvin luotettavien ja läheisten ihmisten seurassa, sillä väärä seura voi repiä auki joitain vanhoja haavoja. Ylipäänsä täysikuu muistuttaa tunteiden tärkeydestä materiaalisessa maailmassa ja siitä, ettei kaiken tarvitse olla niin järkevää. Joskus on järkevämpää vain heittäytyä mukaan elämään....

sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Viikko 37
Hei,
ensi viikko on taas vilkas viikko, varsinkin tähän viikkoon verrattuna. Siihen mahtuu täysikuu ja paljon mielenkiintoisia transiitteja. Täysikuu loistaa tiistaina kaloissa. Koska kuu on kaloissa, aurinko on puolestaan vastakkaisessa merkissä neitsyessä. Täysikuun haaste syntyykin toisilleen lähes vastakkaisten energioiden yhdistämisestä. Neitsyen merkkiin liittyy ahkeruus ja järjestelmällisyys. Kaloihin mielikuvitus ja unelmointi. Yleensä ihmiset kallistuvat liikaa jompaankumpaan suuntaan. Täysikuu auttaa löytämään harmonian.
Keskiviikkona on hämmentäviä hetkiä, kun merkurius tekee neliön plutoon ja venus opposition neptunukseen. Toisaalta merkurius tekee myös sekstiilin jupiteriin, eli joistakin viivytyksistä tai ongelmista voi olla yllättävää hyötyä....
Torstaina taas auringon sekstiili saturnukseen auttaa erityisesti työasioissa. Viikonloppunakin on vaihtelevaa säätä: lauantaina merkurius on oppositiossa uranukseen ja sunnuntaina venus tekee kolmion plutoon.
Eli tiistai on aktiivinen päivä täydenkuun vuoksi. Siitä voi tulla mitä vain.... Keskiviikko ja lauantai näyttävät potentiaalisesti hankalilta päiviltä, ei mitään vakavaa, mutta mahdollisesti viivytyksiä ja väärinkäsityksiä, jotka voivat olla stressaavia. Torstai ja sunnuntai sen sijaan lupailevat mukavia hetkiä, ensin torstai työasioiden suhteen ja sunnuntai enemmän yksityiselämän suhteen.

maanantai 1. syyskuuta 2014
Uusi viikko, rauhallisia muutoksia
Uusi kuukausi ja uusi viikko. Tämä syyskuun ensimmäinen viikko on hyvin rauhallinen. Merkurius on tehnyt työnsä neitsyessä ja siirtyy vaakaan tiistaina. Se vie ajatukset velvollisuuksista jo kevyempiin ja sosiaalisempiin aiheisiin. Kommunikaatio toimii hyvin merkuriuksen ollessa ilmamerkissä. Se auttaa myös kirjoittamisessa, puhumisessa ja opiskelussa.
Keskiviikkona aurinko ja pluto muodostavat voimakolmion. Ilmassa on paljon käytännöllistä energiaa. Se auttaa erityisesti työasioiden hoitamisessa. Se näyttää mitkä rutiinit tukevat tehokkaimmin pitkän tähtäimen tavoitteita.
Ja perjantaina venus siirtyy leijonasta neitsyeen. Venus liittyy aina elämän iloihin ja sen siirtyminen näyttää painopisteen liikkumisen uudelle alueelle. Venus neitsyessä auttaa nauttimaan järjestelemisestä ja ylipäänsä terveellisemmistä valinnoista. Yhtäkkiä on helpompi luopua turhista tavaroista, herkuista ja vaikka tv-ohjelmista. Äärimmillään sen vaikutus voi olla askeettinen, mutta sopivana annoksena se selkeyttää meidän elämäämme.
Eli viikko on sikäli rauhallinen, ettei taivaalla ole vakavia aspekteja. Toisaalta kuitenkin energia on selvästi liikkeessä planeettojen vaihtaessa merkkejä. Mutta energia on helpommin käsiteltävää ja tuottoisampaa kuin vaikeiden transiittien keskellä. Seuraavalla viikolla onkin sitten täysikuu, eli energiataso nousee sitä kohti...

sunnuntai 31. elokuuta 2014
Syyskuun taivaanmerkit
Syyskuu alkaa rauhallisena ja pysyykin sellaisena verrattuna lokakuuhun. Syyskuu näyttää myös elokuuta leppoisammalta. Syyskuusta kannattaa todella nauttia ja käyttää sitä hyväksi erilaisten hommien hoitoon, koska lokakuu näyttää hyvin levottamalta. Lokakuussa tulevat taas eklipsit ja lisäksi merkurius perääntyy. Siinä on sitten tarpeeksi jännitystä yhdelle kuulle. Ensin eletään kuitenkin mukava ja kätevä syyskuu!
Syyskuu jakautuu karkeasti kahteen osaan. Ensimmäiset reilut kolme viikkoa aurinko auttaa meitä neitsyen merkissä. Se auttaa organisoitumaan paremmin ja luopumaan turhista asioista. Hyvä aika kaikenlaiseen siivoukseen ja järjestelyyn sekä aikataulujen säätämiseen. Neitsyt on myös hyvin avulias merkki, joten nyt kannattaa tarjota apua ja ottaa sitä vastaan. Loppukuusta aurinko muuttaa vaakaan, jossa se korostaa ja parantaa ihmissuhteita. Silloin on tavallista helpompi saada aito, tasapainoinen yhteys toisiin ihmisiin.
Tietenkin taivaalla tapahtuu paljon muutakin. Täysikuu loistaa kaloissa 9.9. Se korostaa levon merkitystä muuten ahkeran ja aktiivisen kuukauden keskellä. Loppukuusta 24.9. on uusikuu vaa'assa, joka nostaa tärkeimmät ihmissuhteet uudelle tasolle. Lähiplaneetat ovat jakautuneet eri merkkeihin. Merkurius on suurimman osan kuuta vaa'assa, missä se yhdistää ihmisiä erilaisiin keskusteluihin. Näennäisen kevyetkin ajatustenvaihdot voivat olla hyvin tärkeitä, koska niistä oppii jotain oleellista itsestä ja muista. Venus on enimmäkseen neitsyessä. Silloin vähemmän on enemmän. Kaikki arvostavat enemmän järjestystä ja siisteyttä. Siivoaminen on yhtäkkiä seksikästä....
Mars vaikuttaa ensin vielä kaksi viikkoa ensin skorpionissa ja sitten jousimiehessä. Ensinnäkin se tuo näille merkeille ylimääräistä energiaa. Liika energia kannattaa muuten käyttää johonkin hyödylliseen, vaikka urheiluun, muuten se aiheuttaa turhia riitoja. Yleisellä tasolla se voi ensin syventää tai haastaa suhteita. Raha-asioista voi tulla tavallista helpommin riitoja. Toisaalta se voi puhdistaa tehokkaasti ilmaa tärkeissä asioissa. Puolenkuun jälkeen se tuo lisää halua oppia uutta ja kehittää itseä. Hyvä aika opiskeluun tai harrastuksiin.
Mukavaa ja leppoisaa syyskuuta!

perjantai 29. elokuuta 2014
Sekava perjantai ja mukava viikonloppu
Tätä päivää värittää auringon ja neptunuksen oppositio. Se vaikuttaa energiatasoon ja päämäärien selkeyteen. Molemmat voivat olla vähän hukassa.... Tämä ei ole paras päivä tehdä tarkkuutta vaativaa työtä tai nopeita päätöksiä. Mielikuvitus sotkee helposti asioita. Toisaalta tämä on hyvä päivä unelmointiin, vaikka tuntuisikin siltä, että unelmat ja todellisuus eivät oikein kohtaa. Ne kuitenkin tarvitsevat ja ruokkivat toisiaan. Voit haaveilla vaikka talven lomista, mutta älä kuitenkaan varaa lentoja tänään. Tällaisten päivien on tarkoitus ruokkia mielikuvitusta ja käytännön järjestelyt kannattaa jättää selkeämpiin päiviin.
Viikonloppuna kuu kulkee vaa'assa ja skorpionissa. Se lisää tarvetta olla muiden kanssa ja jakaa asioita ja kokemuksia. Kuu vaa'assa korostaa ihmissuhteiden kevyempiä puolia, skorpionissa se sen sijaan etsii syvällisempiä kokemuksia. Molemmat merkit liittyvät kuitenkin muihin ihmisiin ja varsinkin tärkeimpiin ihmissuhteisiimme. Jakaminen on tärkeää tänä viikonloppuna, vaikka se ei olisi aina helppoa. Siinä oppii kuitenkin jotain tärkeää itsestä ja muista.
Mukavaa loppuviikkoa!

maanantai 25. elokuuta 2014
Uusikuu Neitsyessä 2014
Tänään koittaa uusikuu neitsyessä. Uusikuu on aina hyvä alku uusille asioille. Se vaikuttaa ennen kaikkea tunne- ja ajatustasolla. Uudet asiat ovat vielä liian tuoreita nähtäväksi konkreettisesti. Ne syntyvät ensin mielessä ja löytävät sitten vähitellen myös materiaalisen muodon. Isommat muutokset vievät luonnollisesti enemmän aikaa. Pienet näkyvät muutamassa päivässä.
Tällä kertaa uudet alut liittyvät neitsyen hallitsemiin asioihin: terveyteen, työhön, rutiineihin, aikatauluihin, siisteyteen ja järjestykseen. Se auttaa meitä elämään tehokkaammin ja tyytyväisemmin. Kaikille on hyötyä rutiinien päivittämisestä. Arjen hallinta ei ole aina helppoa ja neitsyen merkkiin liittyykin joustava asenne. Kaiken ei tarvitse sujua aina samalla tavalla. Olosuhteet muuttuvat jatkuvasti, joten tehokkain ja taloudellisin metodi vaihtuu samalla. Tarvitsemme sopivasti rutiineja, mutta ne eivät saa orjuuttaa meitä. Liikunta auttaa jaksamaan niin työtä kuin perhettäkin, joten nyt on hyvä aika lähteä ulos lenkille.
Keskikauden skorppareille päivä voi olla tiukka: mars ja saturnus yhdistävät energiansa 17 asteessa merkkiä. Yhdessä ne luovat tinkimätöntä ja aika armotonta energiaa. Skorppareiden psykologinen uudelleen syntymä on jo voiton puolella, mutta tänään joudut ehkä elämään joitakin vaikeita hetkiä uudestaan. Pian olet kuitenkin entistä voimakkaampi.
Hempeämmällä puolella taas venus ja jupiter flirttailevat leijonassa. Joillakin romantiikka voi kukoistaa kaikesta arkisesta huolimatta. Ne muistuttavat siitä, että aina on syytä myös nauttia elämästä kiireiden keskellä. Kaikelle tärkeälle löytyy kyllä tilaa elämästä. Arjen keskellä on myös paljon kauneutta.

lauantai 23. elokuuta 2014
Aurinko Neitsyessä - lenkille mars
No niin, lomat ovat ohi, ainakin astrologisesti. Tilastollisestikin suurin osa meistä on palannut jo hommiin, arkeen ja kaikenlaisiin kuntokuureihin niin kropan kuin taloudenkin suhteen. Onneksi neitsyt seuraa merkkinä leijonaa, eikä tietenkään sattumalta....
Astrologiasta oppii, ettei mitään tapahdu sattumalta. Leijona on nautiskeleva merkki, jonka intohimoa, mässäilyä ja tuhlailua tarvitaan tasapainottamaan harkitsevampi ja varovaisempi merkki. Neitsyt-transiitit auttavat huomaamaan, että vähemmän on usein sopivasti. Aina ei tarvitse etsiä äärirajoja, vaan nautintoa voi saada myös hyödyllisistä rutiineista. Siksi seuraava kuukausi on loistavaa aikaa arkirutiinien päivittämiseen ja työhön tai opiskeluun palaamiseen. Nyt on muuta vuotta helpompi aloittaa uusi kuntoilurutiini ja lisätä ruokavalioon kasviksia. Neitsyt on myös sopeutuva ja avulias merkki. Kaikki voivat saada tyydytystä tekemällä pieniä palveluksia muille. Ja erilaiset elämänmuutokset on nyt helppo toteuttaa. Kannattaa miettiä millainen arki on sinusta tyydyttävää. Mitä haluat ehtiä ja saada aikaiseksi?
Auringon lisäksi nyt neitsyessä liikkuu myös merkurius, joka auttaa tekemään harkittuja päätöksiä. Venus on vielä leijonassa, eli elämässä on myös leikkimieltä ja iloa käytännöllisempien virtausten rinnalla. Lisää neitsyt-energiaa on luvassa maanantaina, kun uusikuu aloittaa uuden syklin neitsyessä!
perjantai 22. elokuuta 2014
Käytännöllisyyttä elämään
Joidenkin päälle syksy on käynyt jo vimmalla, osa teistä saattaa vielä nauttia lomasta. Joka tapauksessa kesän loppuminen alkaa näkyä jo taivaanmerkeissäkin. Planeetatkin siirtyvät käytännöllisempiin asemiin huvittelun jälkeen. Merkurius kulkee jo neitsyessä. Se kertoo ajattelusta, joka on käytännöllistä, taloudellista ja harkitsevaa. Aurinko siirtyy merkuriuksen seuraksi neitsyeen huomenna. Siitä alkaa reilun neljän viikon aika, jolloin kannattaa järjestellä ja suunnitella asioita. Ei vielä tänään, mutta pikkuhiljaa huomisesta alkaen on helpompaa laittaa elämä järjestykseen. Neitsyen merkki on tosiaan taloudellinen ja säästäväinen, mistä on yleensä apua loman jälkeen, kun on tullut tehtyä kaikkea hauskaa....
Maanantaina on tehokas uusikuu neitsyessä ja päivä on muutenkin täynnä transiitteja, eli se näyttää harvinaisen vilkkaalta uudeltakuulta.

lauantai 9. elokuuta 2014
Täysikuu vesimiehessä
Huomenna illalla on täysikuu vesimiehessä. Täysikuut ovat usein tunteellista aikaa, koska ne nostavat esiin hyvin erilaisia asioita, joita elämään täytyy mahtua. Täysikuu vesimiehessä nostaa esiin ristiriidan yksilöllisyyden ja tarpeen kuulua johonkin isompaan joukkoon välillä. Pelkästään yksin ei ole hyvä, mutta kukaan ei halua kadottaa itseään myöskään joukkoon. Kaikki tasapainoilevat enemmän tai vähemmän kahden ääripään välillä. Toiset kallistuvat luonnostaan sosiaalisempaan suuntaan, toiset ovat syntyneet individualisteiksi. Ja nyt eri ääripäät kaipaavat tasapainotusta.
Tähän täysikuuhun liittyy käytännön haasteita. Jotkut velvollisuudet estävät nauttimasta sosiaalisesta päivästä niin paljon kuin voisi. Joku tärkeä taho voi esittää nyt vaatimuksia, joita on vaikea täyttää. Ratkaisut ovat myös matkalla, eli malttia.... Samaan aikaan täysikuu näyttää uusia tapoja nauttia ystävistä ja harrastuksista. Se tuo uutta energiaa ihmissuhteisiin.
Vesimiehille tämä täysikuu näyttää miten tämän vuoden sykli sujuu. Olet nyt puolivälissä ja ehdit vielä tehdä muutoksia kurssiin, jos et ole tyytyväinen siihen. Työkuviot näyttävät tuovan haasteita ja paineita, mutta saat toisaalta uusia ideoita lähipiiristäsi.
Kalat saavat uusia ideoita arjen tasapainotukseen. Kalojen harrastukset ovat usein henkistä laatua ja nyt näet työskenteleekö alitajuntasi sinua vastaan vai ei. Arki näyttää hauskalta ja kiireiseltä, joten on sitäkin tärkeämpää, että varaat omaa aikaa latautumiseen.
Oinaille tämä täysikuu on vuoden sosiaalisin. Näet paljon kavereita ja voit todella nauttia olostasi. Olet itsekin tärkeä voima kaveri- tai harrastusporukassasi. Raha-asiat voivat tuottaa huolta, mutta ne helpottavat keskipitkällä aikavälillä.
Härille tämä täysikuu on tärkeä, koska se kertoo omista tavoitteista. Ne liittyvät uraan ja työhön, mutta härät eivät yleensä halua hallita maailmaa, vaan ennemminkin toivovat rauhaa ja rakkautta kaikille. Kumppani tai kumppanittomuus voi aiheuttaa nyt ongelmia.
Kaksosille täysikuu sopii hyvin reissaamiseen ja/tai opiskeluun. Se on tavallistakin sosiaalisempi täysikuu sosiaaliselle merkille. Velvollisuudet kotona tai työpaikalla voivat estää seikkailemasta niin paljon kuin haluaisit, mutta löydät pian siihen keinon.
Ravuilla täysikuu liittyy moneen limittäiseen elämänalueeseen: taloudellisen vastuun jakamiseen ja samalla luottamukseen ja läheisyyteen ihmissuhteissa. Lapsista tai harrastuksista voi tulla ylimääräisiä menoja, toisaalta uralla on mielenkiintoista kehitystä.
Leijonilla täysikuu osuu vastamerkkiin ja näyttää tilanteen tärkeimmissä ihmissuhteissasi. Pystyt tekemään helposti toivomiasi muutoksia täydenkuun jälkeen. Perhe- tai sukuasiat voivat rasittaa nyt erityisesti. Toisaalta matkustelu ja opiskelu tuovat onnea.
Neitsyillä tämä täysikuu paljastaa miten hyvin pidät huolta fyysisestä kunnostasi ja hallitset arkielämääsi. Tavallaan nyt on lepoaikasi ennen omaa syntymäpäiväkuukauttasi. Toisaalta sinun täytyy palautua ennen uusia alkuja, toisaalta samalla pyörittää arkea.
Vaaoilla on luova täysikuu. Se tuo piristystä arkeen. Kaikki kaipaavat välillä kevennystä ja täysikuu tuo mahdollisuuden pitää hauskaa. Pidä kuitenkin silmällä raha-asioita. Ne ovat arka paikka vuoden loppuun. Toisaalta kumppani voi yllättää iloisesti.... :)
Skorpioneilla tämä täysikuu liittyy perusturvallisuuteen ja hyvänolontunteeseen. Perheen kanssa voi olla ihanaa aikaa. Tai kaverien, jos he korvaavat tällä hetkellä perheen. Olet saanut viime aikoina lisää vastuuta ja se voi painaa vielä, mutta helpottaa koko ajan.
Jousimiehille täysikuu on sosiaalinen. Se suosii arkisia kontakteja, sisaruksia, koulu- ja työkavereita. Alitajuinen, vaikeasti paikannettava tyytymättömyys voi olla nyt ongelma. Toisaalta lapset voivat tarjota mukavia yllätyksiä....
Kauriilla täysikuu näyttää lompakon tilanteen. Harrastukset näyttävät vievän liikaa rahaa tällä hetkellä. Samalla tulee uusia mahdollisuuksia tuloihin, mutta ehkä kumppanin kautta. Ja jotenkin myös kotiin tai perheeseen liittyvä työ voi olla tuottoisaa.

keskiviikko 6. elokuuta 2014
Tulta ja vettä!
Tällä hetkellä planeetoilla on mielenkiintoinen painotus: melkein kaikki ovat jakaantuneet joko tuli- tai vesimerkkeihin. Eli taivaankappaleet vaikuttavat meihin nyt pääasiassa tuli- ja vesielementtien kautta. Yhteistä tulella ja vedellä on intuition ja tunteiden kuunteleminen. Ne seuraavat sisäistä logiikkaa, jota on mahdoton selittää ulkopuolisille.
Tunteiden ja vaiston varassa eläminen tosiaan yhdistää tulta ja vettä, mutta niillä on paljon erojakin. Tulen energiaa tarvitaan aina uuden aloittamiseen ja rakentamiseen. Se auttaa löytämään elämään uusia asioita. Ilman tulta ei tulisi mitään uutta. Vesi sen sijaan on luonteeltaan puhdistavaa. Se auttaa rakentamaan rauhan menneisyyden kanssa. Se on myös välttämätöntä sisäisen mielenrauhan kannalta. Molemmat ovat hyvin henkilökohtaisia energioita, joita muut eivät näe tai ymmärrä kovin hyvin.
Kartalta puuttuvat siis tällä hetkellä melkein kokonaan maa- ja vesielementit. Pluto kauriissa tuo hieman maata kaikille ja kuun noususolmu vaa'assa hieman ilmaa. Mutta yleisesti ottaen maan käytännönläheisyys ja ilman edustama puhdas logiikka ovat nyt vähissä. Aika ei sovi kovin hyvin faktojen kommunikointiin tai käytännön asioiden hoitoon. Sosiaaliset suhteetkin voivat olla kovilla. Kaikki vaeltavat enemmän tai vähemmän tunteiden varassa. Jos omalla kartalla on sama painotus, tämä aika saattaa olla hyvin miellyttävää, koska koko maailma toimii jonkin aikaa samalla logiikalla. Jos sen sijaan omalla kartalla on vahva maa/ilma-painotus, tämänhetkinen ilmasto voi tuntua hyvin hämmentävältä.
Kuu vaihtaa merkkiä pian tulisesta jousimiehestä maamerkkiin kauriiseen pluton seuraksi, mutta loput planeetat pysyvät asemissaan vielä parisen viikkoa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)